07.03.2023Liike-elämä & johtaminennaisjohtajuusTeollisuuden johtotehtävät ovat avoinna myös naisillePihla Groupiin kuuluvan Metallityö Välimäen uusi tehtaanjohtaja Anu Ukkonen toivoo, että teollisuuteen ja varsinkin rakennusalalle hakeutuisi enemmän naisia.
07.03.2023Liike-elämä & johtaminennaisyrittäjyysHyvinvointia ja tuloksellisuuttaEmpaattisen kuoren alta löytyy bisnesvaiston omaava työhyvinvoinnin asiantuntija. Hilda Mäkelän Minds in Business luo kestävämpää ja inhimillisempää työelämää.
07.03.2023Liike-elämä & johtaminenVaativaa asiantuntijatyötä rennolla ilmeelläPJ Maa Partners on yrityskauppoihin sekä omistus- ja rahoitusjärjestelyihin erikoistunut asiantuntijayritys. Assistant Managerina työskentelevä Laura Saukkola kertoo, että töitä tehdään tosissaan, mutta ei liian vakavasti.
07.03.2023LifestyleAidot elämykset vetävät LevilleMatkailu vetää turisteja taas Lappiin muutaman vaimeamman koronavuoden jälkeen. Hullu Poro Oy:n varatoimitus- ja henkilöstöjohtaja Annukka Paksuniemi arvioi kuluvasta talvikaudesta liikevaihdollisesti jopa kaikkien aikojen parasta.
07.03.2023Liike-elämä & johtaminennaisjohtajuusVahva tiimipeluri nauttii uuden luomisestaSaab Teknologiakeskuksen hankinta- ja tuotantojohtaja Elisa Korin suosii johtamisessa sparrailua. Hän innostuu toiminnan kehittämisestä ja uusista haasteista.
07.03.2023Liike-elämä & johtaminennaisjohtajuusVoimanaiset Lahden huipullaLahden kaupungin johtoryhmästä puolet on naisia. Voimanelikko johtaa kaupunkia vahvalla kokemuksellaan ja palveluasenteellaan. Mutta miksi juuri Lahdessa?
07.03.2023Liike-elämä & johtaminenRohkeita ratkaisuja kädet savessaKassa on tyhjä, ja jotain pitäisi tehdä. Kassa ei vielä ole tyhjä, mutta bisnes sakkaa, eikä johto tiedä mitä tehdä. Startup haluaa kasvaa kansainvälisesti, mutta on vaarassa tukehtua siihen tai lamaantua kokonaan. Liiketoiminta vaatii uudelleenorganisointia tai kansainvälisesti kreditoidun asiantuntijan listautumisapua pörssiin.
07.03.2023Liike-elämä & johtaminennaisjohtajuusTervolan kunta on lempeiden johtajien ja ”ämpäripäisyyden” kotiTervolan kunnan sivistysjohtajan Tarja Leinosen mielestä hyvä johtaja toimii palvelevan johtamisen filosofian mukaisesti. Hänelle työntekijöiden hyvinvointi on tärkeintä.
04.03.2023Liike-elämä & johtaminenteknologiaratkaisuKatse horisontissaSAP:n Pohjoismaiden ja Baltian vastuullisuusjohtaja Tiina Antturi keskittyy työssään pitkäjänteiseen kehitystyöhön ja organisaation laaja-alaisen osaamisen kehittämiseen.
07.03.2023Liike-elämä & johtaminenRakennusala muuttuu - ja johtaminen sen myötäRakennusala on ollut perinteisesti miesvaltainen, mutta tänä päivänä se työllistää entistä enemmän myös naisosaajia. Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK RKL ry:n toimitusjohtaja Maria-Elena Ehrnroothin mielestä naisten tapa johtaa uudistaa koko toimialaa.
07.03.2023Liike-elämä & johtaminenYrittäjät tukevat toisiaan menestykseenYhteistyö, verkostoituminen ja vertaistuki auttavat kehittämään ja laajentamaan yrityksen toimintaa. Menestystarinat inspiroivat ja tarjoavat vinkkejä toisillekin.
07.03.2023Liike-elämä & johtaminenKiinnostus teknologiaan vei uran nousukiitoonSanna Olkkonen vastaa Schneider Electricin teollisuusautomaatiopalvelujen markkinoinnista maailmanlaajuisesti. Omien ja yrityksen arvojen yhteensopivuus, urakehityksen tukeminen sekä globaali työyhteisö ovat taanneet työssä viihtymisen.
07.03.2023Liike-elämä & johtaminennaisjohtajuusOsallistava johtaja rakentaa magneettista osaajayhteisöäHyvä ja vetovoimainen työympäristö rakentuu yhteisöllisyydestä, työn merkityksellisyydestä, vapaudesta ja vastuusta sekä hyvästä esihenkilötyöstä, sanoo Meita Oy:n toimitusjohtaja Salli Kortelainen.
07.03.2023Liike-elämä & johtaminennaisjohtajuusBuorren toimitusjohtaja Anne Laitinen: ”Kansainvälistyminen on intohimoni”Digimarkkinointitoimisto Buorren toimitusjohtajan Anne Laitisen sydämen asiana on koko hänen työuransa ajan ollut yritysten liiketoiminnan ja kansainvälistymisen kehittäminen. Buorressa hän pääsee toteuttamaan unelmiaan yhdessä asiakkaiden ja huipputiimin kanssa.
07.03.2023Liike-elämä & johtaminen360 astetta terveydenhuoltoonPfizer Suomen lääketieteellinen johtaja Piia Aarnisalo haaveilee siitä, että kaikki potilaat pääsisivät yhdenvertaisesti tarvitsemansa hoidon piiriin, ennaltaehkäisyyn panostettaisiin ja uudet hoitomuodot saataisiin Suomessa mahdollisimman nopeasti käyttöön.
07.03.2023Liike-elämä & johtaminenElämän mahdollistavaa johtajuuttaKestävämpi työelämä huomioi ihmisen myös työnteon ulkopuolella. Suomen ympäristöopisto Syklin rehtori Mia O'Neill ja vararehtori Anna Kettunen uskovat, että kestävällä tavalla toimimisesta on tulossa uusi normaali.
07.03.2023LifestyleÄidin ja tyttären yhteinen muotiunelmaRiikka ja Ulla Pitkäsellä on vuosikymmenten kokemus yrittäjyydestä vaatealalla. Aku & Ada -vaateliike sijaitsee Kuopiossa Viitostien varrella.
07.03.2023Liike-elämä & johtaminennaisjohtajuusSiivousala on välittämisbisnestäHenkilöstön hyvinvointiin ja yksilölliseen asiakaspalveluun panostaminen on ollut Lempin menestyksen ydin ja vauhdittaa kasvua myös tulevaisuudessa.
07.03.2023Liike-elämä & johtaminennaisjohtajuusIntohimona brändin rakentaminen ja asiakaskokemusRatkaisujen löytäminen yhdessä asiakkaan kanssa sekä tavoitteisiin pääseminen ovat Suvi Viitalan työn suola. Päämäärätietoisen myynnin ja markkinoinnin ammattilaisen ura on edennyt Taksi Helsingin nykyiseksi myynti- ja markkinointitiimien johtajaksi tittelillä Head of Sales and Marketing.