Rohkeita ratkaisuja kädet savessa

Kassa on tyhjä, ja jotain pitäisi tehdä. Kassa ei vielä ole tyhjä, mutta bisnes sakkaa, eikä johto tiedä mitä tehdä. Startup haluaa kasvaa kansainvälisesti, mutta on vaarassa tukehtua siihen tai lamaantua kokonaan. Liiketoiminta vaatii uudelleenorganisointia tai kansainvälisesti kreditoidun asiantuntijan listautumisapua pörssiin.

" Liiketoiminnan lähtökohta on se, että yrityksen ja sen omistajien etu tulee aina ensimmäisenä", Tina Nyfors sanoo.
" Liiketoiminnan lähtökohta on se, että yrityksen ja sen omistajien etu tulee aina ensimmäisenä", Tina Nyfors sanoo.

Kun hallitustyöskentelyssä tai liikkeenjohdossa on haasteita, kriisiytyneen liiketoiminnan tervehdyttämiseen, startup-yritysten kehittämiseen, sijoittajatoimintaan ja yritysten varainhankintaan erikoistunut Tina Nyfors kutsutaan apuun. Helsingissä syntynyt ja maailmalla kovan tason ammattilaiseksi kouliintunut liikkeenjohdon moniosaaja ymmärtää yritystoiminnan lainalaisuudet toimialakohtaisesti ja kommunikoi sujuvasti usealla kielellä kulttuurisia nyansseja kunnioittaen. 

Monissa liemissä keitetty konkari ratkoo organisaatioiden paineisia tilanteita kylmällä päällä ja lämpimällä sydämellä. Nyfors ei vähästä hätkähdä, vaan käärii hihansa määrätietoisesti ja iskee kätensä saveen. Yleensä jokaiseen tilanteeseen löytyy ratkaisu, ja jos ei, sekin on ratkaisu. 

"Monissa liemissä keitetty konkari ratkoo organisaatioiden paineisia tilanteita kylmällä päällä ja lämpimällä sydämellä".

– Olen nähnyt laaja-alaisesti erilaisia tilanteita ympäri maailman ja ottanut niistä opikseni. Näin pystyn helposti hahmottamaan, mihin suuntaan haasteiden edessä olevan organisaation kannattaa seuraavat askeleensa ottaa. Hyvin harvoin on tilanteita, joista ei pääse enää mihinkään suuntaan. Sen sijaan suuntavaihtoehtoja on monesti useampi, ja hankaluus hahmottaa niitä voi halvauttaa, jolloin askeleet jää 
ottamatta ja kuoppa syvenee. Pelkästään se, että tietää mitä seuraavaksi on tehtävä, helpottaa tilannetta yleensä huomattavasti. Jos taas mihinkään suuntaan ei ole enää mielekästä jatkaa, autan eteenpäin saattohoidossa, Nyfors kuvailee.

Uuteen suuntaan askel kerrallaan

Kun valmiustaso ongelmanratkaisuun on olemassa, jalat pysyvät maassa ja vaikeita asioita on mahdollista ratkaista niiden edellyttämällä rohkeudella, analyyttisyydellä ja rauhallisuudella. Kokemus tuo varmuutta ja varmuus rohkeutta tehdä päätöksiä ja toteuttaa niitä yrityksen ja sen omistajien etu edellä silloinkin, kun se on epämiellyttävää. 

– Liiketoiminnan lähtökohta on se, että yrityksen ja sen omistajien etu tulee aina ensimmäisenä. Se on pelin henki, ja sen harjoittamiseen kuuluu kiinteänä osana myös vaikeat päätökset ja epämiellyttävät asiat. Hankalatkin asiat voi kuitenkin esittää ilman syyttelyä ja töksäyttelyä kauniisti ja määrätietoisesti. Tällöin viesti menee paremmin perille, ja tilanne on helpompi sekä vastaanottajalle että sanansaattajalle, 
Nyfors sanoo.

Uransa aikana yli 30 yhtiön hallituksessa istuneen Nyforsin vahvuutena on paitsi laajan toimintakentän tuoma kokemus ja rohkeus toteuttaa radikaalejakin muutoksia myös tarkkasilmäinen kyky nähdä kokonaisuus ja siihen kuuluvat yksityiskohdat samanaikaisesti.

"Nyforsin vahvuutena on rohkeus toteuttaa radikaalejakin muutoksia sekä tarkkasilmäinen kyky nähdä kokonaisuus ja siihen kuuluvat yksityiskohdat samanaikaisesti".

– Itse olen tehnyt suurimmat rohkeushyppyni ja kehitysaskeleeni entisellä urallani pianistina. Muusikon on osattava katsoa yksityiskohtia ja kokonaisuutta samaan aikaan. Ei riitä, että hallitsee nuotit, vaan on uskallettava astua lavalle ja paljastaa sielunsa yleisön edessä. Se on pelottavinta mitä tiedän! Sen pelon valossa kiperimmätkin hallitusneuvottelut kalpenevat. Pelon selättäminen kehittää rohkeutta, ja se on kenen tahansa harjoiteltavissa oleva taito, Nyfors kertoo ja kokemus puhuu.

Melodian teemat ja johtosävelet

Toimialasta tai tilanteesta riippumatta Nyfors näkee liikkeenjohdollisten haasteiden onnistuneen ratkaisemisen taustalla neljä yhteistä nimittäjää. Hän kutsuu niitä johtosäveliksi, jotka hallitsemalla pääsee pitkälle.

1. Numerot eivät valehtele

On aivan sama, mitä ihminen sanoo, jos numerot puhuvat omaa totuuttaan. Oleellista on tunnistaa ja pistää kuntoon ne välineet, joiden avulla yhtiön kokonaiskuvaa voidaan tarkastella lukujen valossa. Toimintoja on kehitettävä numeroiden antamaan dataan perustuen.

2. Vaikeat asiat on kohdattava

Totuus, joka ei kaipaa selittelyjä, mutta on siitä huolimatta yksi suurimmista esteistä yritysten menestyksen tiellä. Inhimilliset pelot työpaikan, toimeentulon tai statuksen menettämisestä aiheuttavat vaikeiden asioiden väistelyä, mutta ongelmien lykkääminen ei vie eteenpäin pitkällä tähtäimellä. Mitä hankalammaksi asiat kehkeytyvät, sitä enemmän niitä usein väistellään.

3. Vastuu on otettava ja se on kannettava

Hallitustoiminta ja johtaminen tarkoittavat vastuunottoa ja vastuunkantoa. Ongelmiin on helppo löytää syitä ulkopuolelta, mutta lopulta hallituksen tehtävä on ottaa vastuu yhtiön eteenpäin viemisestä ja myös kannettava vastuu, kun toimenpiteitä toteutetaan. 

4.  Huumori helpottaa

Hyvät vuorovaikutustaidot ja huumori vievät paljon pidemmälle kuin ryppyotsaisuus. Asiat voi esittää jämptisti mutta silti sydämellisesti. Huumori irtoaa herkemmin ja perspektiivi pysyy, kun ajattelee asioita yksi ongelma ja päivä kerrallaan.

"Ei riitä, että hallitsee nuotit, vaan on uskallettava astua lavalle ja paljastaa sielunsa yleisön edessä".

Kuka?

Nimi: Tina Nyfors

Koulutus: KTM, MBA (IMD), CIR (London Stock Exchange)

Kokemus: Telia, TietoEvry, EBRD, ADB Holdings plc, private equity. Johtoryhmän jäsen pörssiyhtiössä, hallitusjäsenyyksiä niin yksityisissä kuin listayhtiöissä. Laaja turnaround management -kokemus.

Yritys: Locnet Oy (CEO, hallituksen puheenjohtaja)

Teksti: Mari Korhonen

Kaupallinen yhteistyö

Organisaation tiedot

Locnet Oy

Artikkelin asiantuntijat

Tina Nyfors

Tina Nyfors

CEO, hallituksen puheenjohtaja, Locnet Oy

Yhteystiedot

c/o MOW Pieni Roobertinkatu 9, 00130 Helsinki p. 09 685 575