Teollisuuden johtotehtävät ovat avoinna myös naisille

Pihla Groupiin kuuluvan Metallityö Välimäen uusi tehtaanjohtaja Anu Ukkonen toivoo, että teollisuuteen ja varsinkin rakennusalalle hakeutuisi enemmän naisia.

Tehtaanjohtaja Anu Ukkonen sanoo, että Pihla Group on aina tukenut häntä ja tarjonnut jatkuvasti mahdollisuuksia oppia uutta ja ottaa vastuuta. Johtajana hänestä on kaikkein tärkeintä osata johtaa ja innostaa ihmisiä. Kuva: Pihla Group
Tehtaanjohtaja Anu Ukkonen sanoo, että Pihla Group on aina tukenut häntä ja tarjonnut jatkuvasti mahdollisuuksia oppia uutta ja ottaa vastuuta. Johtajana hänestä on kaikkein tärkeintä osata johtaa ja innostaa ihmisiä. Kuva: Pihla Group

Tehtaanjohtaja vastaa koko tehtaan toiminnoista, turvallisuusasioista ja tuottavuudesta, kehittämisestä ja investoinneista. Anu Ukkosen mukaan hyvä tehtaanjohtaja osaa kuitenkin johtaa ennen kaikkea ihmisiä.

– Vaikka olisi minkälainen tekninen osaaminen ja tekisi taitavia investointeja, mikään ei onnistu, jos et saa muita mukaan. Yksin et onnistu, et ikinä, Ukkonen painottaa.

Rakennusala on perinteisesti miesvoittoista. Ajat ovat kuitenkin muuttuneet, eikä Ukkonen ole kokenut, ettei häntä sukupuolensa takia olisi otettu vakavasti.

– Johtamisessa on hyötyä siitä, että olen nainen. Naisjohtajilla on usein luontaisesti tunneälyä, jota kaivataan varsinkin nyt, kun johtaminen on murroksessa eikä ole enää autoritääristä.

Metallityö Välimäen tehtaanjohtajan pesti ei ole Ukkosen ensimmäinen johtotehtävä teollisuudessa. Kun hänet vuonna 2015 valittiin Pihla Groupin Ruoveden tehtaan johtoon, se herätti laajasti huomiota. Ukkonen oli silloin 36-vuotias.

– Ovia ei ole ehkä aikaisemmin ollut auki, niin kuin nyt. Heittäisin palloa myös naisille, että he uskaltaisivat itse hakea alalle. Kaikki paikat ovat avoinna myös naisille, jos naiset ovat avoimia kaikille paikoille, Ukkonen sanoo.

Muutosjohtajaksi metallialalle

Ukkosen ura rakennusalalla alkoi vähän vahingossa. Hän tuli kesätöihin ravintolaan Ruovedelle, löysi miehen ja päätti jäädä. Syksyllä töitä etsiessään hän soitti silloisen 
Pihlavan Ikkunan tehtaanjohtajalle. Viikon päästä hän oli jo lasituslinjalla töissä.

Mitään selkeää urasuunnitelmaa Ukkosella ei ollut, mutta hän oli kunnianhimoinen ja halusi kehittää itseään. Se pantiin merkille johtoportaassakin. Pian hän opiskeli vuorotyön ohessa liiketalouden ammattikorkeakoulututkinnon, työnantajan tuella.

Ovia ei ole ehkä aikaisemmin ollut auki, niin kuin nyt. Heittäisin palloa myös naisille, että he uskaltaisivat itse hakea alalle, Anu Ukkonen kertoo. Kuvassa Anu ja Ruoveden tehtaan laatuvastaava Pekka Kulju. Kuva: Pihla Group

Ensimmäisen esimiestehtävän hän sai yli 10 vuotta sitten. Sen jälkeen hän on opiskellut tuotannonjohtamista yliopistossa ja saanut esimiestyöhön valmennusta työpaikan kautta.

– Työnantajani on tukenut minua ja tarjonnut jatkuvasti mahdollisuuksia oppia uutta ja ottaa vastuuta. Tietysti minun on myös pitänyt lunastaa ne asiat, joita minulta on odotettu, Ukkonen toteaa.

Tehtaanjohtajuus metalliteollisuudessa tarjoaa Ukkoselle uusia haasteita. Ennen perheyrityksenä toiminut yritys on vasta integroitumassa Pihla Groupiin, ja koko 
teräs- ja alumiinimaailma on Ukkoselle uusi. Lisäksi hän kehittää Pihla Groupin sisäistä myyntiä.

– Olin ollut Ruoveden tehtaalla 20 vuotta, joista seitsemän tehtaanjohtajana. Siellä oli saavutettu jo paljon ja pöhinä oli hyvä. Koin antaneeni kaiken, mitä minulla oli sille annettavaa, joten pelkäsin menettäväni palon työhöni. Siinäkin minua kuunneltiin. Nyt sormeni syyhyävät kaiken kehitettävän kanssa. Täällä on valtavasti potentiaalia.

Teksti: Emma Suominen

Kaupallinen yhteistyö

Organisaation tiedot

Pihla Group

Pihla Group

- Suomen johtava ovi- ja ikkunavalmistaja.
- Osa kansainvälistä konsernia Inwido AB:ta.
- Tuotemerkit: Tiivi, Pihla, PihlaPRO, Profin, Sydänpuu, Klas1, Lämpölux ja Metallityö Välimäki.
- Kaikki Pihla Group Oy:n tuotteet ovat Avainlippumerkittyjä.
- Asiakkaita ovat kuluttajat, taloyhtiöt, rakennusliikkeet, talotehtaat ja rautakaupat.
- Kaikki tuotteet valmistetaan Suomessa omilla tehtaillamme.
- Tuotantolaitokset sijaitsevat Ruovedellä, Haapajärvellä, Kannuksessa, Nokialla, Kuusamossa, Joutsassa ja Pudasjärvellä.
- Pääkonttori sijaitsee Vantaalla.

Artikkelin asiantuntijat

Anu Ukkonen

Anu Ukkonen

tehtaanjohtaja, Metallityö Välimäki Oy

Yhteystiedot

Äyritie 16 01510 Vantaa Puhelinnumero 0800 550 880

Pihla Group somessa