Onnistumiset motivoivat: Kasvuhakuista tilitoimistoyrittäjyyttä

Tiliborg Oy tarjoaa kattavasti taloushallinnon palveluja. Onnistumiset asiakasyhteistyössä motivoivat ja kannustavat yrityksen perustajaa Karina Styborgia eteenpäin. Siirtyminen yksinyrittäjyydestä esihenkilöasemaan on tuonut mielenkiintoisia haasteita.

Johdonmukainen johtaminen ja työntekijöiden reilu kohtelu tuovat työpaikalle hyvinvoivan työyhteisön, Karina Styborg uskoo. Kuva: Sami Perttilä
Johdonmukainen johtaminen ja työntekijöiden reilu kohtelu tuovat työpaikalle hyvinvoivan työyhteisön, Karina Styborg uskoo. Kuva: Sami Perttilä

Joensuussa sijaitseva Tiliborg Oy tarjoaa talous-, henkilöstö-, ja palkkahallinnon palveluja sekä yritysneuvontaa. Karina Styborgin vuonna 2016 perustama tilitoimisto on nyt laajentunut viisi henkeä työllistäväksi yritykseksi. 

– Ajatus oman yrityksen perustamisesta oli pyörinyt mielessäni jo pitempään. Olin työskennellyt taloushallinnon alalla eri yrityksissä ja tilitoimistoissa vuodesta 1999 lähtien, viimeksi Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksessa Joensuussa. Eteenpäin pääsemättömyyden kokemus oli tärkeä sysäys yrittäjäksi ryhtymiselle, kertoo Tiliborg Oy:n toimitusjohtaja Karina Styborg.

Johdonmukaista johtajuutta

Yrityksen kasvu on tuonut Styborgille myös esihenkilöaseman. 

– Pyrin olemaan reilu johtaja ja pitämään yllä myönteistä ilmapiiriä. Painotan itseohjautuvuutta, aktiivisuutta ja luottamusta. Kaikilla yrityksessä työskentelevillä on samat oikeudet ja velvollisuudet. Olen tehnyt ’yrityksen käsikirjan’, johon on kirjoitettu kaikki yrityksen toimintaperiaatteet. Sen pohjalta on helpompi toimia johdonmukaisesti. 

Tiliborg pystyy tarjoamaan palveluja jo nyt laaja-alaisesti. Käytössä on moderni taloushallinnon ohjelmistokokonaisuus, jolla kirjanpito onnistuu perinteisesti tai täysin sähköisesti. Jatkossa tarkoitus on kasvaa edelleen ja tehdä samalla palvelutarjoomasta entistä kattavampi. 

– Uudet haasteet ja onnistumiset sekä asiakkailta tuleva myönteinen palaute motivoivat eteenpäin. Kannustan kaikkia yrittäjyyttä harkitsevia olemaan rohkeita ja verkostoitumaan alusta lähtien. Myös itsestä huolehtiminen ja riittävä vapaa-aika ovat tärkeitä, Styborg toteaa. 

Teksti: Teemu Simola

Kaupallinen yhteistyö

Organisaation tiedot

Tiliborg

Tiliborg

Tiliborg Oy on vuonna 2016 perustettu yritys, joka tarjoaa talous-, henkilöstö-, ja palkkahallinnon palveluja sekä yritysneuvontaa. Yrityksen liikevaihto viime vuodelta oli 264 000 euroa. Työntekijöitä on 4+1. Tiliborg Oy:n toimisto sijaitsee osoitteessa Länsikatu 15, 80110 Joensuu. Yritys toimii valtakunnallisesti. Puhelinnumero on +358 40 097 9927, sähköpostitse tavoittaa osoitteella asiakaspalvelu@tiliborg.fi. Työ- ja harjoittelupaikkahakemukset osoitteella Send Email

Artikkelin asiantuntijat

Karina Styborg

Karina Styborg

perustaja, yrittäjä, Tiliborg Oy

Yhteystiedot

Länsikatu 15, talo 4A 2 kerros 80110, Joensuu p. +358 40 097 9927asiakaspalvelu@tiliborg.fi

Tiliborg somessa