– Meitalla pääsee tekemään arvokasta työtä kuntalaisten hyväksi. Tehtävät ovat monipuolisia ja mahdollisuudet sisäisiin urapolkuihin hyvät, sanoo henkilöstön kehittämispäällikkö Susanna Mäkiniemelä.
Meitalla noudatetaan joustavaa työaikaa ja henkilöstöedut ovat kattavat. Kulttuuriin kuuluu henkilöstön äänen kuuleminen ja osallistaminen, koulutusten tukeminen, yhteisöllisyys ja työn ilo.

– Toimarin kanssa voi käydä juttelemassa milloin tahansa. Ja kuukaudessa saa käyttää kaksi palkallista työpäivää tutkintoon tähtäävään koulutukseen, Mäkiniemelä sanoo.
Jousto mahdollistaa arjen sujuvuuden
Palveluvastaava Mikko Kaskiniemi haki aikanaan Meitalle etsiessään työpaikkaa, jossa työn ja vapaa-ajan suhde olisi tasapainossa. Hän arvostaa litteää organisaatiota ja osallistavaa otetta.
– Täällä on aidosti hyvät vaikutusmahdollisuudet sekä työhön että yrityksen toimintaan. Esihenkilöihin on hyvä keskusteluyhteys ja täällä uskaltaa olla myös eri mieltä asioista, Kaskiniemi kertoo.
Keväällä Kaskiniemen työnkuva muuttui, kun hänestä tuli tiiminvetäjä.
– Innostuneisuudella ja osoittamalla halukkuutensa voi edetä urapolulla. Olen saanut syksyksi opiskelupaikan ja aion jatkossa hyödyntää myös kahden palkallisen opiskelupäivän etua.
Kokeneena työntekijänä Kaskiniemi nauttii 38 päivän vuosilomasta, mutta tärkeintä arjessa on kuitenkin työaikajoustot ja etätyöt.
– Lasten ollessa nuorempia joustot helpottivat huomattavasti perheen arkea, nykyään ne mahdollistavat pakkasaamun hiihtolenkit tai etätyöt mökiltä, Kaskiniemi päättää.
Teksti: Pia Iisaho