Varaudu ajoissa syksyn tuomiin lemmikin iho-ongelmiin

Kosteat kelit syksyn tullen aiheuttavat monelle koiralle iho-oireita. Allerginen kutina, korvatulehdukset, punaiset tassut ja kauden edetessä jopa halkeilevat polkuanturat uhkaavat lemmikkiä. Tarjolla oleviin hoitotuotteisiin kannattaa kuitenkin perehtyä huolella.

Yritystoiminnan ohella biokemian maisteri Saija Pihkanen hoitaa omalla Solhed-hevostilallaan päivittäin niin hevosia, kissoja kuin koiriakin. Näin syntynyttä arjen tietoa ja kokemusta hän hyödyntää myös tuotekehityksessä.
Yritystoiminnan ohella biokemian maisteri Saija Pihkanen hoitaa omalla Solhed-hevostilallaan päivittäin niin hevosia, kissoja kuin koiriakin. Näin syntynyttä arjen tietoa ja kokemusta hän hyödyntää myös tuotekehityksessä.

Turvalliset ja vaikuttavat eläinhoitotuotteet eivät ole mikään itsestäänselvyys markkinoilla.

– Eläinhoitotuotteet ovat viranomaismääräyksissä teknisiä valmisteita, eli eläin on lainsäädännöllisesti tavaran asemassa. Kuka tahansa voi tehdä ja markkinoida hoitotuotteita eläimille ilman osaamista tai pätevyyttä alalle. Tuotteissa voi olla jopa eläimille haitallisia ja täysin hoitotuotteeseen soveltumattomia ainesosia, vuonna 2013 perustetun perheyritys Tilla Oy:n toimitusjohtaja, biokemian maisteri Saija Pihkanen kertoo.

Pihkanen on toiminut tutkijana eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa ja vuodesta 1995 lähtien bio- ja lääketeollisuuden johtotehtävissä, joissa hän on vastannut muun muassa tieteellisten innovaatioiden kaupallistamisesta, myynnistä ja markkinoinnista sekä tuotekehitysprojektien vetämisestä.

Lemmikkisi ansaitsee turvalliset, vaikuttavat ja vastuulliset hoitotuotteet

– Kehittämäni SOLHEDS- ja sen alla olevat Derma-tuoteperheen tuotteet ovat turvallisia, ekologisia ja vastuullisesti kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti kehitettyjä hoitotuotteita, Saija sanoo painokkaasti.

Tilla Oy on saanut nimensä Saijan silmäterältä, Tilla-tammalta, jonka iho-ongelmiin hoitotuotteet on alun perin kehitetty. Hevostilalla toimivan perheyrityksen tavoitteena on edistää eläinten hyvinvointia ja kehittää markkinoille ylivertaisen laadukkaita ja luotettavia, eläimille suunnattuja hyvinvointituotteita.

– Tuotteissamme on hyvin riisuttu kemia, mistä olen ylpeä. Meillä on kliinistä näyttöä ja dataa tuotteidemme vaikuttavuudesta, Pihkanen toteaa.

Saijan turvalliset syksyn hoitovinkit lemmikeille:

Helpota syksyn ja talven iho-ongelmia hoitamalla ihoa ajoissa.

  • Pidä ongelmakorvat puhtaana Derma8 Ear Cleanerillä
  • Anna ajoissa kosteutta kuivuvalle iholle ja polkuanturoille Derma9 Luxury shine&care -suihkeella.
  • Polkuanturoiden tehohoitoon Derma10 Heel balm -tassuvoide
  • Pese ärsyyntyneet punoittavat tassut ja iho Derma1 skin care -shampoolla
  • Allergisen ihon oireiden hallintaan kuivalle iholle Derma2 Calming -seerumi tai hajuton Derma11 anti-itch -suihke

Lisää hoito-ohjeita arkeen: ihoystävälliseen pesuun, turkkihuoltoon ja ongelmaihon hoitoon www.solheds.com

Teksti: Jari Peltoranta

Kaupallinen yhteistyö

Organisaation tiedot

Tilla Oy / Solheds

Tilla Oy / Solheds

Tilla Oy on vuonna 2013 perustettu perheyritys SOLHEDS-brändin ja Derma-tuoteperheen takana. Yrityksemme tavoite on edistää eläinten hyvinvointia.

Toimintamme lähtökohtana on kehittää markkinoille ylivertaisen laadukkaita ja luotettavia, eläimille suunnattuja hyvinvointituotteita ekologisesti kestävällä pohjalla. Siksi kaikki tuotteemme on valmistettu puhtaista luonnon raaka-aineista, kehitetty lääkekehitysmallia mukaillen ja testattu asianmukaisesti.

Yrityksen mottona on: Laatua yli viranomaisvaatimusten. Käsityö ei ole valttia turvallisia luonnontuotteita valmistettaessa. Siksi kaikki tuotteet tehdään ja pakataan tuoteturvallisuutta kunnioittaen ehdottomasti koneellisesti.

Artikkelin asiantuntijat

Saija Pihkanen

Saija Pihkanen

toimitusjohtaja, biokemian maisteri, Tilla Oy

Yhteystiedot

Korpitie 81, 04130 Sipoo Puhelin: +358 40 5100 656info@solheds.com

Tilla Oy / Solheds somessa