Lemmikkisi on turvallisen ja vaikuttavan hoidon arvoinen

Tilla-hevosella oli kiusallinen kesäihottuma. Markkinoilta ei löytynyt vaivaan yhtään tehokasta ja turvallista hoitotuotetta, joten kokenut bio- ja lääketeollisuuden projektien vetäjä Saija Pihkanen päätti kehittää sellaisen itse. Vankan kehitystaustan ansiosta työ onnistui niin hyvin, että tutut hevosalan ammattilaiset, yritykset ja eläinlääkäritkin alkoivat kysellä tuotteen reseptin perään.

Lemmikkisi on turvallisen ja vaikuttavan hoidon arvoinen

Tapahtumaketjusta syntyi perheyritys Tilla Oy vuonna 2013.  Hevostilalla toimivan yrityksen tavoite on edistää eläinten hyvinvointia. Yrityksellä on kaksi eläintenhoitoon suunnattua tuotebrändiä: kattobrändi SOLHEDS ja sen alla Derma-tuoteperhe. 

– Toimintamme lähtökohtana on kehittää ylivertaisen laadukkaita ja luotettavia, eläimille suunnattuja hyvinvointituotteita ekologisesti kestävällä pohjalla, kertoo SOLHEDS:in kehittäjä, biokemisti Saija Pihkanen. Siksi kaikki tuotteemme on valmistettu mahdollisimman pienellä hiilijalanjäljellä puhtaista luonnon raaka-aineista, mahdollisimman paljon luomua käyttäen, lääkekehitysmallia mukaillen ja asianmukaisesti testaten, Pihkanen kertoo.

Tuoteturvallisuus selkäytimessä

Aiempaa työtaustaansa vasten Pihkasen järkytys oli suuri, kun hän ensimmäistä tuotekehitysprosessia käynnistäessään havaitsi, että eläinhoitotuotteet ovat viranomaismääräyksissä teknisiä valmisteita, eli eläin on lainsäädännöllisesti tavaran asemassa. 

– Myynnissä olevilta eläintuotteilta ei vaadita lainkaan samaa tuoteturvallisuutta kuin ihmistuotteilta. Tämä näkyy kauppojen eläintuotehyllyissä. Esimerkiksi säilöntäaineet ovat iso ongelmapaikka eläinhoitotuotteissa. Tuotteissa voi olla jopa eläimille myrkyllisiä ja täysin hoitotuotteeseen soveltumattomia ainesosia. Siksi kehitin meidän tuotteillemme aivan oman, ihoystävällisen säilöntäjärjestelmän, Pihkanen toteaa.

– Kaikki ainesosamme ja valmistamamme tuotteet on analysoitu turvallisuusnäkökulmasta. Tuotteissamme on hyvin riisuttu kemia, mistä olen kemistinä ylpeä. Meillä on kliinistä näyttöä ja dataa tuotteidemme vaikuttavuudesta, ja esimerkiksi kaikki säilyvyydet on testattu virallisesti ja puolueettomasti.  

Saijan turvalliset hoitovinkit lemmikeille

  • Lumipaakkujen ja sähköisyyden ehkäisyyn turkissa: suihkuta Derma9 Luxury shine&care -hoitosuihketta karvoihin. Derma9 tarjoaa myös erinomaisen kevyen hoidon polkuanturoille ja iholle.
  • Polkuanturoiden tehohoitoon pakkasella sekä kovaan rasitukseen antaa suojaa vedetön Derma10 Heel balm -tassuvoide, joka hoitaa ja pitää polkuanturat pehmeinä.

Kaikki Derma-tuotteet on valmistettu kestävän kehityksen periaattein tarkoin valikoiduista ja puhtaista luonnon raaka-aineista.

Lisää hoito-ohjeita arkeen ja ongelmaihon hoitoon www.solheds.com

Kaupallinen yhteistyö

Organisaation tiedot

Tilla Oy / Solheds

Tilla Oy / Solheds

Tilla Oy on vuonna 2013 perustettu perheyritys SOLHEDS-brändin ja Derma-tuoteperheen takana. Yrityksemme tavoite on edistää eläinten hyvinvointia.

Toimintamme lähtökohtana on kehittää markkinoille ylivertaisen laadukkaita ja luotettavia, eläimille suunnattuja hyvinvointituotteita ekologisesti kestävällä pohjalla. Siksi kaikki tuotteemme on valmistettu puhtaista luonnon raaka-aineista, kehitetty lääkekehitysmallia mukaillen ja testattu asianmukaisesti.

Yrityksen mottona on: Laatua yli viranomaisvaatimusten. Käsityö ei ole valttia turvallisia luonnontuotteita valmistettaessa. Siksi kaikki tuotteet tehdään ja pakataan tuoteturvallisuutta kunnioittaen ehdottomasti koneellisesti.

Yhteystiedot

Korpitie 81, 04130 Sipoo Puhelin: +358 40 5100 656info@solheds.com

Tilla Oy / Solheds somessa