16.12.2022

Kansainvälisten kuljetusten ratkaisevin tekijä on edelleen ihminen

Suomalaisen teollisuuden ja tukkukaupan menestys ja ulkomaankaupan toimivuus rakennetaan myös toimivilla kuljetuksilla. Kokenut kansainvälinen kuljetuskumppani on avainasemassa, kun halutaan menestyä ulkomaankaupassa. FREJA Transport & Logistics Oy on liikevaihdoltaan Turun suurimpia yrityksiä.

Kansainvälisten kuljetusten ratkaisevin tekijä on edelleen ihminen

Tuonti- ja vientiyritysten kuljetuskumppanin valinta on yksi ratkaisevia tekijöitä ulkomaankaupan onnistumisen kannalta. FREJA Transport & Logisticsin vahva operatiivinen osaaminen tuonnin ja viennin kuljetuksissa turvaa bisneksen toiminnan poikkeusaikana.

– Meillä on töissä alan parhaat ihmiset ja haluamme myös kasvattaa alalle yhtä laajan osaamisen asiatuntijoita. Ammattitaitoinen huolitsija ja liikenteenhoitaja osaa reitittää kuljetukset parhaalla mahdollisella tavalla ja ennakoida mahdollisia haasteita reitin varrella, FREJA Transport & Logistics Oy:n toimitusjohtaja Matti Urmas sanoo.

“Huolitsijat ja liikenteenhoitajat ovat pitkäaikaisten alihankkija-kumppaneidemme lisäksi toimintamme kulmakivi."

Monipuolisten kuljetusratkaisujen lisäksi FREJAn toiminnan kulmakivi on henkilökohtainen asiakaspalvelu. FREJA kuljettaa maantiekuljetusten lisäksi meri- ja lentorahtia, myös haastavat projektikuljetukset ovat osa portfoliota. Kaikissa kansainvälisissä kuljetuksissa reagointinopeus, ennakointi ja reitittäminen ovat tehokkaiden ja onnistuneiden kuljetusten edellytys.

– Huolitsijat ja liikenteenhoitajat ovat pitkäaikaisten alihankkijakumppaneidemme lisäksi toimintamme kulmakivi. Joka päivä tulee tilanteita, joihin pitää reagoida ja asioita, jotka pitää ratkaista, Urmas jatkaa.

FREJA Transport & Logistics Oy:n toimitusjohtaja Matti Urmaksen mukaan FREJAn toiminnan kulmakivenä on osaamisen lisäksi asiakaspalvelu ja hyvä yhteistyö asiakkaiden kanssa.

Urmaksen mukaan teknologiat virtaviivaistavat toimintoja ja nostavat tehokkuutta, mutta edelleen tarvitaan ihmisiä tekemään monia päätöksiä siinä välissä, kun tavara kuljetetaan lähtöpisteestä määränpäähän.

Moderni, monipuolinen ja innovatiivinen kuljetuskalusto

FREJA on kuljetustarjoamaltaan ja kapasiteetiltaan suuri toimija kansainvälisissä kuljetuksissa, mutta yrityskulttuuriltaan FREJA on läheinen ja ketterä palveluyritys. Moderni ja innovatiivinen kalusto yhdistettynä koko Euroopan kattavaan partneriverkostoon tekee kuljettamisesta kustannustehokasta ja reagoinnista nopeaa.

– Kuljetuskapasiteettimme on yli 850 traileria ja yli 80 lämpösäädeltyä traileria thermo-kuljetuksiin ja ADR-kuljetuksiin, kertoo Urmas.

Frejalaiset tuntevat tukkukaupan, teollisuuden koneiden sekä tavara- ja tuotantohyödykkeiden kuljetusmaailman. FREJA työllistää yli 70 kansainvälisen kuljetusalan ammattilaista. 

Pääkonttori Turun satamassa

Pääkonttorin sijainti Turun satamassa on logistisesti erinomainen ja Turun satama on FREJAlle tärkeä yhteistyökumppani. Iso osa kansainvälisistä kuljetuksista lähtee Suomesta satamista maailmalle. Turun Satamasta kuljetuksia lähtee Skandinaviaan ja lisäksi Travemündeen lähtee viikoittain kymmeniä autoja. Myös laivayhteys Travemünden kautta Århusiin on ahkerassa käytössä.

"Kaikki on kuljetettavissa, kuten sloganimme kuuluu: You have the cargo, we have the solution."

Toimialakohtaisen osaamisen lisäksi FREJAn osaaminen on levittäytynyt laajalle myös maantieteellisesti. FREJAn omat toimipisteet sijaitsevat Suomen lisäksi Skandinaviassa, Puolassa, Hollannissa ja Kiinassa.

Laaja globaali partneriverkosto takaa kuljetusten toimivuuden ympäri maailman.

– Kaikki on kuljetettavissa, kuten sloganimme kuuluu You have the cargo, we have the solution, Urmas summaa.

Kaupallinen yhteistyö

Organisaation tiedot

Freja

Freja

FREJA tarjoaa korkealaatuisia kuljetus- ja logistiikkaratkaisuja sekä räätälöityä, henkilökohtaista asiakaspalvelua. FREJA on Pohjoismaiden suurimpia yksityisessä omistuksessa olevia kuljetus- ja logistiikkayrityksiä, jolla on toimipisteitä Tanskassa, Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Kiinaan. FREJA perustettiin v. 1985. Frejan liikevaihto oli 158 miljoonaa (vuonna 2021), ja oli Fonectan mukaan Turun 9. suurin yritys.

Maantiekuljetukset
- Noin 850 pressutraileria ja noin 80 traileria lämpötilasäädeltyihin kuljetuksiin
- Kappaletavara
- Täys- ja osakuormat
- Express-kuljetukset (pikarahti)

Meri- ja lentorahti

Projektikuljetukset vaativiin kuljetuksiin

Artikkelin asiantuntijat

Matti Urmas

toimitusjohtaja, Freja

Yhteystiedot

Pääkonttori: Linnankatu 90 D, 20100 Turku Puh: +358 (0)20 712 9830info@freja.fi

Freja somessa