Toimitusjohtaja katsoo eteenpäin, ei taaksepäin

Toimitusjohtajan tärkeimpiä tehtäviä on koota lähin tiiminsä ja määrittää sen selkeät vastuualueet sekä rakentaa yrityksen strategia lähivuosille. Tätä rakentamista toimitusjohtaja ei voi ulkoistaa kenellekään kuten ei strategian jalkauttamistakaan.

Logistiikka-ala on voimakkaassa murroksessa. Verkkokauppa on tuonut voimakasta kasvua, digitaalisuus puolestaan mahdollistaa aivan uudenlaisia, kuluttajan arkea helpottajia ja sujuvoittavia palveluja, kertoo Johanna Starck.
Logistiikka-ala on voimakkaassa murroksessa. Verkkokauppa on tuonut voimakasta kasvua, digitaalisuus puolestaan mahdollistaa aivan uudenlaisia, kuluttajan arkea helpottajia ja sujuvoittavia palveluja, kertoo Johanna Starck.

– Hänen tehtävänsä on saada henkilöstö ymmärtämään, miksi tehdään niin kuin tehdään. Näin määrittelee tehtäviään PostNord Oy:n toimitusjohtaja Johanna Starck.

Starck on vetänyt Suomen suurimpiin kuuluvaa logistiikkayritystä nyt lähes kolme vuotta. Graafisen tekniikan alalta valmistuneen DI:n ura alkoi Xerox Oy:ssä, aluksi asiantuntijatehtävissä päätyen myyntijohtajaksi.

– Vuonna 2010 Xeroxin asiakasyrityksestä Strålfors Oy:stä pyydettiin minua heille toimitusjohtajaksi. Yritys on osa PostNord -konsernia. Vedin kahdeksan vuoden ajan Suomen maayhtiötä ja lisäksi tein erilaisia konsernitehtäviä, vastasin mm. tuotannosta ja toimin vuoden myös Tanskan maajohtajana, aukaisee Starck urakehitystään.

Vuonna 2018 hän siirtyi PostNord Suomen toimitusjohtajaksi.

– Minulla ei ollut logistiikkataustaa, mutta minulle kerrottiin, että sen alan ammattialisia yrityksessä on tarpeeksi. Toimitusjohtaja on yleisjohtaja, toki toimialaa pitää ymmärtää, mutta sen oppii. 

Starck haluaa korostaa, että kukaan nainen ei halua tulla valituksi johtajaksi siksi, että on nainen.

– Aina pitää valita pätevin ja naiset pärjäävät siinä missä miehetkin. En ole suunnitellut uraani, mutta olen aina pyrkinyt tekemään työni mahdollisimman hyvin. Kun uusi vaihe on tullut eteen, olen tarttunut tilaisuuteen. Virheitä ei pidä pelätä, sillä eivät muutkaan urapolullaan ole valmiita, vaan kaikki oppivat koko ajan.

Johtaja on palvelija

Starck näkee modernin johtajan palvelijana. 

– Yrityksessä ihmisillä pitää olla selkeät tontit, joista he vastaavat. Minun tehtäväni on poistaa esteitä, jotta alaiseni pystyvät tekemään työnsä parhaalla mahdollisilla tavalla. Lisäksi johtajan tärkeä tehtävä on luoda hyvä ja positiivisen henki koko organisaatioon. Me käytämme työhön ison osan ajastamme ja energiastamme, joten työn pitää olla myös hauskaa ja motivoivaa.


Vastuullisuus on kokonaisvaltaista

Vastuullinen toiminta henkilöstöä ja ympäristöä kohtaan sekä kuluttajan palveleminen parhaalla mahdollisella tavalla ovat PostNordin toiminnan kantavia teemoja. 

– Meidän pitää pystyä vähentämään päästöjä samalla kun kehitämme palvelujamme asiakkaiden tarpeiden mukaan, korostaa Starck. 

Teksti: Maija-Liisa Saksa

Kaupallinen yhteistyö

Organisaation tiedot

PostNord

PostNord

PostNord toimittaa jakelu-, logistiikka- ja verkkokaupparatkaisuja Pohjoismaihin, Pohjoismaista ja Pohjoismaissa. Toimitamme suomalaisille verkkokauppaostokset sujuvasti 2 000 noutopisteeseen sekä kotioville. Sinivalkoisiin väreihimme törmää useimmin verkkokauppojen kassoilla, tien päällä sekä lähikaupan noutopisteellä tai pakettiautomaatilla. Me tuomme maailman luoksesi.

Artikkelin asiantuntijat

Johanna Starck

Toimitusjohtaja