Salonkikelpoista ja ympäristöystävällistä maalituotantoa

Harva maalivalmistaja voi ylpeillä referenssilistalla, josta löytyy lukuisten kotimaisten restaurointikohteiden lisäksi mm. Versaillesin palatsi ja Louvren taidemuseo. Kiinnostus kauvatsalaisen Uula Color Oy:n ympäristöystävällisiä tuotteita kohtaan kasvaakin nyt jatkuvasti.

Salonkikelpoista ja ympäristöystävällistä maalituotantoa

Vanha sanonta muistuttaa, että jossain vaiheessa sitkeys aina palkitaan. Lausahdus pätee hyvin Uula Coloriin, joka on jo pitkään panostanut pellavaöljypohjaisten maalien tuotannossaan ympäristöystävällisyyteen, muovittomuuteen ja hengittävyyteen ja sitä kautta puurakenteen hyvinvointiin.

Yksi tämän pitkäjänteisen tuotekehitystyön hedelmä on täysin päästötön iNTO ja iLONA- sisämaalituoteperhe, joka kuuluu rakennusmateriaalien parhaaseen M1-päästöluokkaan.

– Maaleissa ei ole haitallisia orgaanisia yhdisteitä, ne ovat muovittomia ja hengittäviä. Sen lisäksi sisämaalien hajuttomuus, helppo maalattavuus ja nopea kuivuminen ovat tärkeitä tekijöitä. Terveys- ja ympäristöseikkoja on alettu viime vuosina arvostaa entistä enemmän myös ammattimaalarien keskuudessa, Uula Colorin liiketoimintajohtaja Sari Uunila kertoo. 

 

Pitkän polun kautta ranskalaispalatseihin

Uula Colorin maalit sopivat perinne- ja uudisrakennuksiin, sisustamiseen ja entisöintiin. Yrityksen tuotevalikoima kattaa laajasti kaikki sisä- ja ulkomaalaukseen tarvittavat tuotteet. Vuonna 1978 perustetun yrityksen pitkäjänteinen tuotekehitys on tuottanut näyttäviä asiakkuuksia ja referenssikohteita paitsi kotimaassa myös Suomen rajojen ulkopuolella.

Uulan Pellavaöljymaali on valikoitunut Ranskan historiallisesti tunnettujen arvokohteiden eli Versaillesin palatsin ja Louvren taidemuseon restaurointimaaliksi. Vuonna 2013 käynnistynyt restaurointiprojekti on ollut yritykselle työläs, mutta myös palkitseva prosessi.

– Kävimme läpi todella tiukan tuotevertailun ja laaduntarkkailun, jonka myötä maalimme valikoitui parhaimmaksi. Tärkeimmäksi valintakriteeriksi nousi laadukkain tuote, jota oli mahdollista sävyttää aidoilla pigmenteillä, konservaattorien sekä vaativien arkkitehtien värimäärittelyjen mukaisesti, Uunila selvittää.

Tulevaisuus näyttää sekin valoisalta. Yhteistyö ranskalaisasiakkaiden kanssa jatkuu, uusia arvokohteita on tulossa jälleen lisää ja kiinnostus ympäristöystävällisiä maalivaihtoehtoja kohtaan kasvaa markkinoilla jatkuvasti. 

– Haluamme omalta osaltamme vaikuttaa siihen, että emme kuormita tuotteillamme luontoa. Maaleillamme maalatussa talossa on hyvä hengittää, sisäilma pysyy terveenä eikä maalarikaan altistu vahvoille kemikaaleille. Eli kaikki ovat tyytyväisiä. 

Teksti: Timo Sormunen

Kaupallinen yhteistyö

Organisaation tiedot

Uula Color Oy

Uula Color Oy

Olemme valmistaneet maaleja ja pintakäsittelyaineita yli neljänkymmenen vuoden ajan. Kaikki maalimme on valmistettu ja valmistetaan edelleen käsityönä Suomessa. Yrityksemme työllistää tällä hetkellä 13 henkilöä. Lisäksi toiminnallamme on työllistävä vaikutus muille suomalaisille yhteistyöyrityksille, alihankkijoillemme sekä palveluntuottajille. Vastuullisesti toimivana yrityksenä kehitämme omaa toimintaamme, jotta työpaikat säilyvät ja uusia työpaikkoja syntyy. Samalla vahvistamme kotimaamme taloudellista ja yhteiskunnallista hyvinvointia.

Vastuullisuus on tärkeä osa yrityksemme toimintaa aina tuotteidemme valmistuksessa käytettävistä raaka-aineista käyttäjäturvallisuuteen ja kierrätykseen saakka. Huolehdimme tuoteturvallisuudesta, tuotteidemme valmistuksen ja käytön terveys- ja ympäristövaikutuksista, alaan liittyvän lainsäädännön toteuttamisesta, yrityksemme työntekijöiden hyvinvoinnista sekä suomalaisen työn jatkuvuudesta. Toimimme aktiivisesti Väriteollisuusyhdistyksen sekä Suomalaisen Työn Liiton jäseninä.

Verkkosivut

https://uula.fi/

Yhteystiedot

Yttiläntie 265, 32920 KAUVATSA p. 010 8200 020 (arkisin klo 8-16)

Uula Color Oy somessa