06.11.2020

Kuomat pitävät jalat lämpiminä kovillakin pakkasilla

Talven riemuista nauttii parhaiten silloin, kun yllä on tarpeeksi lämmintä vaatetta eikä varpaita palele. Suomalaiset Kuoma Putkivarsisaappaat ovat lämmittäneet suomalaisten jalkoja jo yli kolmekymmentä vuotta. Nyt Kuoma on tuonut markkinoille myös kauniit, kestävät ja lämpimät lasten ulkoiluvaatteet.

Kuomiokoskella Etelä-Savossa on tehty kenkien osia ja kenkiä jo 92 vuoden ajan. Kevyitä ja lämpimiä Kuoma Putkivarsisaappaita tehdas on valmistanut vuodesta 1989 lähtien. Viime vuonna Kuoma lanseerasi lastenvaatemalliston, joka käsittää pienemmille lapsille kokohaalareita ja isommille irtohousuja ja -takkeja eri paksuuksilla.

Putkivarsi pelasti Kuoman

Kuomia valmistava Kuomiokoski Oy sai alkunsa vuonna 1928, kun nykyisen toimitusjohtajan Antti Puttosen isä Juho Puttonen osti Kuomiokosken mylly- ja koskialueen Etelä-Savosta ja perusti sinne tehtaan. Aluksi tehdas valmisti kengänpohjallisia. Pian tuotanto laajeni tohveleihin ja lasten kenkiin. 

Kuoma-saappaat on helppo laittaa jalkaan eikä pitävä pohja lipeä liukkaallakaan säällä. Useimmat saapasmallit voi pestä pesukoneessa.

– Kun Suomen kenkäteollisuutta ajettiin alas 1980-luvun lopussa, jouduimme kehittämään uusia tuotteita kuten motocross-harrastajille pehmustettuja kyynär- ja olkasuojia. Sitten keksimme tehdä saappaan samoista materiaaleista. Siitä syntyi Putkivarsi, jota on kehitetty näihin päiviin asti, Antti Puttonen kertoo.  

Putkivarsi on Suomen suosituin lasten talvijalkine. Siitä on tehty loskakelejä varten vesitiiviimpi Lumi-malli, joka on muotoiltu uudella tavalla. 

Vientiä pohjoisen pallonpuoliskon ympäri

Kuomiokoski on yksi Suomen vanhimmista kenkävalmistajista ja työllistää yli sata ihmistä. Kuoma-jalkineille on myönnetty Avainlippu-tunnus, joka kertoo yli viidenkymmenen prosentin kotimaisuusasteesta. 

– Pidämme kynsin ja hampain kiinni siitä, että voimme tehdä kotimaassa kenkiä, Antti Puttonen sanoo. 

Yrityksellä on meneillään pohjoisen pallonpuoliskon valloitus. 

– Kuoma-kenkiä viedään mm. Pohjoismaihin, Venäjälle aina Vladivostokiin asti ja Kanadaan itärannikolta länsirannikolle. Japani on parhaillaan työn alla, hän myhäilee.

Ulkomaisia asiakkaita ihastuttavat Kuoma-jalkineiden ulkonäkö, keveys, lämpöisyys, pitävä pohja sekä helppo puettavuus. 

– Monet Lapin turistitkin saavat ensi kosketuksen kylmään ja lumeen Kuomat jalassa, kun matkanjärjestäjät varustavat matkailijat lämpimillä vaatteilla ja kengillä, Puttonen kertoo. 

Kaupallinen yhteistyö

Organisaation tiedot

Kuoma

Kuomiokoski Oy, tuttavallisemmin Kuoma, on vuonna 1928 perustettu kenkä- ja lastenvaatevalmistaja, jonka tuotteissa yhdistyvät suomalainen osaaminen, mukavuus, laadukkuus ja käytännönläheisyys. Kuoma toimii Etelä-Savossa Kuomiokosken kylässä ja Mäntyharjulla, ja lisäksi Kuomalla on vientiosasto Vantaalla. Kaiken kaikkiaan Kuoma työllistää yli 100 henkilöä Suomessa. Vuosien saatossa kertyneen ammattitaidon ja kuluttajaymmärryksen myötä Kuoma-tuotteet on suunniteltu sopimaan täydellisesti pohjoiseen ilmastoon ja erilaisiin käyttötarkoituksiin vuoden ympäri. Kuoma on sinulle, joka arvostat suomalaista osaamista ja ammattitaitoa.