Joensuun tori täyttyy kesä-heinäkuun vaihteessa ilonpidosta, monipuolisista herkuista, käsitöistä ja laajasta kirjosta kulttuuria. Kaksipäiväinen Karjalan Kurmee -toritapahtuma kokoaa yhteen pohjoiskarjalaisia ja lähialueen ruoka- ja juoma-alan tuottajia, käsitöitä, keramiikkaa sekä taidetta ja kulttuuria. Lauantaina on mahdollisuus tutustua myös vastan teon saloihin ammattilaisen opastuksella. Perjantai-illan päättää Aikakone ja lauantai-iltana lavalle nousee Diandra.
"Lapsille on ohjelmaa molempina päivinä klo 11.00 – 15.00"
Kauppatorin viereisessä Vapaudenpuistossa on ohjelmaa lapsille molempina päivinä klo 11.00 – 15.00. Nellin ja Niilon Pellepuistossa ihmetellään, tuumaillaan, nauretaan ja puuhaillaan, hupsutellaan ja hassutellaan, nurinperin tassutellaan. Toimintapisteitä on noin 20, joten tekemistä ja riemua riittää!
Kulttuuri näkyy ja kuuluu, tuntuu ja tuoksuu
Kesä runoksi! -työpajassa ohjaajat koostavat yhdessä lasten kanssa kesäaiheisia runoja. Lapset voivat halutessaan itse lukea runoja yleisölle tai ohjaajat lukevat niitä. Veikeä tonttu Hilima Haepakka ystävineen ilahduttaa paikalle saapuneita hauskoilla kasvomaalauksilla. Maikki Palmin Tanssiva lukuhetki osallistaa perheen pienimpiä helposti lähestyttävillä tanssitehtävillä. Vapaudenpuiston ja torin alueella saattaa törmätä hurmaavaan Jenguli -hahmoon, joka jakaa ilmaisia halauksia!
Lämpimästi tervetuloa Joensuuhun, täyteläiseen kulttuurikaupunkiin! www.unelmavuosi.fi

