16.03.2022

"Haluan olla rakentamassa parempaa työelämää"

Jonna Voimasta piti alunperin tulla ihmisoikeusjuristi, mutta työoikeus puski vahvasti esiin keinona parantaa arkipäivän ihmisoikeuksia. Työ on oleellinen osa jokaisen aikuisten elämää ja sen vuoksi on tärkeää, mitä työpaikoilla tapahtuu. Nyt Jonna kokee voivansa parhaiten vaikuttaa työoloihin Ammattiliitto Jytyn puheenjohtajana.

Ammattiliitto Jytyn puheenjohtaja Jonna Voima korostaa ammattiliittoon kuulumisen merkitystä.  Oma liitto neuvottelee palkkojen lisäksi myös jäsentensä työehtojen ja työhyvinvoinnin parantamisesta. Kuva: Sami Perttilä
Ammattiliitto Jytyn puheenjohtaja Jonna Voima korostaa ammattiliittoon kuulumisen merkitystä. Oma liitto neuvottelee palkkojen lisäksi myös jäsentensä työehtojen ja työhyvinvoinnin parantamisesta. Kuva: Sami Perttilä

Ammattiliitto Jyty on monelle tutumpi aiemmasta nimestään Kunnallisvirkamiesliitto KVL, jolla nimellä vuonna 1918 perustettu Suomen vanhin kunta-alan ammattiliitto tunnettiin vuoteen 2005. Myöhempi Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty, nykyinen Ammattiliitto Jyty on kuin yhteiskunta pienoiskoossa, sillä sen jäsenet edustavat yli 2 000 ammattinimikettä. Noin 84-prosenttisesti naisista koostuva jäsenistö työskentelee kunnissa, yksityisillä aloilla, järjestöissä ja seurakunnissa. 

– Kun mietimme jäsentemme etuja, mietimme samalla luontaisesti koko yhteiskunnan toimivuutta, sillä edustamme niin monia eri ammattiryhmiä, selvittää Jonna.

Naisvaltaisilla aloilla on edelleen alhaisemmat lähtöpalkat kuin miesvaltaisilla, vaikka koulutustaso olisi sama.

– Meille naisvaltaisten alojen palkkakuopan kurominen umpeen on toimintamme ydintä. Tähän yhteiskunnalliseen kysymykseen yritämme löytää ratkaisuja yhteistyössä eri osapuolten kanssa. Helppoa se ei ole ja yhteiskunta joutuukin arvioimaan, mistä tähän otetaan rahat, jotta arki sujuu myös tulevaisuudessa. Tavoitteenamme on saada aikaan monivuotinen palkkaohjelma, jolla naisvaltaisten alojen palkkausta nostetaan, korostaa  Jonna.

Hän muistuttaa, että työehtoneuvotteluissa palkka ei  kuitenkaan ole ainoa neuvoteltava asia, vaan myös työehtojen ja työhyvinvoinnin parantamiseen panostetaan.   

Teksti: Maija-Liisa Saksa

Kaupallinen yhteistyö

Organisaation tiedot

Ammattiliitto Jyty ry

Ammattiliitto Jyty ry

Jyty on ammattiliitto meille, jotka tartumme toimeen ja saamme työllämme arjen rullaamaan. Jytyläisiä toimii kunta-alalla, yksityisellä sektorilla, järjestöissä ja seurakunnissa. Jäsenistön suurimpia ammattialoja ovat sihteeri-, hallinto-, asiantuntija- ja ict-työ, nuoriso- ja järjestötyö, sosiaali- ja terveysala, kirjastoala sekä kasvatus ja koulutus. Ammattiliitto Jyty on tukenasi työelämässä ja vapaa-ajalla. Olemme STTK:n jäsenliitto.

Artikkelin asiantuntijat

Jonna Voima

puheenjohtaja, Ammattiliitto Jyty ry

Yhteystiedot

Asemamiehenkatu 4 00520 Helsinki Liiton vaihde 020 789 3799, arkisin klo 9:00-15:00

Ammattiliitto Jyty ry somessa