Hyvä valaistus säästää energiaa ja lisää tuottavuutta

Yrityskiinteistöjen valaisemisen osalta eletään kiinnostavaa murroskautta, kun aikaisemmat vaihtoehdot poistuvat vähitellen markkinoilta ja siirtymä led-valaisimiin nopeutuu. Valoremontti Oy:n tavoitteena on tehdä muutoksesta asiakkailleen mahdollisimman sujuva.

"LED-teknologian kehittämisen ja valmistuksen markkinajohtaja Phillipsin kanssa työskentely on vahva tuki myös tulevaisuuteen suunnatessa", kertoo Valoremontti Oy:n toimitusjohtaja Petri Rapeli.
"LED-teknologian kehittämisen ja valmistuksen markkinajohtaja Phillipsin kanssa työskentely on vahva tuki myös tulevaisuuteen suunnatessa", kertoo Valoremontti Oy:n toimitusjohtaja Petri Rapeli.

Oikealla valaistuksella voidaan saavuttaa merkittäviä säästöjä energiankulutukseen.

– Ledien valaistusteho suhteessa kulutukseen on todella paljon alhaisempi verrattuna esimerkiksi loisteputkiin. Tämä alkaa olla myös hyvin tiedossa, toteaa Valoremontti Oy:n toimitusjohtaja Petri Rapeli. 

Vähemmän tunnettuja hyötyjä ledeillä saadaan hyvinvointiin, tuottavuuteen ja työturvallisuuteen. Hyvässä, valkoisessa valossa jaksaminen paranee ja esimerkiksi tarkkuutta vaativissa töissä ei tarvitse ponnistella. 

"Ledien valaistusteho suhteessa kulutukseen on todella paljon alhaisempi verrattuna esimerkiksi loisteputkiin." 

– Uudistimme entisen Roclan, nykyinen Logisnext Finlandin trukkitehtaan sisävalaistuksen. Yritys toteutti muutoksen osalta tutkimuksen, jossa nähtiin, että tuottavuus nousi tämän myötä seitsemän prosenttia. 

Valaistusaneerauksiin ohjaa myös EU-lainsäädäntö, jonka myötä loisteputkilamput poistuvat markkinoilta. Laajasti käytettyjä T5- ja T8-putkia ei saa enää tuoda markkinoille vuoden 2023 elokuun jälkeen. Pistokanta- ja pienoisloistelamput sekä rengasmuotoiset loisteputket poistuivat markkinoilta jo helmikuussa. Syynä on lamppujen sisältämä elohopea.

"Hyväkuntoisia loisteputkivalaisimia ei kuitenkaan kannata poistaa, koska niissä voi ottaa käyttöön led-putken."

– Hyväkuntoisia loisteputkivalaisimia ei kuitenkaan kannata poistaa, koska niissä voi ottaa käyttöön led-putken, Rapeli mainitsee.

Avaimet käteen -palvelu helpottaa asiakkaiden työtä

Valoremontti tarjoaa valaistussaneerauksia yritysasiakkailleen kokonaispalveluna, johon kuuluvat kartoitus, asiakkaan ja henkilökunnan toiveiden mukaan rakentuva valaistussuunnitelma, ja sovittuna aikana, mahdollisimman pienellä häiriöllä tehtävä toteutus. 

– Koko prosessin aikana asiakkaan henkilökunnan kanssa käydään dialogia parhaasta toteutustavasta. Lisäksi meillä on kaksi tärkeää periaatetta, siivoamme aina jälkemme ja sovitussa projektissa pysyessä meiltä ei tule lisälaskutusta, Rapeli toteaa. 

Asiakkaille tärkeää on myös se, että Valoremontin päämies on
Phillips, valaistuksen markkinajohtaja LED-teknologiassa, sen kehittämisessä, valmistuksessa ja innovatiivisissa valaistusratkaisuissa. 

Rapeli näkee, että Phillipsin kanssa työskentely on vahva tuki myös tulevaisuuteen suunnatessa. 

"Elämme mielenkiintoista murrosta. Tekniikan osalta järjestelmät kehittyvät nopeasti ja esimerkiksi tekoäly voi hyvin tulla osaksi niitä."

–  Elämme mielenkiintoista murrosta. Tekniikan osalta järjestelmät kehittyvät nopeasti ja esimerkiksi tekoäly voi hyvin tulla osaksi niitä. Ledeille tuskin kuitenkaan saadaan haastajaa vielä pitkään aikaan. Kiihtyvissä muutoksissa meille on eduksi, että päämiehemme tekee vuosittain valtavia panostuksia kehitystyöhön, hän summaa. 

Kaupallinen yhteistyö

Organisaation tiedot

Valoremontti

Valoremontti

Hoidamme valaistuksen uusimisen täsmällisesti ja tehokkaasti yrityksille! Tarjoamme markkinoiden laadukkaimman valaistuksen uudistuksen helppona kokonaispakettina. Toimitus sisältää kartoituksen, suunnittelun, energiansäästölaskelmat ja investointilaskelmat, asennustyön, valaisimet ja ohjausjärjestelmät sekä vanhojen valaisimien kierrätyksen. Kauttamme hoituu kätevästi myös valaistusprojektin rahoitus. Meiltä saat säästöä, tuottavuutta ja laatua.

Artikkelin asiantuntijat

Petri Rapeli

Petri Rapeli

toimitusjohtaja, Valoremontti Oy

Yhteystiedot