Suomen monikameraisten urheilutuotantojen markkinajohtaja Suora on tunnettu teknisesti kestävästä, toimintavarmasta ja hiilineutraalista tuotannostaan.
– Jokainen suora lähetys on erilainen, mutta olemme panostaneet tekniseen laitteistoomme ja osaamiseemme niin, että laatu on tapahtumien autenttisuudesta huolimatta aina tasaista. Tunnetuimpia taidonnäytteitämme ovat muun muassa jääkiekon SM-liiga sekä maajoukkueturnaukset ja ravit, Suoran toimitusjohtaja
Johanna Koskela kertoo.
Intohimo uuteen teknologiaan on tehnyt Suorasta alansa edelläkävijän ja vauhdittanut yhtiön kasvua.
– Etäohjauskeskuksen käyttöönotto vuonna 2018 on ollut toimintamme kannalta käänteentekevää. Sen seurauksena olemme tehostaneet tuotantoamme ja myös vähentäneet päästöjämme merkittävästi. Nyt paikan päälle kulkevat vain kameramiehet, koko muu tuotanto tehdään Pasilassa etänä, Koskela juttelee.
Tekoäly mullistaa katselukokemuksen
Tällä hetkellä Suora tekee aktiivista tuotekehitystä tekoälyn parissa. Vuoden sisällä muun muassa raviharrastajille on luvassa täysin uudenlaisia elämyksiä.
– Kehitämme AI-teknologiaa hevosiin niin, että tekoälyn avulla voidaan antaa katsojille tietoa muun muassa hevosten mahdollisista jalkavaivoista. Nämä tiedot ovat arvokkaita vedonlyöjille, Koskela kuvaa tulevia edistysaskelia.

Suora on alansa ensimmäinen toimija, joka hyödyntää AI-teknologiaa vastaavassa kontekstissa.
– Kyseistä teknologiaa on hyödynnetty maailmalla jalkapallo-otteluissa, mutta ei vielä koskaan eläinten kohdalla vedonlyöntiin, Koskela toteaa.
Etäkokoukset uudelle tasolle
Pandemia ei pysäyttänyt Suoran toimintaa, vaikka urheilutapahtumat jäivätkin tauolle. Tilalle tuli kokonaan uusi kohderyhmä.
– Suuret yritykset löysivät meidät. Suoria lähetyksiä alettiin käyttää muun muassa multikansallisten yhtiöiden konferensseissa, tuotelanseerauksissa ja työhyvinvointipäivissä, Koskela kertoo.
Suorien lähetysten avulla yritysten on ollut mahdollista lisätä verkostonsa kokemusta aidoista kohtaamisista myös etäaikana.
– Teknologiamme avulla luomme virtuaalistudion, jonne siirrämme ihmiset maapallon eri kolkista istumaan, Koskela kertoo hymyillen.