08.05.2021

Sitowise laittaa kustannukset kuriin omin voimin

Karkaavat kustannukset ja lipsuvat aikataulut listataan usein rakennusalan helmasynneiksi. Suunnittelutalo Sitowisessa niistä on otettu niskalenkki taloushallinnon, suunnittelun ja projektiohjauksen yhdistävällä ja tekoälyä hyödyntävällä Voima-ohjelmistoalustalla.

Yksi uusi elementti Sitowisen palveluissa on YK:n kestävän kehityksen periaatteisiin pohjautuva vastuullisuustyökalu. Sen avulla rakennusprojektin ja siinä tehtävien eri valintojen ympäristölliset ja yhteiskunnalliset vaikutukset voidaan arvioida jo suunnittelun alkumetreillä”, Heikki Mäki kertoo.

Jos insinööri ei löydä johonkin työhön sopivaa työkalua, hän suunnittelee ja tekee sen itse. Näin toimittiin myös rakennetun ympäristön asiantuntija- ja digitalo Sitowisessa.

Yhtiö aloitti jo muutama vuosi sitten toiminnanohjauksen, talous- ja projektinhallinnan sekä talouden suunnittelun ja raportoinnin yhdistämisen yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Sen myötä projektien aikataulut, toteutus ja kustannukset olisivat aiempaa paremmin reaaliaikaisessa seurannassa. Samalla havaittaisiin ajoissa myös mahdolliset vaaran merkit tarvittavia korjausliikkeitä varten.

Järjestelmäurakka jäi ulkopuolisesta asiantuntija-avusta huolimatta kerta toisensa jälkeen puolitiehen. Talousraportointi oli toki saatu rullaamaan, mutta sen jatkokehityksessä ja käytettävyydessä riitti Group Controller Heikki Mäen mukaan haasteita. Niinpä urakkaa päätettiin jatkaa mahdollisimman pitkälle itse. Talousraportoinnissa Sitowise kutsui tuekseen it-konsulttitalo Intiton.

– Talousraportoinnin järjestelmän ja prosessien uusiminen toteutettiin hyvässä yhteistyössä it-konsulttitalo Intiton kanssa. Saimme heiltä selkeää lisäarvoa uudistuksen läpiviemisessä, Mäki kiittelee.

 Voima varmistaa kustannustehokkuuden

 Projektin hallinnan järjestelmäkokonaisuus kulkee Sitowisessa Voima-alustan nimellä ja siihen tuodaan legopalikoiden tapaan jatkuvasti uusia osia. Tavoitteena on parantaa oman tekemisen laatua, aikataulujen hallintaa sekä kustannustehokkuutta, jotka kaikki koituvat myös asiakkaan eduksi.

Aluksi järjestelmä hyödynsi lähinnä toiminnanohjausjärjestelmästä tulevaa projekti- ja taloustietoja. Nyt myös mm. projektinhallinta, projektipalaute ja henkilöstöraportointi ovat osa kokonaisuutta.

”Syvennämme suunnittelu- ja ohjausjärjestelmien käyttöä tekoälyn ja datalouhinnan avulla. Tavoitteena on olla tässäkin toimialan ykkönen".

Sitowise tehostaa ja syventää suunnittelu- ja ohjausjärjestelmien käyttöä tekoälyn ja datalouhinnan avulla. Tavoitteena on tässäkin toimialan ykköstila.

– Voima on esimerkki siitä, ettei taloushallinnon ja IT-puolen kehittämishankkeita tarvitse aina ulkoistaa. Asioita voi tehdä myös itse, hän lisää.

Yksi uusi elementti on YK:n kestävän kehityksen periaatteisiin pohjautuva vastuullisuustyökalu. Sen avulla voidaan arvioida rakennusprojektin ja siinä tehtävien valintojen ympäristölliset ja yhteiskunnalliset vaikutukset jo suunnittelun alkumetreillä.

– Tämä on asiakkaalle merkittävä etu, Mäki toteaa.

Teksti: Timo Sormunen

Kaupallinen yhteistyö

Organisaation tiedot

Sitowise

- Pörssilistattu rakennusalan suunnittelu- ja konsultointiyritys
- Perustettu 1976, nykymuotoinen Sitowise syntyi 2018 Sito Oy:n ja Wise Group Finland Oy:n fuusioissa
- Liikevaihto 160,1 miljoonaa euroa
- Henkilöstöä 1900

Artikkelin asiantuntijat

Heikki Mäki

Group Controller, Sitowise

Yhteystiedot

Linnoitustie 6 D 02600 Espoo / +358 20 747 6000etunimi.sukunimi@sitowise.com

Sitowise somessa

Erikoisosaaminen