Muutosvastarinta on ruma sana, sillä kukaan ei halua leimautua muutosvastarintaiseksi. Kyseinen adjektiivi ei muuten ole yleiskieltä vaan konsulttijargonia – kas kun ei muutosvastarintava. Kun työntekijään lyödään muutosvastarintaisuuden leima, kysymyksessä on mielestäni saman tapainen vallankäyttö kuin freudilaisessa psykoanalyysissä, jossa terapeutti saattoi (saattaa?) esittää mitä älyttömimpiä väitteitä ja luokitella niiden kyseenalaistamisen psykologiseksi torjunnaksi. Järjettömien väitteiden torjuminen on kuitenkin ymmärrettävää ja toivottavaa, ei mitenkään patologista.
Työelämässä esiintyy valitettavan paljon trendikkäitä ismejä eli keisarin uusia vaatteita, joihin liittyy taikasanoja, joita toistetaan kuin tekoäly. Jos joku kyseenalaistaa byrokraattisia käytänteitä ja itsetarkoituksellista kehittämistä loputtomine kokouksineen, hänet helposti leimataan muutosvastarintaiseksi eli änkyräksi, joka vastustaa kaikkea uutta ihan periaatteesta. Mahdollisen muutosvastarinnan kohtaamiseen varaudutaan tietysti tilaamalla (isolla rahalla) konsultti työyhteisöön.
On hyvä muistaa, että konsultti ei ole suojattu ammattinimike, toisin kuin vaikkapa psykoterapeutti tai hammaslääkäri, ja sama pätee valitettavasti titteliin terapeutti ilman mitään etuliitettä. Viisas esihenkilö tai johtaja osaa olla kiitollinen kritiikistä, sillä se voi säästää työnantajan rahaa ja työntekijöiden aikaa.
Niin sanottu muutosvastarinta on viisautta, mikäli se tarkoittaa kriittistä ajattelua, joka ei kumarra auktoriteeteiksi miellettyjä hahmoja. Myös kaupunkisuunnittelussa tarvittaisiin muutosvastarintaa, koska ainakin Helsingissä näkyy rehottavan raju purkuvimma ja pyrkimys ”kehittää” kaupunkia piittaamatta asukkaiden näkemyksistä.
Koska Suomi ei ole vanha kulttuurimaa, täällä ajatellaan helposti, että kaikki uusi on automaattisesti parempaa kuin vanha. Valitettavasti Suomen yhteiskunnallista keskustelua leimaa usein mustavalkoisuus: asia on joko näin tai noin mutta ei siltä väliltä, ja voimassa on aina yksi totuus kerrallaan.
Lukuvinkkejä:
Gleghorn, Elinor (2021): Sairas ja viallinen. Naiset lääketieteen historiassa. Suomentanut Veli-Pekka Ketola. Bazar Kustannus. Englanninkielinen alkuteos Unwell Women. A Journey Through Medicine and Myth In a Man-Made World.
Arvioni yllä mainitusta teoksesta:
Kuusela, Hanna & Ylönen, Matti (2013): Konsulttidemokratia — Miten valtiosta tehdään tyhmä ja tehoton. Gaudeamus.
