01.05.2021

Kyky uudistua on Kiitokorin menestyksen avain

Mistä koostuu laadukas kotimainen tuote, joka muokataan joustavasti asiakkaan toiveiden mukaiseksi? Monen eri ammattilaisen työpanoksesta, 1940-luvulle asti ulottuvasta pitkästä kokemuksesta ja saumattomasta yhteistyöstä.

Kiitokorin ydinosaamista edustavat sen moneen tarpeeseen mukautuvat palvelu- ja erikoisautot.

Kiitokorin tehtaassa on vuosikymmenet valmistettu erikoisvalmisteisia ajoneuvoja. Kirjastoautoja on tehty yli 50 vuotta, yhteensä jo 700 kappaletta. Ydinvalikoimaan kuuluvat myös päiväkotibussit, terveyspalveluun tarkoitetut ja vankien kuljetusautot. Sähköiset kirjastoautot ovat kasvussa. Uudistuminen on jatkuvaa, eikä poikkeusaika ole sitä himmentänyt.

– Etsimme aina aktiivisesti uusia ratkaisuja ja toimintamalleja. Alallamme pitää olla avarakatseinen ja ymmärtää, mitä asiakas tarvitsee. Toteutamme tarpeet käytännöllisesti, kustannukset huomioiden, kertoo Kiitokorin toimitusjohtaja Peter Sandin.

Tarve liikkuville palveluille kasvaa, mutta samalla tarjonta vähenee. Sandinin mukaan kirjastoautojen määrä vähenee maailmalla jatkuvasti, Suomi on poikkeus joukossa yli 100 auton voimin. Iso kirjastobussi on suuri investointi, johon kaikilla toimijoilla ei ole varaa. 

– Räätälöimällä ratkaisujamme saamme uudenlaisia tuotteita, jotka voidaan rakentaa erikokoisiin ajoneuvoihin, asiakkaan tarpeen mukaan. Poikkeusaika on tuonut sivujuonen toimintaamme, tuomme maahan sisäilman puhdistuslaitetta. Alun perin kirjastoautoihin tilattu, fotokatalyytillä toimiva laite kiinnostaa niin kaupunkibusseja kuin kiinteistöjäkin. 

Joustavalla toimintamallilla oikeanlainen tuote asiakkaalle 

Kiitokorin tuotteista valtaosa huristelee Pohjoismaissa ja saksankielisessä Euroopassa. Yhtiö tavoittelee aktiivisesti uusia markkinoita. Ranskassa se keskustelee valtion kanssa monipalvelubussien toimittamisesta. 

– Auto pitää sisällään 3-4 eri toimintoa, kuten vastaanottohuoneen ja virastojen asiointipisteitä. Se tuo syrjäseuduille kaupunkipalvelut. Olemme aidosti kansainvälisiä, teimme juuri tarjouksen kirjastoautosta Mayotteen, joka sijaitsee Intian valtameressä. 

Sandin tietää, että paras lopputulos saavutetaan yhteistyöllä. Asiakas tietää mitä haluaa, Kiitokorilla on ammattitaito ja kokemus sen toteutukseen. Auton kuorirakenne on usein standardoitu, mutta sisuksen kanssa saa käyttää mielikuvitustaan. 

– Sisäosat tehdään juuri niin kuin asiakas haluaa. Värit ovat tärkeitä ja monilla asiakkailla onkin värikoodit, joita käytetään. Turvallisuusasiat, kuten palo- ja istuinturvallisuus huomioidaan äärimmäisellä tarkkuudella. Kirjastoautoissa taas on paljon irtainta, eikä se saa jarrutuksessa liikkua. Kuuntelemalla asiakasta teemme aina juuri sellaisen tuotteen, jonka he haluavat.   

Teksti: Kati Keturi

Kaupallinen yhteistyö

Organisaation tiedot

Kiitokori Oy

- Perustettu vuonna 1948
- Suomalainen, erikoisajoneuvojen koreja valmistava yritys
- Erikoistunut linja-autoihin, useimmiten Volvon ja Scanian alustoille
- Tehdas Kausalassa, Iitissä
- 80 prosenttia tuotannosta vientiin
- Liikevaihto: n. 7,5 milj. euroa (2020)

Artikkelin asiantuntijat

Peter Sandin

toimitusjohtaja

Yhteystiedot

PL 22Rautatienkatu 2, 47401 Kausala Puh +358 106161 200