Markkinoilla kovaa vauhtia yleistyvät älylukot sujuvoittavat arkea ja tuovat turvaa kotiin.
Uudisrakentamisessa älylukot ovat jo pikemminkin sääntö kuin poikkeus, mutta myös olemassa oleva mekaaninen lukitusjärjestelmä on päivitettävissä älykkääksi helposti.
– Yale Linus -älylukon avulla on mahdollista säilyttää tuttu mekaaninen lukitus ja nauttia samalla älykkään lukituksen tuomasta helppoudesta. Pientalojen lisäksi Yale Linus -älylukon voi asentaa myös kerrostaloasuntoon, kodinturvan asiantuntija Markku
Ryynänen Abloy Oy:stä kertoo.
“Kun avaimettoman elämän tuomaan vapauteen on päässyt käsiksi, paluuta vanhaan
ei yleensä ole".
Älypuhelimella hallinnoitava Yale Linus avaa lukon automaattisesti mobiililaitteen Bluetooth-yhteydellä. Lisäosien avulla lukon voi aukaista myös näppäimistöllä tai etänä puhelimella.
– Tällöin esimerkiksi postikuljetusta ei tarvitse olla paikan päällä päivystämässä. Oven avaukset tallentuvat käyttölokiin, jonka moni on kokenut turvallisuutta lisäävänä tekijänä. Väliaikaisia virtuaaliavaimia voi jakaa esimerkiksi siivoajille tai remontoijille määritellyksi ajaksi. Lapsiperheissä huoli harteilta on pudonnut, kun unohtuneista avaimista ei tarvitse stressata ja lapsen saa päästettyä sisään vaikkapa työpaikalta käsin. Myös automaattilukitus vähentää huolta, Ryynänen listaa älylukon elämää helpottavia ominaisuuksia. Kun avaimettoman elämän tuomaan vapauteen on päässyt käsiksi, paluuta vanhaan ei yleensä ole.
– Moni on iloinnut, kun lähtiessä ei tarvitse enää etsiä avaimia tai kun avaimia ei tarvitse kaivaa laukun pohjalta täydet kauppakassit kädessä. Avaimeton elämä tuo arkeen sujuvuutta, jota tajuaa kaivanneensa vasta kun sen tuomasta huolettomuudesta on saanut ensikosketuksen, Ryynänen toteaa ja kokemus puhuu.
Hintansa väärti
Älylukon investointi suhteessa hyötyihin on vähintäänkin kohtuullinen, ja Yale Linus on myös kokonaan sähköistä lukitusjärjestelmää edullisempi hankinta.
– Kuten älypuhelimetkin, myös älylukot ovat kaikkien ulottuvilla. Älylukko maksaa suurin piirtein saman verran kuin keskiverto älypuhelin ja investoinnista riittää jokapäiväistä iloa ja mielenrauhaa vuosikausiksi, Ryynänen kertoo.
Siirtymä älykkääseen lukitusjärjestelmään on yksinkertainen.
– Olemassa olevan ABLOY-lukituksen voi päivittää Yale Linus -älylukolla, jolloin mahdollisuus käyttää ovea myös perinteisellä avaimella säilyy. Lukko asennetaan oven sisäpuolelle olemassa olevan vääntönupin tilalle, Ryynänen vinkkaa matalasta kynnyksestä kohti älykkäämpää asumista.
Älylukon voi asentaa itse tai palvelun voi tilata ABLOY-valtuutetuista lukkoliikkeistä.
Teksti: Mari Korhonen