Vastuullista työtä kestävän kehityksen keskiössä

Schneider Electric Finlandin markkinointijohtaja Sirpa Ikolan urapolku on vienyt matkapuhelimista energianhallinnan ja automaation pariin. Samalla on auennut maailma, jossa työsarkana ovat globaalit ympäristö- ja vastuullisuushaasteet.

Sirpa Ikolan mukaan suomalaisten vahvuuksia ovat etenkin erilaiset energiasäästöratkaisut, uusiutuvaan energiaan liittyvä teknologia sekä älykkäät järjestelmät, jotka tekevät tuloaan myös asuinkiinteistöihin.
Sirpa Ikolan mukaan suomalaisten vahvuuksia ovat etenkin erilaiset energiasäästöratkaisut, uusiutuvaan energiaan liittyvä teknologia sekä älykkäät järjestelmät, jotka tekevät tuloaan myös asuinkiinteistöihin.

Schneider Electric Finlandin sekä Pohjoismaiden Zonen markkinointijohtaja Sirpa Ikolan työvuosi olisi tuskin voinut alkaa paremmin, sillä yhtiö nimettiin tammikuussa Corporate Knightsin Global 100-indeksissä vuoden 2021 vastuullisimmaksi yritykseksi. 

Edellisvuoden sijoituksen oletettiin toki paranevan, sillä digitalisaatioon, energianhallintaan ja automaatioon erikoistuneessa ranskalaisyhtiössä on tehty pitkäjänteistä työtä kestävän kehityksen ja oman toiminnan vastuullisuuden parantamiseksi jo vuosituhannen vaihteesta lähtien. Nyt saavutettu kärkipaikka otettiinkin Ikolan mukaan iloisena ja ylpeänä vastaan.

– Ykkössija kertoo, että olemme oikealla tiellä ja teemme oikeita panostuksia. On myös hienoa huomata, että tuotteemme, teknologiamme ja osaamisemme ovat globaalien energia- ja ympäristöhaasteiden kovassa ytimessä. Tästä osaamisesta hyötyvät myös asiakkaamme, Ikola toteaa.

Hän kertoo olleensa aikanaan hieman vastaavassa tilanteessa Nokialla, kun yhtiö laajensi matkapuhelinmarkkinoitaan Aasiaan.

– Silloin rakensimme aivan uusia mahdollisuuksia viestintään, nyt teemme sitä kestävän kehityksen saralla, hän vertaa.

Suomalaiset osaavat säästämisen

Pieni siivu kärkisijasta on markkinointijohtajan mukaan myös suomalaisosaamisen ansiota. Täkäläisiä vahvuuksia ovat etenkin erilaiset energiasäästöratkaisut, uusiutuvaan energiaan liittyvä teknologia sekä älykkäät energiajärjestelmät, jotka tekevät tuloaan myös asuinkiinteistöihin.

– Olemme perinteisesti oppineet käyttämään resursseja säästeliäästi. Olemme myös avoimia implementoimaan resurssitehokkuutta parantavaa teknologiaa ja ratkaisuja usein ennen muita, Ikola tiivistää.

Schneider Electricin liikevaihdosta noin 70 prosenttia kertyy kestävän kehityksen mukaisista tuotteista ja ratkaisuista. Yhtiön investoinneissa  osuus on vielä tätäkin suurempi. 

Ikolan mukaan vastuullisuus näkyy myös arjessa ja työtavoissa, henkilöstöpolitiikassa ja rekrytoinneissa. Niissä painotetaan mm. henkilöstön työhyvinvointia ja tasa-arvoisuutta. Tänä päivänä nämä seikat ovat entistä tärkeämpiä työnhakijoille.

– Lisäksi teemme koko ajan työtä sen eteen, että saisimme teknologia-alalle entistä enemmän naisia, Ikola lisää.

Teksti: Timo Sormunen

Kaupallinen yhteistyö

Organisaation tiedot

Schneider Electric

Schneider Electric

Vuonna 1836 perustetusta Schneider Electricistä on kehittynyt kansainvälinen energian hallinnan spesialisti. Alun perin rauta- ja terästeollisuudessa toiminut ja raskaita koneita ja laivoja valmistanut yritys on sittemmin kasvanut sähkö- ja automaatioalan erikoisosaajaksi. Tänä päivänä Schneider Electric on yritys, joka auttaa saamaan kaiken irti energiasta.

Me Schneider Electricillä uskomme, että energian saatavuus ja digitalisaation edut kuuluvat ihmisen perusoikeuksiin. Meidän tahtotilamme on että jokainen saa vähemmällä aikaan enemmän, ja että "Life Is On" kaikkialla kaikille, joka hetki.
Edistämme tehokkuutta ja kestävää kehitystä tarjoamalla digitaalisia energianhallinta- ja automaatioratkaisuja. Yhdistämme alan johtavat teknologiat, reaaliaikaisen automaation, ohjelmistot ja palvelut ja luomme niistä integroituja ratkaisuja koteihin, rakennuksiin, datakeskuksiin, teollisuuteen ja erilaisiin infrastruktuureihin.

Haluamme vapauttaa avoimen, globaalin ja innovatiivisen yhteiskunnan loputtomat mahdollisuudet, jotka vastaavat arvojamme: merkityksellisyyttä, monimuotoisuutta ja vaikutusmahdollisuuksien kasvamista.

Artikkelin asiantuntijat

Sirpa Ikola

Sirpa Ikola

markkinointijohtaja

Yhteystiedot

Yritysasiakkaat, vaihde: 010 446 610asiakaspalvelu.fi@se.com

Schneider Electric somessa