Itseohjautuva ostolaskujen automaatio

FabricAI:n itseohjautuva automaatio keventää kirjanpitäjän manuaalista työtä niin paljon, että aikaa vapautuu kuukaudessa jopa viikon verran muihin tehtäviin.

FabricAI vähentää käsiteltävien laskujen määrää. Tuukka Seeslahden (vas.) edessä ilman itseohjautuvaa automaatiota käsiteltävä ostolaskupino. Jarkko Tolvasen (oik.) edessä ihmiselle käsiteltäväksi tulevien ostolaskujen määrä, kun käytössä on itseohjautuva automaatio.
FabricAI vähentää käsiteltävien laskujen määrää. Tuukka Seeslahden (vas.) edessä ilman itseohjautuvaa automaatiota käsiteltävä ostolaskupino. Jarkko Tolvasen (oik.) edessä ihmiselle käsiteltäväksi tulevien ostolaskujen määrä, kun käytössä on itseohjautuva automaatio.

Jopa kolmasosa kirjanpitäjän työajasta kuluu ostolaskujen käsittelyyn, ja työ on suurilta osin manuaalista.

– Kirjanpitoa on tehty edelleen suurilta osin samalla tavalla kuin 1400-luvulta lähtien. Tähän olemme tuoneet muutoksen, painottaa FabricAI Oy:n toimitusjohtaja Jarkko Tolvanen

Vuonna 2018 Tampereella perustettu FabricAI on siirtynyt nopeasti alansa edelläkävijäksi. FabricAI:n ratkaisu on tällä hetkellä yli 1 500 yrityksen käytössä Suomessa ja Norjassa. Yrityksen omistajiin lukeutuvat alan johtavat toimijat, kuten Rantalainen ja ohjelmistokehitysyritys Visma. 

Tolvanen huomauttaa, että kirjanpidossa on ollut käytössä käsin ylläpidettävää automaatiota jo vuosikaudet. Siinä valintoja määritellään ja ylläpidetään järjestelmiin käsin, eli automaatio nojaa ihmisen tekemiin toimenpiteisiin. Tämän tason automaatiolla voidaan helpottaa yksittäistä työvaihetta, mutta kirjanpitäjä joutuu edelleen käsittelemään kaikki saapuvat laskut. 

– Jos työskentelyä halutaan tehostaa merkittävästi, on keskityttävä kokonaisuuden automatisointiin. Meidän ratkaisumme keskiössä on itseohjautuva automaatio, jonka tarkoitus ei ole automatisoida ainoastaan kirjoitustyötä vaan koko tehtävä. Automaation näkökulmasta ero on yhtä merkittävä kuin verratessa automaattivaihteisesta autoa itseohjautuvaan Teslaan. 

Tekoäly ei korvaa kirjanpitäjää 

FabricAI:n tietoturvallisen ratkaisun käyttöönotto tapahtuu muutamassa tunnissa ja toimii olemassa olevan järjestelmän lisäosana. Sen käyttöönotto ja ylläpito eivät vaadi käyttäjältä tai päättäjältä automaation osaamista. 

– Kun laskut kulkevat meidän palvelumme kautta, analysoi tekoäly laskut ja tunnistaa itse, mitkä tarvitsevat ihmisen käsittelyä ja mitkä voidaan käsitellä automaattisesti. Esimerkiksi viime kuussa eräälle asiakkaallemme tuli noin 1 000 laskua, joista vain 300 tarvitsi näyttää ihmiselle. Työaikaa tämä säästi noin 16 tuntia.

Tekoäly ei korvaa kirjanpitäjää, vaan on kuin assistentti, joka mahdollistaa, että työaika voidaan käyttää oleellisten asioiden tekemiseen.

– Lopullinen kontrolli on aina kirjanpitäjällä, joka pystyy vaikuttamaan esimerkiksi siihen, millaisia laskuja ei ohjata automaattisesti eteenpäin. Siitä pystyy siis muokkaamaan omaan tarpeeseen soveltuvan työkalun.

Se mihin aikaisemmin kului 2–3 tuntia päivässä, vie FabricAI:n ratkaisun ansiosta vain minuutteja. Näin työaikaa vapautuu muihin arvokkaampiin tehtäviin, kuten suunnittelu- ja asiakastyöhön.

Teksti: Matilda Mäkinen

Kaupallinen yhteistyö

Organisaation tiedot

FabricAI

FabricAI

Me FabricAI:lla haluamme tehdä taloushallintoalalle sen mitä teollinen vallankumous ja höyrykone teki globaalille tuottavuudelle 1800-luvun taitteessa. FabricAI tuo kirjanpidon 2020-luvulle.
Tiimissämme yhdistyvät Euroopan kovin taloushallinnon tekoälyosaaminen sekä pitkä kokemus taloushallinto- ja tilitoimistoalalta.

- Liikevaihto 2020: noin 200 000 euroa
- Työntekijämäärä: 9
- Päämarkkina-alueet: Pohjoismaat
- Vienti: Noin 10 %

Artikkelin asiantuntijat

Jarkko Tolvanen

Jarkko Tolvanen

toimitusjohtaja, FabricAI Oy

Yhteystiedot

Pyhäjärvenkatu 5 b 204, 33200 Tampere Asiakaspalvelu: +358 40 964 1650tuki@fabricai.fi

FabricAI somessa