Kiskot vievät sataman tulevaisuuteen

Toimiva rataverkosto vähentää päästöjä ja parantaa samalla satamien kasvuedellytyksiä. Tähän uskotaan myös Kaskisten satamassa.

Kiskot vievät  sataman tulevaisuuteen

Kaskisten sataman vahvuutena on sen sijainti. Läntinen meriväylä on helppokulkuinen, ja valtatie 8 kulkee kymmenen kilometrin päässä. Silti taajaman läpi ei tarvitse kulkea, joten satamaan pääseminen on vaivatonta.

Satamaan kulkevat myös Suomen läntisimmät junaraiteet. Niiden käyttö on ollut viime aikoina turhan varovaista, sanoo sataman toimitusjohtaja Patrik Hellman.

– Vielä kymmenisen vuotta sitten kolmannes sataman tavarasta kulki raiteilla. Siihen pyritään uudelleen.

Kiskojen käyttäminen maantieliikenteen sijaan tukisi Kaskisten sataman kasvua ja kehityssuunnitelmia, joihin kuuluu päästöjen vähentäminen. Kun samaan aikaan liikenteen ja alusten arvioidaan muuttuvan yhä enemmän automatisoiduksi ja miehittämättömäksi, raiteilla tämäkin on mahdollista maantietä nopeammin ja varmemmin.

Kaskisten sataman kautta kulkee 1,1 miljoonaa tonnia tavaraa vuodessa. Siitä valtaosa on metsäteollisuuden tuotteita eri muodoissaan. Tavaravolyymi kasvoi viime vuoden aikana yli viidenneksellä, paljolti sellun markkinatilanteen vuoksi.

– Aluskäyntejä oli vuonna 2018 yhteensä noin 330, ja määrä on kasvussa.

Raideliikenteen elvyttäminen on nyt otettu Kaskisissa erityishuomion kohteeksi.

Satama tukee myös rahallisesti viime vuonna perustettua Etelä-Pohjanmaan rautatieyhdistystä, jonka tavoitteena on parantaa Suupohjan rataa pitkäjänteisesti. Yhdistyksen toiminnanjohtaja Jorma Vierula kertoo, että Teuvan lastauspaikan kunnostaminen ja laajentaminen on hyvä alku.

– Puutavaran lastauspaikkoja on Etelä-Pohjanmaalla enää Alahärmässä ja Alavudella, ja nyt sellainen kunnostetaan Teuvalle. Se tulee tarpeeseen, koska seutukunnan metsien hyödyntämisaste on tällä hetkellä vain 65 prosenttia.

Teuvan lastauspaikan on laskettu nostavan hyödyntämisasteen 80 prosenttiin vuoteen 2021 mennessä.

Käytännössä Teuvalla lastauspaikan pidentäminen toteutetaan jo ensi vuonna. Näin raiteille mahtuvat VR:n linjauksien mukaiset pitkät junat.

Vierulan mukaan käynnistymässä on raideliikenteen renessanssi, joka voi tuoda Suupohjan radalle vielä henkilöliikenteenkin takaisin.

Sekä Hellman että Vierula uskovat, että uusi, ilmastotietoisempi aika tarvitsee toimivaa ja vireää raideliikennettä.

– Kumipyöriin on uskottu liikaa. Raiteet ja automatisoitu liikenne ovat tulevaisuuden kuljetusmuoto, Hellman tiivistää.

Kaupallinen yhteistyö

Organisaation tiedot

Kaskisten satama

Kaskisten satama

Kaskisten sataman kautta kulkee vuosittain n. 600 miljoonan euron arvosta tavaraa. Pääpaino on metsäteollisuuden tuotteissa ja sen jalostamiseen liittyvissä kemikaaleissa. Satama työllistää n. 50 henkilöä. Toiminnasta vientiä 59 prosenttia. Tärkeimmät vientimaat Ruotsi, Englanti, Hollanti, Ranska, Italia, Algeria, Marokko ja Tunisia.