Toimitusaika on materiaalinkäsittelyjärjestelmissäkin valttia

Nopeat toimitusajat ja luvattujen toimitusaikojen pitäminen ovat erittäin tärkeä kilpailutekijä nykyisessä hektisessä maailmassa myös materiaalinkäsittelyjärjestelmien valmistajalle.

Toimitusaika on materiaalinkäsittelyjärjestelmissäkin valttia

Kauhajoella toimiva teollisuuden materiaalinkäsittelyjärjestelmien, kiinteän polttoaineen järjestelmien ja erikoislaitteiden valmistaja Vesmes Oy on tunnettu siitä, että sen tarjoamiin toimitusaikatauluihin voi luottaa.

– Toimitusaika on yksi projektin onnistumisen kulmakivistä, siitä emme suostu myöhästymään ja asiakkaamme tietävät sen. Olemme voittaneet useita kauppoja sillä, että pystymme lupaamaan toimituksille tiukan aikataulun ja myös pitämään sen, Vesmes Oy:n toimitusjohtaja Kari Kunnaspuro
toteaa.

Vesmeksellä on aina tavoitteena saada asiakkaan kanssa pitkä asiakassuhde ja hyvin siinä on onnistuttukin. 

– Pisimmät asiakassuhteemme ovat jo 1980-luvulta, Kunnaspuro  sanoo.

Vesmes Oy on vuonna 2011 perustettu sataprosenttisesti suomalainen yritys, jonka osaamisen juuret ovat 1970-luvulla perustetussa Onninen Vesme Oy:ssä. Laite- ja järjestelmävalmistuksen lisäksi yritys vastaa myös laitteiden huollosta ja modifioi niitä tarvittaessa asiakkaiden tarpeiden mukaan.

Kokemuksen tuomaa sujuvuutta

Vesmes Oy:n henkilökunnalle on kertynyt kokemusta ja tietotaitoa vuosikymmenten ajalta, mutta yritys ei ole jämähtänyt paikoilleen, vaan katse on ennakkoluulottomasti tulevaisuudessa. 

Oma suunnittelu, valmistus, asennus ja huolto takaavat tuotteiden korkean laadun, pitkän käyttöiän sekä varaosien sujuvat toimitukset. Tuotteita toimitetaan yksittäisestä laitteesta aina isoihin laitekokonaisuuksiin asti avaimet käteen -periaatteella.

– Toteutamme kaikki projektit kustannustehokkaasti ja laadusta tinkimättä nykyaikaisissa tiloissamme. Asiakaskohtaiset räätälöinnit onnistuvat myös jouhevasti, koska tuotteiden valmistusketju on kokonaisuudessaan omassa hallinnassamme, Kunnaspuro sanoo.

Huippuosaajien joukkoon helppo tulla

Vaikka Vesmeksen henkilökunta on erittäin kokenutta, on rennon jämäkkään porukkaan helppo tulla uutena työntekijänä. Toimistosihteeri Minna Väljä tuli Vesmeksen palvelukseen puolitoista vuotta sitten.

– Työpaikan vaihtaminen on aina jännittävä tilanne, mutta tilannetta helpotti Vesmekselle tullessa kyllä huomattavasti se, että tunsin heti ensimmäisestä työpäivästä lähtien itseni tervetulleeksi ja minut otettiin lämpimästi vastaan. Pidän siitä, että täällä saa kehittää ja haastetaan kehittämään omaa osaamista päivittäin, mutta kiperän tilanteen tullessa ei tarvitse selviytyä yksin, vaan aina tietää saavansa tukea ja apua työkavereilta, Minna kertoo.

www.vesmes.fi

Kaupallinen yhteistyö