Kohti parempaa huomista alustatalouden ja luotettavan datan keinoin

Vastuu Group on tehnyt merkittävän matkan luotettavan datan ja alustatalouden asiantuntijaksi.

Kohti parempaa huomista alustatalouden ja luotettavan datan keinoin

– Tarinamme sai alkunsa, kun ryhdyimme vuonna 2006 kehittämään Tilaajavastuulain vaatimia ratkaisuja harmaan talouden kukistamiseen rakennusalalla. Jo alussa toiminnassamme oli kyse yhteistyöstä sellaisten tahojen kesken, jotka haluavat rakentaa reilua alaa – alaa, jonka osapuolet voivat luottaa toisiinsa, avaa Vastuu Groupin operatiivinen johtaja Johannes Albäck.

Yhtiön ydinpalveluksi muotoutui Luotettava Kumppani -raportti. Tänä päivänä Luotettavia Kumppaneita on noin 67 000 ja palvelua pidetään alan standardina.

– Luotettava Kumppani on tulosta eri viranomaistahojen kanssa tehdystä yhteistyöstä. Keräämme eri lähteistä dataa siitä, onko yritys maksanut veronsa, ovatko työntekijät vakuutettuja, onko järjestetty lain mukainen työterveyshuolto ja niin edelleen. Tämä kaikki liittyy tilaajan vastuuseen tarkastaa aliurakoitsijan taustatiedot, Albäck kertoo.

”Datan hyödyntämisellä ja jakamisella on laajempaakin yhteiskunnallista merkitystä".

Luotettava Kumppani -palvelun keskiössä on siis data: sitä kerätään, tulkitaan ja luodaan lopuksi sen pohjalta raportti.

Alusta mahdollistaa uuden innovoinnin

Harmaan talouden torjujana aloittaneessa yhtiössä huomattiin vuosien myötä, että datan hyödyntämisellä ja jakamisella on laajempaakin yhteiskunnallista merkitystä. Yhtiössä otettiin suunta kohti laajempaa liiketoimintaa, ja Suomen Tilaajavastuusta tuli Vastuu Group.

– Alalla alkoi kasvaa ymmärrys siitä, että rakentamiseen ja rakennuksiin liittyy paljon erilaista dataa, jota voitaisiin hyödyntää tehokkaammin. Rakennusalan tarpeiden kartoituksen myötä Vastuu Groupin tytäryhtiö Platform of Trust Oy perustettiin vuonna 2018, kertoo Chief Growth Officer Roope Pajasmaa

Vastuu Group kasvoi datan kerääjästä ja raportoijasta kiinteistö- ja rakennusalan dataoperaattoriksi. Yhtiö kehitti alustan, jonka avulla esimerkiksi rakennetuista ympäristöistä koottua dataa voidaan vapauttaa eri tahoille hyötykäyttöön. Alustan päällä eri toimijat voivat muotoilla ja kehittää täysin uudenlaisia palveluja, dataa hyödyntäen. Alustasta on hyötyä myös eri lähteistä tulevan datan harmonisoinnissa.

”Tarjoamme alustamme sellaisten toimijoiden käyttöön, joiden motiivina on kestävän huomisen rakentaminen".

– Tarjoamme alustamme sellaisten toimijoiden käyttöön, joiden motiivina on kestävän huomisen rakentaminen. Vastuu Group mahdollistaa uudet ratkaisut, jotka ovat hyväksi ihmisille, yhteiskunnalle, ilmastolle ja ympäristölle, Pajasmaa tähdentää.

Konsepteja datan tehokkaaseen ja eettiseen käyttöön

Usein datasta puhuttaessa esiin nousevat kysymykset luotettavuudesta. Vastuu Groupilla halutaankin toimia luotettavan datan edistäjänä. 

– Datan ja sen tietolähteen luotettavuus luokitellaan alustallamme. Näin dataa hyödyntävä näkee, mistä data on peräisin ja ymmärtää, voiko sen perusteella esimerkiksi tehdä päätöksiä, Albäck sanoo. 

Data saattaa olla monelle edelleen abstrakti käsite. Vastuu Group tekee datasta ja sen mahdollisuuksista paremmin hahmotettavan tuomalla esille datan lähteet ja kehittämällä uusia konsepteja datan hyödyntämisen ympärille. Parempaa huomista rakentavia konsepteja on kehitteillä useita, ja mahdollisuudet uusien ratkaisujen muotoilulle ovat Vastuu Groupin tarjoamien työkalujen avulla rajattomat.  

Yksi näistä konsepteista on Digitaalinen työllistyminen. Hankkeessa hyödynnetään Vastuu Groupin alustaa ja MyData-palvelua.

– Konseptin avulla pyritään ratkaisemaan rakennusalan kohtaanto-ongelmaa, työnhaun helpottamista ja rekrytointiprosessien nopeuttamista match making -tyyppisen työnhakupalvelun avulla. Palvelussa työnhakija voi tuoda MyDatan avulla eri lähteistä tietoa koulutuksestaan ja kokemuksestaan. Datan pohjalta muodostetaan hänen osaajaprofiilinsa. Profiilin voi jakaa suoraan rekrytoivalle työnantajalle tai vaikkapa työnhakupalveluihin. Palvelu suosittelee työnhakijalle myös sopivia lisäkoulutuksia, joiden avulla hän voisi hakea muitakin tehtäviä. Se tarjoaa siis tukea uralla etenemiseen, Albäck summaa.

Platform of Trust Oy

Vastuu Groupin kasvuyhtiö, joka on perustettu 2018 ja toimii sekä Suomessa että ulkomailla. Platform of Trust -alustan päällä eri toimijat voivat kehittää ratkaisuja rakentamisen, yhteiskunnan ja ympäristön tarpeisiin.

 Mikä on MyData?

MyData on kehitetty edistämään henkilötietojen eettistä, yksilöä kunnioittavaa käyttöä. MyData-operaattorit ovat toimijoita, jotka siirtävät henkilötietoja teknologianeutraalisti ja tietosuojaa kunnioittaen. Vastuu Groupin Muntiedot.fi on Suomen ja Skandinavian ensimmäinen MyData-operaattori. Palvelun avulla henkilö voi itse hallinnoida sitä, miten hänen dataansa käytetään.

Teksti: Matilda Mäkinen

Kaupallinen yhteistyö

Organisaation tiedot

Vastuu Group

Vastuu Group

Tuotamme sähköisiä palveluita rakennetun ympäristön tarpeisiin sekä helpottamaan lakivelvoitteiden hoitamista. Palvelumme helpottavat yritysten arkea vähentämällä hallinnolliseen työhön kuluvaa aikaa ja rahaa.

• Liikevaihto: 16 miljoonaa
• Työntekijämäärä: noin 60
• Liiketoiminta-alueet: ICT-tietotekniikkapalvelut
• Päämarkkina-alueet: Eurooppa

Artikkelin asiantuntijat

Johannes Albäck

operatiivinen johtaja, Vastuu Group

Roope Pajasmaa

Chief Growth Officer, Vastuu Group

Vastuu Group somessa