Muutamalla kympillä kiinteistösijoittajaksi

Kiinteistöt ovat osoittautuneet vuosikymmenten saatossa sijoituskohteiksi, joissa eurot ovat turvassa myös taloudellisesti turbulentteina aikoina. EstateGurun yrityslainat tuovat kiinteistösijoittamisen entistä useamman suomalaisen ulottuville ja mikä tärkeintä, liikkeelle pääsee pienin panoksin – jopa 50 eurolla.

Muutamalla kympillä kiinteistösijoittajaksi

Moni piensijoittaja on saanut koronakuukausina kokea osakemarkkinoiden todellisen hintarallin. Nyt meno on jo tasaantunut, mutta sen jälkimainingeissa moni on alkanut hakea salkkuunsa myös tasapainottavia sijoituskohteita.

Korkotuotteiden ohella katse on voinut suuntautua asuntoihin ja kiinteistöihin, jotka tarjoavat etenkin kasvukeskuksissa tasaista ja varmaa tuottoa. Monilla sijoituskynnystä nostaa kuitenkin iso kertapanostus. Lisäksi sijoitusasunnon hankintaan tarvitaan usein pankkilainaa ja sille riittävästi vakuuksia.

Tähän pulmaan tarjoaa kevyemmän vaihtoehdon EstateGurun kiinteistövakuudellinen yrityslaina, joka yhdistää sopivia kohteita hakevat sijoittajat sekä rahoitusta tarvitsevat pienet ja keskisuuret rakennusliikkeet. 

– Tämän  joukkorahoitusmallin avulla rakennusprojektit voidaan viedä läpi suunnitelmien mukaisesti. Erona perinteiseen joukkorahoitukseen on se, että me analysoimme kohteet tarkasti läpi. Kelpuutamme mukaan vain kohteita, jotka ovat sekä meidän että sijoittajien kannalta mahdollisimman riskittömiä, EstateGurun Suomen maajohtaja Matti Vansén selvittää.

Rahoitusmalli yhdistää sijoittajat ja rakentajat  

Tyypillisiä EstateGurun seulomia sijoituskohteita ovat esimerkiksi vielä rakenteilla olevat kerros- tai rivitalot, joissa osa asunnoista on myymättä ja kohdetta rakentava pk-yritys tarvitsee projektin läpiviemiseen lisärahoitusta. 

“EstateGurun rahoitusmalli on win-win -kuvio niin piensijoittajille kuin rahoitusta kaipaaville rakennusliikkeille.

Vansénin mukaan he voivat lähteä lainoittajiksi myös hankkeisiin, joissa rakennusliikkeellä on jo hallussaan tontti sekä selkeä suunnitelma sinne tulevista asunnoista. Asuntojen lisäksi kohdelistalle kelpuutetaan myös potentiaalisia toimitila- ja kiinteistökehityshankkeita.

EstateGuru valikoi sijoituskohteet ja valvoo tarkasti myös niiden etenemistä. Se on tiivisti yhteyksissä työmaan vastaavaan mestariin, mutta tarkistaa myyntitilanteen ja kohteen valmiusasteen myös kiinteistövälittäjältä.

– Tarjoamamme rahoitusmalli on win-win -kuvio niin piensijoittajille kuin rahoitusta kaipaaville pk-rakentajille. Piensijoittajat pääsevät mukaan kohtuullisin panoksin, sillä minimisijoitus on vain 50 euroa. Rakennusliikkeessä jokainen sijoittajilta saatu euro vie puolestaan projektia suunnitellusti eteenpäin, Vansén selvittää.

Kaupallinen yhteistyö

Organisaation tiedot

EstateGuru

EstateGuru

  • EstateGuru on Euroopan johtava kiinteistövakuudellisten yrityslainojen markkinapaikka pienille ja keskisuurille yrityksille sekä kansainvälinen sijoitusalusta sijoittajille ympäri maailman.
  • Operoi useassa eri markkinassa, mukaan lukien Suomi, Viro, Latvia, Liettua, Portugali, Saksa ja Espanja.
  • Perustettu vuonna 2013
  • Työllistää 50 ammattilaista Tallinnassa, Riikassa, Vilnassa, Lontoossa, Berliinissä ja Helsingissä
  • Yhtiön joukkorahoitusalustalla on mukana yli 65 000 sijoittajaa.
  • Yhtiön vuonna 2020 rahoittamien kiinteistöprojektin arvo oli noin 20 miljoonaan euroa. Tänä vuonna summa aiotaan kaksinkertaistaa.