Nousukiitoa huipulle normien uudistajaksi

Kun Gripen-hävittäjähankkeen kehitysjohtaja Annika Meijer aloitti nuorena harjoittelijana Saabilla, hän ei tähdännyt johtajaksi. – En janoa menestystä. Olen sisäänpäin kääntynyt ja hieman ujo – mutta utelias. Uteliaisuuteni saa minut hakemaan aina uusia haasteita, sanoo Meijer.

Annika Meijeriä kiehtoo kehitysjohtajan työn monipuolisuus. Yhdessä kokouksessa voidaan esimerkiksi käsitellä ruuvin asentoa ja seuraavassa suurta asiakastoimitusta.
Annika Meijeriä kiehtoo kehitysjohtajan työn monipuolisuus. Yhdessä kokouksessa voidaan esimerkiksi käsitellä ruuvin asentoa ja seuraavassa suurta asiakastoimitusta.

Ura Saabilla lähti verstaalta

Jo kouluaikoinaan Meijer rakasti matematiikkaa. Monessa muussa oppiaineessa lievä lukihäiriö vaikutti oppimiseen, mutta matikassa hän loisti. Koulun jälkeen Meijer päätyi yliopistoon opiskelemaan ainetta.

– Tavoitteeni oli väitellä tohtoriksi, mutta professorini oli sitä mieltä, että sopisin paremmin töihin teollisuuteen, Meijer nauraa. Maisterin tutkinnon jälkeen Meijer sai harjoittelupaikan Saabilta. Harjoittelussaan Meijer tutustui tehtaalla hävittäjiin, ja Saabin muukin toiminta tuli tutuksi. Samalla karttuivat myös kansainväliset verkostot.

– Harjoittelun jälkeen pääsin järjestelmäinsinööriksi kehittämään nykyisen Gripenin edeltäjiä kokeneiden asiantuntijoiden ohjauksessa. Se oli fantastinen koulu!

Hyvä johtaja kyseenalaistaa totutun

Asiakas- ja tuotantojohdosta Meijerin ura kulki johtavan insinöörin tehtäviin. Hän oli mukana luotsaamassa Saabin ja Boeingin uudet T-7A-harjoituskoneet konseptitasolta ilmaan, ja Gripen-hankkeen kehitysjohtajaksi hän hyppäsi vuosi sitten kesken organisaatiomuutoksen.

– Merkittävin haasteeni on kääntää organisaation suunta tuotteen kehityksestä sen toimittamiseen. Laatu- ja hintakilpailu on kovaa ja johtaminen murroksessa. Monet asiat, joita minulta vaaditaan, pitävät sisällään normien rikkomista ja vanhojen tapojen kyseenalaistamista, pohtii Meijer. Meijer korostaa organisaatiomuutoksissa järjestyksen merkitystä. Hän suhtautuu muutoksen johtamiseen prosessina, jossa tarvitaan kaikille selkeitä välitavoitteita.

– Olen johtajana valmentava ja täsmällinen. Luotan tekijöihin ja annan heille vapautta, mutta olen kärsimätön. Joudunkin usein tilanteeseen, jossa olen kääntämässä jo kurssia kun tajuan, että muukin organisaatio pitää saada mukaan.

Meijer innostaa naisia teollisuuden alalle

– Parasta Saabilla on ongelmien ratkominen ryhmissä, joissa eri alojen asiantuntijat kohtaavat – ja onhan meillä todella siisti tuote! Meijer kiertää korkeakouluissa kannustamassa naisia hakemaan Saabille töihin ja pyrkimään kohti johtotehtäviä.

– Johtavien insinöörien joukossa olen ainoa nainen. Mielestäni tekniseen johtoon tarvitaan lisää naisia. Organisaatio on vahvimmillaan, kun siinä on mahdollisimman erilaisia osaajia ja ihmisiä. Miesvaltaisille aloille lähtemistä ei pidä pelätä. Intohimoaan seuraamalla pärjää!

Teksti: Pia Iisaho

Kaupallinen yhteistyö

Organisaation tiedot

Saab AB / Saab Finland Oy

Saab AB / Saab Finland Oy

Saab Finland Oy:llä on Suomessa jo lähes 90 työntekijää. Lisäksi Saabin tytäryhtiö Combitechillä on Suomessa noin 90 työntekijää. Yhdessä asiakkaiden ja suomalaisen teollisuuden kanssa kehitämme jatkuvasti Suomen olosuhteisiin ja vaatimuksiin parhaiten soveltuvia ratkaisuja. Nykyajan puolustus- ja turvallisuushaasteet vaativat tulevaisuuden suorituskykyjen suunnittelua. Saabin innovatiivinen ajattelutapa sekä nykyaikaiset ratkaisut palvelevat huomisia operatiivisia tarpeita jo tänään. Yli 80 vuoden kokemuksella tarjoamme maailmanluokan ratkaisuja 300 metrin syvyydestä aina yli 15 kilometrin korkeuteen asti; aavikon kuumuudesta arktisten alueiden kylmyyteen.

- Saab AB on Pohjoismaiden suurin puolustusteollisuuskonserni
- Henkilöstömäärä Suomessa: 180
- Toimipaikat Suomessa: Helsinki, Espoo, Jyväskylä, Säkylä, Tampere, Turku

Artikkelin asiantuntijat

Annika Meijer

Annika Meijer

kehitysjohtaja

Yhteystiedot

Salomonkatu 17 B, 00100 Helsinki p. +358 10 422 1680

Saab AB / Saab Finland Oy somessa