Samalla asialla

Kolme eri vuosikymmenillä syntynyttä, miesvaltaisella alalla työskentelevää naista ovat löytäneet parhaat tukijat toisistaan. Kollegat vaihtavat tietoja ja testaavat ideoittensa toimivuutta toisillaan.

Samalla asialla

Teknisiä suunnittelu- ja konsultointipalveluja tarjoavan CTS Engtec Oy:n markkinointi- ja viestintäpäällikkö Maiju Hirvikallio tunnustaa jännittäneensä aloittaessaan nykyisen työnsä puolisentoista vuotta sitten. 

–Olen vasta 26-vuotias ja mietin, miten minuun suhtaudutaan nuorena naisena, joka tulee päällikköasemaan ja vielä miesvaltaiselle alalle. CTS Engtecissä kuitenkin omat näytöt painavat enemmin kuin ikä, mittava työkokemus tai varsinkaan sukupuoli.

Yhteistyö hallinnon muiden naisten HR-päällikkö Erica Kraufvelin-Lämsän ja talouspäällikkö Sari Koivukosken kanssa on ollut alusta asti tiivistä. Kolmikko työskentelee yhdessä kehittääkseen, digitalisoidakseen ja modernisoidakseen yrityksen käytäntöjä ja edistääkseen näin sen toimintaa.

–Monet miesvaltaiset alat pitävät tiukasti kiinni perinteistä ja laahaavat tietyissä asioissa hieman perässä. Yrityksemme haluaa erottautua positiivisesti joukosta. Tähän liittyy uskallus muuttua, Hirvikallio pohtii.

Kokemus kiertoon

Hirvikallio, Kraufvelin-Lämsä ja Koivukoski naurahtavat väitteille, että nainen on toiselle naiselle työelämässä susi. 

Hirvikallio uskoo käsityksen olevan osaltaan sukupolvikysymys. Naisia on nykyään sen verran jo johtopaikoilla, ettei saavutetun aseman ainutkertaisuutta tarvitse puolustaa muita kampittamalla. Toisen tukeminen ei ole pois omasta urakehityksestä. 

Talossa yli 20 vuotta ollut Sari Koivukoski sanoo jakavansa mielellään kokemustaan talon tavoista. Hän arvioi työelämän tulleen tasa-arvoisemmaksi sitten 1980-90 -lukujen, jolloin itse 60-lukulaisena aloitti uransa.

– Aikojen muutoksen huomaa siinä, että olin pitkään täällä ainoa päällikköasemassa oleva nainen, mutta nyt meitä on jo kolme, Koivukoski naurahtaa.

Järjellä ja sydämellä

Kolmikko uskoo naisten tuovan yritysmaailmaan uudenlaista tekemisen kulttuuria, jossa tulosten lisäksi otetaan paremmin huomioon myös niiden takana olevat ihmiset. Nykymaailmassa ei pärjää enää pelkällä faktajohtamisella. 

Kraufvelin-Lämsä arvioi kolmikon yhteistyön onnistuvan osin siksi, ettei kukaan heistä varjele kovin mustasukkaisesti omaa tonttiaan. Yhteistyöstä hyötyvät kaikki.

–Vuorovaikutustaitoja on ruvettu arvostamaan yhä enemmän bisneksenteossa. Monelle teknisen alan ammattilaiselle se edustaa uutta osaamisen lajia, johon opinnoista ei aikanaan saanut valmiuksia, Kraufvelin-Lämsä huomauttaa.

Kaupallinen yhteistyö

Organisaation tiedot

CTS Engtec Oy

CTS Engtec Oy

CTS Engtec Oy tarjoaa teknisiä suunnittelu- ja konsultointipalveluita teollisuuden investointeihin. Sen palveluksessa on yli 150 asiantuntijaa. CTS Engtein liikevaihto vuonna 2019 oli 11,5 miljoonaa euroa.