Oskutuote Oy on maaseutuyrittäjän menestystarina

Oskutuote Oy:n yrittäjä ja toimitusjohtaja Jukka Puustinen tienasi 1990-luvulla osan opiskelurahoistaan paikalliselle kauppiaalle toimittamillaan heinäpusseilla. Tänä päivänä savolaisyritys on alansa markkinajohtaja Suomessa.

"Tulimme markkinoille oikeaan aikaan ja pääsimme mukaan lemmikkieläinbuumiin, joka näyttää vain jatkuvan”, kertoo yrittäjä-toimitusjohtaja Jukka Puustinen. Vieressä  istuu Roope-koira.
"Tulimme markkinoille oikeaan aikaan ja pääsimme mukaan lemmikkieläinbuumiin, joka näyttää vain jatkuvan”, kertoo yrittäjä-toimitusjohtaja Jukka Puustinen. Vieressä istuu Roope-koira.

Kahdeksan markkaa eli noin 1,2 euroa.

Se oli summa, jonka kuopiolainen kauppias lupasi 1990-luvun alkupuolella Jukka Puustiselle jokaisesta tämän toimittamasta kuivaheinäpussista.

– Opiskelijan korviin hinta kuulosti oikein hyvältä ja siitä se sitten lähti, Puustinen muistelee.

Aluksi heinien pussitus hoitui kotitilalla pitkälti käsityönä, mutta asiakaskunnan ja kysynnän kasvaessa nuoren yrittäjän oli satsattava myös konekantaan. Oskutuote Oy:n ensimmäinen pakkauskone hankittiin vuonna 1997, jonka myötä otettiin selkeä askel eteenpäin.

Pian heinien rinnalle tulivat lintujen ulkoruoat, kuten siemenet ja talipallot sekä kissanhiekka, jotka ovat edelleen yhtiön tärkeitä tukijalkoja.

– Varsinainen kasvuloikka tuli siinä vaiheessa, kun teimme toimitussopimukset S-ryhmän ja Keskon kanssa, Puustinen muistelee.

Kestävää kasvua koti-markkinoilla

Tänä päivänä Oskutuote Oy tekee noin 6,5 miljoonan euron liikevaihtoa ja työllistää kymmenen henkilöä. Yritys toimii yhä alkuperäisellä paikallaan Karttulassa maatilan yhteydessä ja on alansa markkinajohtaja Suomessa.

– Se on aika hyvin yritykseltä, joka toimii täällä metsän keskellä, Puustinen naurahtaa.

Oskutuote Oy:n valteiksi hän laskee kotimaisuuden ja paikallisuuden. Tuotteiden raaka- aineet ovat pääosin tuontitavaraa, mutta yritys käyttää paljon myös kotimaista viljaa. Parhaillaan 
Oskutuote Oy:ssa pohditaan laajentamista koirien kuivaruokiin.

– Tulevaisuus näyttää hyvältä. Tulimme markkinoille oikeaan aikaan ja pääsimme mukaan lemmikkieläinbuumiin, joka näyttää vain jatkuvan, Puustinen toteaa.

Teksti: Timo Sormunen

Kaupallinen yhteistyö

Organisaation tiedot

Oskutuote Oy

Oskutuote Oy

Oskutuote on eläintuotteiden valmistus-, maahantuonti- ja tukkumyyntiliike, oman alansa markkinajohtaja Suomessa. Tärkein tavoitteemme on tuottaa loppukäyttäjille mahdollisimman korkealaatuisia tuotteita luonnollisesti ja ympäristöystävällisesti.

Artikkelin asiantuntijat

Jukka Puustinen

Yrittäjä / toimitusjohtaja