Muut artikkelit

07.10.2016

Ergonomiaa ja elämyksellisyyttä kohtaamisiin

Ergonomiaa ja elämyksellisyyttä kohtaamisiin

– Väreillä on väliä, toteaa Nanna Ihamäki, joka
hyödyntää villisti värejä ja erilaisia materiaaleja. Messukeskuksessa
designerina työskentelevä sisustusarkkitehti Nanna Ihamäki haluaa suunnitella
tiloja, jonne halutaan tulla uudelleen.

– Uudistumme jatkuvasti, jotta asiakkaamme
voivat kohdata toimivassa ympäristössä. Kuuntelemme asiakkaita ja keräämme
kehitysideoita. Kesällä remontoitiin rutkasti – viihtyvyyden lisäksi paransimme
ergonomiaa ja elämyksellisyyttä.

Nannan kädenjälki näkyy syyskuussa avatuissa
RENTO ja LOISTO kokoushuoneissa sekä kierrätystä kunnioittavassa ravintolassa
nimeltä Olohuone. Tilat ovat saaneet ihastuttaneet erilaisuudellaan.

Paljon enemmän kuin valkoiset seinät

– Perinteinen kalustus ei enää riitä. Ennen
asiakas teki sisällön tilaan: valkoisille seinille kiinnitettiin kokouksessa
syntyneet materiaalit. Nykyisin halutaan, että tila tarjoaa jo itsessään
elämyksiä. Messukeskuksen visio on olla elämyksellisin, sosiaalisin ja
taloudellisin kohtaamismedia – myös tilojen puolesta, Nanna jatkaa.

Käytännöllisyydestä hyvinvointia

Ergonomia heijastuu työhyvinvointiin, mikä
vaikuttaa yritysten kilpailukykyyn. Kun töissä voidaan hyvin, työntekokin on
tehokkaampaa. Ei ole yhdentekevää millaisessa tilassa työskentelet koko päivän,
oli kyseessä oma työpiste tai seminaaripäivä.

Nanna toi muunneltavuutta ja yksilöllisyyttä
kokoustiloihin: Rennossa asiakas voi pituutensa mukaan säätää pöydän kaltevuutta
ja korkeutta. Helposti siirreltävät kalusteet muuntautuvat päivän ohjelman
mukaan vaikka luokkamuodosta ryhmätyötilaksi. Rennossa 40 kokoustajaa tapaa
letkeästi ja pinnistelemättä.

– RENTO on ikkunaton, joten ilmavuuden ja
valoisuuden lisäämistä on tuotu raikkaalla ja iloisella tapetilla sekä
värillisillä kalusteilla. Keltaisen sanotaan lisäävän keskittymistä ja vihreä on
viittaus luontoon, joka rauhoittaa ja rentouttaa. RENTO sopiikin hyvin mm.
koulutuksiin.

LOISTO on kokoushuoneiden kruununjalokivi. Elegantissa
salongissa kokoontuu 14 henkeä jykevän pöydän ympärillä.

– Halusin tehdä huoneesta tumman, intiimin ja arvokkaan.
Tapetin kalakuvio keventää astetta muodollisempaakin kokousta. Loistokkuutta
tuovat kiiltävät messinkiset yksityiskohdat. Sinne tekee mieli kutsua
asiakkaat, jotka kaipaavat hemmottelua. Tila sopii esim. hallituksen kokoukseen
tai juhlaillalliseen, Nanna kertoo.

Nanna Ihamäkeä haastatteli
markkinointivastaava Kaisa Siipilehto, joka oli mukana kokoustilojen
kehittämisessä ja konseptoinnissa.

Kaupallinen yhteistyö

Organisaation tiedot

Messukeskus

Messukeskus

Messukeskuksessa järjestetään vuosittain n. 100 messu- ja viihdetapahtumaa sekä 1500 kokousta, kongressia ja juhlaa, joihin osallistuu 1,2 miljoonaa vierasta. Tapahtumatalo käsittää 7 hallia, 40 kokoustilaa, 21 ravintolaa ja kahvilaa, 245 hotellihuonetta ja 4600 pysäköintipaikkaa sekä kaikki tarvittavat tapahtumapalvelut ja enemmänkin.Messukeskuksen omistajayritys Suomen Messut Osuuskunta täyttää 100 vuotta. Messukeskus sai v. 2009 ensimmäisenä tapahtumatalona ISO 14001-ympäristösertifikaatin.