Muut artikkelit

07.10.2016

Askolassa on erinomaiset edellytykset sekä asumiselle että liiketoiminnalle

Askolassa on erinomaiset edellytykset sekä asumiselle että liiketoiminnalle

Itä-Uudellamaalla sijaitseva Askola tarjoaa asumisen, työskentelyn ja
yritystoiminnan kannalta erinomaisen yhdistelmän. Kunta on pääkaupunkiseudun
äärellä vain reilun puolen tunnin ajoetäisyydellä.

– Moni kulkee täältä päivittäin esimerkiksi pk-seudulle. Yritystoiminnan
näkökulmasta sijaitsemme niin sanotun Kehä V:n varrella, mikä tarjoaa hyvät
logistiset yhteydet myös muihin ilmansuuntiin, vt. Kunnanjohtaja Jouni
Martikainen
valottaa.
 Sijainti tuo mukanaan myös
kohtuuhintaisen rakentamisen ja elämisen edellytyksiä. Kunta tarjoaa tonttimaata
kiintein hinnoin. 

– Omakotiunelman toteuttamisen on tarjolla pelto- tai
metsätontteja 23 eurolla neliö ja yritystontteja hyvien kulkuyhteyksien
varrella 14 euroa neliö. Aktiivisen kaavoituksen avulla pidämme haluttuja
tontteja koko ajan tarjolla.

Askolan asukasmäärä on
kasvanut koko 2000-luvun keskimäärin prosentin vuosivauhtia, mikä sekä
vahvistaa julkisia palveluita että kasvattaa myös yksityisen palveluiden
kirjoa. Pientaloasuminen yhdistyy perinteisen maalaisympäristöön, kun
esimerkiksi Porvoonjokilaakson valtakunnallisesti arvokas maisema-alue halkoo
kuntaa.

– Yritystoiminnan suhteen sijaintimme on erinomainen mm. tavaraliikenteen suhteen esimerkiksi Porvoon jalostamoille, Vuosaaren Satamaan tai
Helsinki-Vantaan lentokentälle, Martikainen päättää.

Kaupallinen yhteistyö

Organisaation tiedot

Askolan kunta

Askolan kunta

Askolan kuuluu Uudenmaan maakuntaan, Porvoon kihlakuntaan, Itä-Uudenmaan käräjäoikeuteen ja Uudenmaan verotoimistoon (Porvoon toimipiste) sekä Uudenmaan ELY-keskukseen. Kansaneläkelaitoksen lähin toimipiste sijaitsee myös Porvoossa. Pelastusasioista vastaa Itä-Uudenmaan pelastuslaitos ja poliisiasioista Itä-Uudenmaan poliisilaitos / Porvoon poliisiasema. Kunta on perustettu vuonna 1896. Kunnan päätaajamat ovat Kirkonkylä ja Monninkylä. Muita kyliä ovat Juornaankylä, Huuvari, Nalkkila, Nietoo, Särkijärvi, Tiilää, Korttia, Onkimaa, Vakkola ja Vahijärvi. Vuoden 2014 veroprosentti on 20.25.