Muut artikkelit

02.12.2016

Hiilineutraalia kiertotaloutta Lappeenrannassa

Lappeenrannassa on valittu vihreään tulevaisuuteen tähtäävä ajattelu- ja toimintamalli – Greenreality. Se syntyy vastuullisista valinnoista, ekologisesta ajattelusta ja vihreästä tutkimuksesta. Kaupungin, yliopiston ja yritysten välinen yhteistyö on nostanut Lappeenrannan yhdeksi maailman johtavista ilmastokaupungeista. 

 

Lappeenranta tekee töitä kestävämmän
tulevaisuuden saavuttamiseksi. WWF on valinnut Lappeenrannan jo toistamiseen
yhdeksi maailman ilmastopääkaupungeista. 

– Haluamme olla ympäristöä säästävän
toiminnan mallikaupunki. Tavoitteenamme on olla tulevaisuudessa
energiaomavarainen ja jätteetön kaupunki, sanoo Lappeenrannan kehitysjohtaja Markku Heinonen.

Lappeenrannan teknillinen yliopisto on
kansainvälisesti tunnustettu energia- ja ympäristötekniikan osaamisestaan.
Yliopisto ja yritykset tekevät yhteistyötä, ja kaupunki pyrkii luomaan hyvät
olosuhteet. 

– Olemme halunneet tehdä asiat loppuun asti. Yliopistolla ei ole
jääty tutkijakammioon, vaan innovaatioita viedään kohti käytäntöä yhdessä
yritysten kanssa, kertoo Heinonen.

Hyvä
esimerkki yhteistyöstä on Wimaon ja Kompotekin kanssa toteutettava hanke, jossa
maakunnallisen jätehuollon yhteyteen rakennetaan pilottilaitos. Laitos pystyy
käsittelemään erilaisia kierrätysmateriaaleja, joista voidaan valmistaa
biokomposiittituotteita.

– Pilottilaitos
on maailman ensimmäinen laatuaan. Hanke vahvistaa kiertotaloutta ja tulevaisuudessa
kaatopaikkajätteen määrä tullaan saamaan kuriin, kertoo Wimaon toimitusjohtaja
Ville Immonen.

Kaupunki
ja paikalliset yrittäjät toivottavat uudet yhteistyökumppanit mukaan
toimintaan

– Me etsimme aktiivisesti uusia yhteistyökumppaneita ja
kohtaamme uudet ideat rohkeasti, sanoo Immonen.

Vientiteollisuuden
kaupunkina Lappeenrannan lentokentältä tavoitellaan suoria lentoyhteyksiä
Eurooppaan ja mahdollisesti Aasiaan. Lomalentojen osalta kenttä on ollut
erityisten pietarilaisten matkustajien suosiossa.

Lappeenrannan kaupunki haluaa olla vahvasti
edistämässä Pariisin ilmastosopimuksen yrityksille tarjoamien
liiketoimintamahdollisuuksien toteutumista Suomessa. Valtion
kasvusopimusprosessin myötä ympäristöliiketoiminnan alalla yrityksille on
tarjolla huippututkimusta ja pilotointiympäristöjä.

– Kiinnostavia
kohteita löytyy esimerkiksi uusiutuvan energian varastoinnissa, uusien polttoaineiden
valmistuksessa, kulutuksen älykkäässä ohjauksessa, lietteen käsittelyssä ja
ravinteiden kierrätyksessä, luettelee Heinonen.

 

www.greenreality.fi/

Kaupallinen yhteistyö

Organisaation tiedot

Lappeenrannan kaupunki

Lappeenrannan kaupunki

Lappeenrannassa on valittu vihreään tulevaisuuteen tähtäävä ajattelu- ja toimintamalli – Greenreality.Se syntyy vastuullisista valinnoista, ekologisesta ajattelusta ja vihreästä tutkimuksesta. Kaupungin, yliopiston ja yritysten välinen yhteistyö on nostanut Lappeenrannan yhdeksi maailman johtavista ilmastokaupungeista.