Muut artikkelit

25.09.2017

Franchising tänään

Franchising tänään

Sanotaan se suoraan: suomalaisella franchisingilla menee juuri nyt paremmin kuin koskaan. 

Yhä useampi suomalainen franchisingkonsepti valloittaa kansainvälisiä markkinoita mm. M Roomin ja Mustin ja Mirrin johdolla. Kotimarkkinoilla kuullaan jatkuvasti ketjujen kaksinumeroisista kasvuluvuista. Yksittäiset yrittäjät ympäri Suomen palkkaavat jatkuvasti lisää työntekijöitä.

Franchisingin maine on nyt niin hyvä, että on helppo unohtaa, miten erilainen tilanne oli vain pari vuosikymmentä sitten. Silloin saatettiin ajatella, että franchisingyrittäjiksi ryhtyivät ne, joilla ei ollut riittävästi älliä oman liikeidean luomiseen. Saattoipa jonkun kuulla jopa väittävän, ettei ketjuyrittäjyys olisi edes ”oikeaa” yrittämistä.

Enää moisia väitteitä ei kuule. Franchisingyrittäjyys on tunnustettu täysiveriseksi yrittäjyyden muodoksi, jolla on oma tärkeä roolinsa yrityskentässämme ja koko kansantaloudessamme. On ymmärretty, että franchisingmalli tarjoaa ainutlaatuisia mahdollisuuksia sekä ketjuille että niiden yrittäjille, oli kyse sitten kansainvälistä kasvua hakevasta ketjusta tai vaikkapa yrittäjyyttä harkitsevasta alan vaihtajasta.

Ketjujen ja yrittäjien ansiokkaan toiminnan lisäksi myös Suomen Franchising-Yhdistyksellä on ollut tärkeä rooli tässä kehityksessä.

Yksi SFY:n keskeisistä tehtävistä on hyvän franchisingtavan vaaliminen Suomessa. Yhdistys toimii alan yhteistyöelimenä esimerkiksi pitämällä yllä franchisingtoiminnan eettisiä sääntöjä, joiden noudattamiseen kaikki sen jäsenketjut ovat sitoutuneet. Onnistuneen itsesääntelyn ansiosta Suomeen ei ole tarvittu erillistä franchisinglainsäädäntöä, vaan reiluista pelisäännöistä on pystytty sopimaan joustavasti. Tämä on erityisen arvokas asia näin sosiaalisen median ja salamannopeasti leviävien uutisten aikakaudella.

Olen aivan varma, että ketjujen ja yrittäjien joustavuus ja ratkaisukeskeisyys ovat olleet muuttamassa mielikuvia ja levittämässä positiivista viestiä franchisingyrittäjyydestä. Siten ne ovat osaltaan edistäneet koko alan kasvua jatkuvasti merkittävämmäksi osaksi Suomen kansantaloutta. Kaikki tämä on osa suomalaisen franchisingyrittäjyyden menestystarinaa.

Juha Vastamäki 

Toiminnanjohtaja

Suomen Franchising-Yhdistys

Kaupallinen yhteistyö