Muut artikkelit

27.09.2018

Kotimainen tuote on vastuullinen ostopäätös

Arkisilla kulutusvalinnoilla on merkitystä ympäristölle ja yhteiskunnalle. Sen lisäksi, että kotimainen, ympäristöystävällisesti valmistettu ja pakattu tuote säästää luontoa, se edistää työllisyyttä. Kotimainen tuote voi myös osaltaan tukea suomalaisten ekologisten innovaatioiden kehittämistä.

Kotimainen perheyritys Berner Oy on tarjonnut kuluttajille korkealaatuisia kotimaisia ja kansainvälisiä brändituotteita vuodesta 1883 lähtien. Ympäristö-, talous- ja yhteiskuntavastuuta korostava yhtiö haluaa arvojensa mukaisesti kantaa kortensa kekoon suomalaisen yhteiskunnan puolesta panostamalla kotimaiseen, kestävään tuotantoon.

– Siihen liittyy todella paljon vastuullisia päätöksiä meiltä ja kuluttajilta. Kun valitset kotimaisen tuotteen, valitset suomalaisten työllistämisen, toteaa Bernerin toimitusjohtaja Antti Korpiniemi

Hän mainitsee esimerkkinä satavuotiaan Suomen kunniaksi kehitetyn XZ Mustikan, jonka koko valmistusketju on vahvasti suomalainen. 

Vastuullisuus vahvistuu kuluttajien ostoperusteena.

– Mustikansiemenöljy tulee Torniosta, sokerijuurikkaasta uutettu betaiini Naantalista, valmistus Heinävedeltä, pullot Askolasta, etiketit Turusta ja tuotteet lähtevät eteenpäin logistiikkakeskuksesta Vantaalta. Tuotteen etiketin on suunnitellut Finlandia-palkittu kuvittaja Sanna Mander, hän luettelee.

– Suomalaisen tuotteen ostaja tietää myös, että työturvallisuus ja työolosuhteet ovat kotimaisten standardien mukaisesti hyvällä tasolla, mikä on myös yksi tärkeä näkökulma vastuullisuuteen, Korpiniemi muistuttaa. 

Korpiniemen mukaan vastuullisuus tulee megatrendinä ennestäänkin vahvistumaan kuluttajien ostoperusteena. Siksi Berner etsii ja kehittää jatkuvasti ekologisempia tuote- ja pakkausratkaisuja ja on mukana kehittämässä suomalaisia kestäviä tulevaisuuden innovaatioita. Tästä hyvänä esimerkkinä on viime vuonna aloitettu tuotekehitysyhteistyö ekologisia pakkausratkaisuja kehittävän Sulapacin kanssa.

Teksti: Eila Lokka

Berner Oy

  • Perustettu vuonna 1883
  • Vakavarainen suomalainen perheyritys
  • Yhtiö tuottaa ja maahantuo kestävästi valmistettuja tuotteita ja palveluita, jotka tuovat hyvinvointia kuluttajien arkeen. 
  • Konsernin liikevaihto oli vuonna 2017 
  • 316 miljoonaa
  • Henkilöstömäärä keskimäärin 520

www.berner.fi

Kaupallinen yhteistyö

Organisaation tiedot

Berner Oy

Berner Oy

Berner on vuonna 1883 perustettu suomalainen, kasvava ja kansainvälistyvä perheyritys, jonka laadukkaat kotimaiset ja kansainväliset tuotemerkit ovat kiinteä osa suomalaista arkea. Monialaisesta tuotevalikoimastamme on vastuussa neljä liiketoiminta-aluettamme: Kuluttajatuotteet, MedLab, Teollisuus sekä Maatalous. Keskeiset asiakkaamme ovat yksityinen ja julkinen sektori sekä kuluttajat.

Pääkonttorimme, tuotekehitys ja tuotantolaitokset sijaitsevat Suomessa ja tytäryhtiömme Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Baltiassa. Haemme kannattavia kasvumahdollisuuksia myös kotimarkkinamme lähialueilta. Toimintamme kattaa oman tuotekehityksen ja tuotannon, maahantuonnin, myynnin ja markkinoinnin sekä tehokkaat palvelut tuote- ja toimitusketjun hallintaan. Berner-konserniin kuuluvat lisäksi Berner Chemicals Oy, Chemigate Oy sekä Suomen Medituote Oy.

Konsernin liikevaihto vuonna 2020 oli 324,3 miljoonaa euroa ja liikevoitto 17,6 miljoonaa euroa. Berner-konsernissa työskenteli viime vuonna keskimäärin 536 henkilöä.

Yhteystiedot

Hitsaajankatu 2400810 Helsinki Puh. +358 20 791 00info@berner.fi

Berner Oy somessa