”Otsasi hiessä pitää sinun leipäsi syömän”, sanoo Jumala vuoden 1933 Vanhan testamentin käännöksen mukaan. Protestanttinen länsimainen ihminen on sisäistänyt tämän erinomaisesti. Agraariyhteiskunnassa ei katsottu hyvällä turhaa istuskelua, joksi lukeminenkin katsottiin. Aina piti olla jotain tekemässä. Vaikka agraariyhteiskunta on taakse jäänyttä elämää, sen arvot ovat juurtuneet syvälle kansakunnan mielenmaisemaan.
Aina on jotenkin syyllinen ja rauhaton olo, jos ei koko ajan tee jotain. Toisaalta ahdistaa, jos on paljon tekemistä, toisaalta ahdistaa, jos ei ole. Jos nukkuu pitkään, on syyllinen olo, vaikka jokainen tietää, miten tärkeää riittävä uni on terveydellemme. Jos aikaa on tuhlannut, tulee syyllinen olo. Ajatus ajan rahallisesta arvosta ja taloudellisesta käytöstä on erittäin protestanttinen. Mutta kenellä on oikeus määritellä, mikä on järkevää tai moraalisesti hyväksyttävää ajankäyttöä? Onko normi sama kaikille ihmisille ja kaikissa tilanteissa?
Vapaa-ajasta ja parisuhteestakin on tullut suorittamisen ja kilpailemisen areena, jossa asiat pitää tehdä laadullisesti ja määrällisesti oikein. Suorituksia punnitaan vertailemalla niitä asiantuntijoiden suosituksiin ja älyteknologian tuottamiin lukuarvoihin. Joka päivä on syötävä 500 grammaa vihreitä kasviksia, otettava 10 000 askelta, tehtävä oikeaoppiset jumppaliikkeet, hoidettava parisuhdettaan ja oltava läsnä lastensa arjessa. (Kaikilla tietysti kuuluu olla heteroseksuaalinen parisuhde ja lapsia.) Milloin mikäkin asiantuntija varoittaa kodin tai hotellihuoneen pahimmista bakteeripesistä, hirveimmistä siivousmokista, vääränlaisesta treenistä, pahimmista seksimokista, kiusallisimmista deittimokista, vääränlaisen ulostamisen vaaroista, alkoholin, suolan, kovien rasvojen, sokerin, PAH-yhdisteiden, dioksiinin, A-vitamiinin, kofeiinin ja kumariinin terveydelle haitallisten raja-arvojen ylittämisestä.
Nuorempana minua hävetti kulkea ulkona arkisin keskellä päivää, koska mietin, mitä muut ajattelevat ‒ he nimittäin varmaan ajattelivat, että olen työtön tai sosiaalipummi. Häpeäni oli täysin absurdia mutta kuvastaa automatisoitua, luihin ja ytimiin syöpynyttä protestanttista etiikkaa. On absurdia kuvitella, että satunnaisia kadulla kulkijoita kiinnostaa juuri minun syyni olla jossain. Lisäksi on olemassa hyvin monenlaisia töitä ja työaikoja. On surullista, että työttömyyteen tai muuhun työelämän ulkopuolella olemiseen liittyy valtavasti ennakkoluuloja ja moraalista paheksuntaa. Jokaisen pitäisi kerran elämässä joutua kokemaan 6‒12 kuukautta työttömyyttä. Se on opettavainen ja silmiä avaava kokemus. Kun se osuu kohdalle, saattaa syntyä oivallus, että työttömyys ei todennäköisesti olekaan yksilöiden tietoisesti valitsema elämäntapa.
Lukuvinkkinä sosiologian klassikko:
Weber, Max (1980) [1905]: Protestanttinen etiikka ja kapitalismin henki.
Alkuteos Die protestantische Ethik und der Geist des Kapitalismus. Suomentanut Timo Kyntäjä. Wsoy.
