Arjen siivet vahvistuvat perhekuntoutuksessa

Kostamokodissa on jo yli 20 vuoden ajan autettu päihdeongelmaisia irti huumaavista aineista. Perhekuntoutuksessa perheillä on mahdollisuus, jo raskausaikanakin, saada moniammatillista hoitoa, kuntoutusta ja tukea lapsi­perhearkeen kodinomaisessa ja luonnonläheisessä ympäristössä. Kostamokodissa on mahdollisuus myös yksilö- ja pariskuntakuntoutukseen.

Kostamokotia ympäröivä upea luonto ja kodinomaiset tilat auttavat omalta osaltaan päihdekuntoutujia irti huumaavista aineista. Paikkoja yksilökuntoutujille on 13  ja perhekuntoutukseen viisi. Kuva: Harri Säynevirta
Kostamokotia ympäröivä upea luonto ja kodinomaiset tilat auttavat omalta osaltaan päihdekuntoutujia irti huumaavista aineista. Paikkoja yksilökuntoutujille on 13 ja perhekuntoutukseen viisi. Kuva: Harri Säynevirta

Kostamokodissa perhekuntoutukseen voivat osallistua myös päihteetön puoliso sekä alle 6-vuotiaat lapset.

– Raskausaikana aloitettu päihdekuntoutus edistää lapsen mahdollisuuksia terveeseen elämään, kertoo lähihoitaja, SUHA-ohjaaja Päivi Kölhi. 

Kodinomainen maalaisympäristö

Kostamokoti sijaitsee upeissa pohjoiskarjalaisissa maisemissa Liperissä, lähellä Joensuuta. Ympäröivän luonnon lisäksi kuntoutumista tukevat viihtyisät tilat, lähes päivittäin lämpiävä rantasauna, punttisali sekä mahdollisuus mm. rentouttavan Neurosonic-tuolin käyttöön, hierontaan, vyöhyketerapiaan ja korva- ja kehoakupunktioon.

Päihdeongelmia käsitellään kognitiivisella työotteella. Siinä asiakas oppii havainnoimaan omia ajatuksiaan, uskomuksiaan ja tulkintojaan sekä niihin liittyviä vääristymiä sekä huomaamaan niiden vaikutuksen hyvinvointiinsa. Tällöin hän oppii sekä uusia tapoja ajatella että hyväksymään omia kielteisiä tunteitaan.

Perhekuntoutukseen voivat osallistua molemmat vanhemmat sekä alle 6-vuotiaat lapset. Kuntoutus voidaan

Päihdehuoltoon erikoistuneen moniammatillisen henkilökunnan työtä tukee psykiatrian erikoislääkärin viikoittaiset käynnit. 

Käytössä on sekä lääkkeetön että lääkkeellinen kuntoutus, jossa tukena käytetään tarvittavia mieliala-, psyyke- ja korvaushoitolääkkeitä. Kostamokodissa on myös mahdollista vaihtaa Metadon korvaushoito Buvidal-injektiohoitoon. 

Vahvuuksiin panostetaan

Perheen toimintakyvyn, vahvuuksien ja vaikeuksien arviointiin käytetään Bentovim-Millerin menetelmää. 

– Panostamme erityisesti vahvuuksien löytämiseen ja voimistamiseen. Tuemme vanhemmuutta, parisuhdetta sekä käytännön arjesta selviytymistä keskustellen ja yhdessä arjen askareita tehden. Päivittäin kokoonnumme myös yhteisiin ryhmäkeskusteluihin, selvittää perhekuntoutuksesta vastaava sairaanhoitaja, psykoterapeutti Merja Ahonen.

– Kehitämme toimintaamme jatkuvasti ja erityisesti panostamme hoitojakson ja kotiin siirtymisen välisen jyrkkyyden loiventamiseen kotiharjoitteluin ja intervallein, jolloin yhdessä perheen kanssa suunnittelemme arjen sujumista budjetinlaadinnasta alkaen, kertoo sosionomi Raija Kantola

Kostamokoti on osa Honkalampi-konsernia, jossa työskentelee yhteensä 500 ammattilaista 22 paikkakunnalla. Konserni tarjoaa laaja-alaisia palveluja mm. työllistymiseen, asumiseen,  HR-toimintaan, terapiaan ja erilaiseen kuntoutukseen.

Teksti: Maija-Liisa Saksa

Kaupallinen yhteistyö

Organisaation tiedot

Kostamokoti

Kostamokoti

Tarjoamme Kostamokodissa psykososiaalista päihdekuntoutusta kognitiivisella työotteella. Yhteisömme mahdollistaa myös korvaushoidon osana psykososiaalista kuntoutusta.
Päihdekuntoutuspalvelumme on suunnattu täysi-ikäisille huume-, alkoholi- ja sekakäyttäjille, niin miehille, naisille kuin pariskunnillekin. Päihdekuntoutuskotimme sijaitsee Käsämässä, noin 27 kilometrin päässä Joensuun keskustasta.
Palveluumme kuuluu myös vauva-/lapsiperheille suunnattu päihdekuntoutus, jonka perustana ovat lapsen tarpeet, etu ja terve kehitys.

Artikkelin asiantuntijat

Päivi Kölhi

lähihoitaja, SUHA-ohjaaja

Merja Ahonen

psykoterapeutti

Raija Kantola

sosionomi

Yhteystiedot

Pitkälammentie 12, 83430 Käsämä 013 312 790 info@kostamokoti.fi