Kun muissa herää huoli, Ensikodissa herää toivo

Helsingin ensikodissa tuettiin viime vuonna hyvän elämän alkuun 480 vanhempaa, vauvaa ja lasta. Työtä tehdään seitsemässä työryhmässä monimuotoisten perheiden kanssa 80 sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisen voimin.

Ensikoti tarjoaa turvaa ja tukea lapsille Helsingissä koronasta huolimatta.
Ensikoti tarjoaa turvaa ja tukea lapsille Helsingissä koronasta huolimatta.

Koronaepidemian aikana ensikodin palvelut ovat toimineet keskeytyksettä. 

– Tästä koemme ylpeyttä. Erityisesti Vallilan ensikodin ympärivuorokautiseen kuntoutukseen tullaan lyhyelläkin varoitusajalla. Olemme aina auki ja kuntien sosiaalityöntekijät tavoittavat meidät kaikkina vuorokauden aikoina. Valmius tähän syntyy ammattitaidosta ja voimavaralähtöisestä asenteesta perheitä ja elämää kohtaan, Vallilan ensikodin psykiatri Merja-Maaria Turunen kertoo.

Ensikodissa seurataan tarkasti perheiden ja kuntien palautetta palveluista

Vallilan ensikodin johtaja Niina Planting-Pernu arvioi korona-aikana korostuneen vielä eri-
tyisesti onnistumiset. Asiakaspalautteen keskiarvo asettui viime vuonna kiitettäväksi. 

– Tutkimme tarkasti myös tilanteita, joissa emme pystykään vastaamaan riittävästi tuen tarpeisiin. Tässä auttaa palautetietoisen hoidon malli, jota parhaillaan pilotoimme. Lisäksi tutkimme ACE-menetelmän avulla systemaattisesti jokaisen asiakkaan lapsuudenaikaisia haitallisia kokemuksia. Ymmärrys oman historian vaikutuksista itseen ja vanhemmuuteen on olennaisessa asemassa ylisukupolvisen kaltoinkohtelun varhaisessa ehkäisemisessä.  

Ensi vuonna tulee kuluneeksi 80 vuotta ensikodin päätalon valmistumisesta. Talossa on alkamassa laaja saneeraus. Ensikotityö valmistautuu koronan jälkeiseen aikaan, jossa kuntien ja perheiden kanssa yhteinen työ tiivistyy entisestään. Taloon toivotetaan jo tänä päivänä tervetulleiksi isät ja varttuneemmatkin lapset.

Kaupallinen yhteistyö

Organisaation tiedot

Helsingin ensikoti ry

Helsingin ensikoti ry

A. Missio: ”Jokainen lapsi on pelastettava elämälle. Kun muissa herää huoli, meissä herää toivo.” Vuonna 1936 perustettu kansalais- ja lastensuojelujärjestö, jonka kaikki toiminta on yleishyödyllistä. B. Jatkuvasti toimintaansa yhteiskunnallisten muutosten mukaan kehittävä vauvaperhetyön edelläkävijä. Tuottaa suuren osan tiivistä tukea tarvitsevien vauvaperheiden palveluista pääkaupunkiseudulla. Vuosittain intensiivisissä palveluissa kuntoutuu noin 200 vauvaperhettä. C. Korkea ammattitaito yhdistettynä yhteistyöhön kuntien lastensuojelun ja perheen muun verkoston kanssa takaa perheelle Helsingin ensikodin eri yksiköissä parhaan mahdollisen avun. Moniammatillisissa yksiköissä työskentelee noin 80 sosiaali- ja terveysalan ammattilaista. Erikoistuminen traumatyöhön, kiintymyssuhteiden vahvistamiseen, mentalisaatioon, uniohjaukseen, päihdekuntoutukseen, mielenterveystyöhön.

Artikkelin asiantuntijat

Merja-Maaria Turunen

psykiatri