Edellistä yritystä Nora Helanto-Woodbridge oli perustamassa kun maailmaa ravisteli vuoden 2008 taantuma.
– Miksipä en siis lähtisi täysin uudelle alalle, perustamaan kivijalkaliikettä keskellä maailmanlaajuista pandemiaa, Helanto-Woodbridge mietiskeli.
Pandemia itse asiassa osaltaan määritteli liikeideaa.

– Lähdimme hakemaan liiketilaa 10 minuutin säteeltä kodistamme, lähiöstä, emme keskustasta. Näin pystymme olemaan joustavia aukioloaikojen suhteen. Olemme avoinna kolme päivää viikossa ja muina aikoina pääsen avaamaan ovet nopeallakin aikataululla.
Fleastyling – second hand sisustusliikkeen kulmakivenä on tarjota kauniita ja mielenkiintoisia sisustusesineistä kauniissa ympäristössä. Poistaa mahdollisimman monta käytetyn tavaran ostamiseen liitettyä estettä: ei ole aikaa kierrellä kirppareita, ei sieltä mitään löydy kuitenkaan, tavarat ovat huonokuntoisia ja valaisimet vaarallisia, en omista autoa, joten kuljetuskin puuttuu.
Fleastyling taklaa kaikki nämä esteet.

– Olemme avoinna silloin kun asiakas haluaa tulla käymään. Meiltä löytyy hyväkuntoisia huonekaluja, tauluja ja peilejä sekä ihania ja ainutlaatuisia pienesineitä. Valaisimet menevät kaikki sähkömiehen kautta, joten ne ovat turvallisia käyttää. Pk-seudulla me myös tarvittaessa tuomme tavarat kotiovelle, kertoo Helanto-Woodbridge.
Suurin muutos kuluttajakäyttäytymisessä, jota Fleastyling toivoo osaltaan olevansa edesauttamassa on kuitenkin se, että kaikkea ei tarvitse saada heti.

– Käytetyn ja vanhan tavaran kanssa täytyy olla kärsivällinen. Kaikkea haluamaansa ei välttämättä löydy heti samalla viikolla tai edes samana vuonna. Sisustaminen on kuin matka, jonka määränpäähän ei välttämättä koskaan saavuta, miettii second hand sisustusyrittäjä Nora Helanto-Woodbridge.