Lifestyle

28.10.2019

Viherkansipihat vähentävät kaupunkitulvia

Ilmastonmuutoksen aiheuttamien rankkasateiden ja tiivistyvän rakentamisen myötä kaupunkitulvat lisääntyvät, myös meillä Suomessa. Keski-Euroopan kaupungeissa tulvia on torjuttu jo vuosikymmeniä rakentamalla vettä viivyttäviä ja varastoivia viherkansipihoja ja viherkattoja. 

Viherkansipihat vähentävät kaupunkitulvia

– Viherkansirakentamisessa kyse on koko yhteiskuntaa koskevasta asiasta: kaupunkialueiden sadevesien hallinnasta eikä vain siitä, että saadaan pihoille kukkia ja perhosia, muistuttaa toimitusjohtaja Jouko Hannonen Alotec Oy:stä. 

Meilläkin viherkansia rakennetaan, mutta haasteena on suunnittelijoiden tiedon puute.

 Suomeen pitäisi saada normiksi varmuudella toimiva viherkansien rakennustapa, kuten esim. Saksassa. Muutoin päädytään liian usein erilaisiin kestämättömiin ratkaisuihin ja oletukseen, että viherkannet eivät sovellu Suomeen, vaikka kyse on suunnittelu- tai rakennusvirheestä, korostaa Hannonen.

Viherkannet pitäisi ottaa huomioon jo kaavoituksessa, jotta hulevesien hallinnointi saadaan toimimaan.

– Helsingin laatiman strategian mukaan viherkansia pitäisi olla useimmissa kaupungin omissa kohteissa. Näin ei kuitenkaan ole, vaan vetureina toimivat yksityiset hankkeet kuten Redi ja Tripla, toteaa Hannonen.

Teksti: Maija-Liisa Saksa

Kaupallinen yhteistyö