Lifestyle

14.05.2020

Älylukko vapauttaa oven lukittumis- ja avainhuolista

Moni meistä on palannut ainakin joskus ovelle varmistamaan sen lukkiutumisen. Varmasti yhtä moni on jäänyt oven taakse unohdettuaan avaimen sisälle pihatöiden tai postinhaun yhteydessä. Yale Doorman -älylukko tekee pientalossa asumisesta entistä helpompaa, sillä se lukitsee oven aina suljettaessa ja sisään pääsee ilman avainta, koodilla.

Älylukko vapauttaa oven lukittumis-  ja avainhuolista

– Kodin älylukitus lisää mukavuutta ja turvallisuutta, sillä siihen voi lisätä ominaisuuksia, josta isovanhempamme eivät osanneet uneksiakaan, esimerkiksi hälytykset murtoyrityksistä ja mahdollisuuden avata ovi etänä, kertoo toimitusjohtaja Katri Koskela Itä-Helsingin Lukko Oy:stä, lukkoyrittäjä jo kolmannessa polvessa.  

Yritys sai alkunsa puoli vuosisataa sitten, kun Katrin ja hänen sisarensa Tiia Kuparisen isoisä perusti lukkoliikkeen. Se työllistää nyt kymmenen henkilöä ja täyden palvelun yrityksenä se on myös Finanssiala ry:n hyväksymä lukitus- ja rikosilmoitinliike. Se hoitaa ammattitaidolla lukitus- kameravalvonta- ja ovipuhelinjärjestelmien ym. asennusten lisäksi myös avain- ja päivystyspalvelun. 

Älylukosta turvajärjestelmäksi

Kun pientalon asukas miettii lukitusjärjestelmän vaihtoa, kannattaa olla yhteydessä ammattitaitoiseen lukkoliikkeeseen. 

– Toimimme Etelä-Suomen alueella ja osaamme auttaa asiakasta valitsemaan juuri hänen tarpeitaan vastaavan lukitusjärjestelmän. Myymämme lukot ovat laadukkaita ja asennusjälki on siisti. Lisäksi opastamme älylukon käyttöön, jotta asiakas osaa hyödyntää sitä parhaalla mahdollisella tavalla, kertoo Koskela. 

– Yale Doorman -älylukon voi helposti laajentaa Yale Smart Home -turvajärjestelmäksi lisäämällä siihen esimerkiksi liiketunnistimia ja vesivuotovahteja tai turvakameroita. Itsevalvottava, kuukausimaksuton järjestelmä ei tarvitse kaapelointia ja sitä ohjataan älypuhelimella, johon tulevat myös mahdolliset hälytykset. Puhelimesta voi seurata kodin tapahtumia ja kameran kuvan perusteella voi päättää, tarvitseeko paikalle hälyttää apua, selvittää Yale-tuotteiden markkinointipäällikkö Janika Niskanen Abloy Oy:sta. 

Kaupallinen yhteistyö

Organisaation tiedot

Itä-Helsingin Lukko Oy

Itä-Helsingin Lukko Oy

Itä-Helsingin Lukko Oy on täyden palvelun ABLOY ja iLOQ valtuutettu lukkoliike Itä-Helsingissä, itäkeskuksessa, kauppakeskus Itiksen vieressä. Myymälämme sijaitsee osoitteessa Kauppakartanonkatu 20, 00930 Helsinki