Kirittäjiä kaivataan – ilmastonmuutoksen torjunta vaatii järeitä toimia

S-ryhmä asetti riman korkealle ja julkisti hiljan Suomen kunnianhimoisimmat ja tiukimmat ilmastotavoitteet: hiilineutraalius ei enää riitä, vaan osuuskaupparyhmä haluaa olla hiilinegatiivinen jo vuonna 2025. Tuolloin siis alkaa hiilenpoisto ilmakehästä.

Kirittäjiä kaivataan – ilmastonmuutoksen torjunta vaatii järeitä toimia

Kun yritykset kisailevat keskenään ilmastotavoitteilla, maalissa häämöttää parempi tulevaisuus, joka hyödyttää lopulta kaikkia. Kisa on silti totinen, ja S-ryhmä aikoo juosta kärjessä koko matkan. Ilmastonmuutoksen torjunta on yksi S-ryhmän vastuullisuuden painopistealueista ja suunnitelmallista ilmastotyötä on tehty jo pitkään. Aikaisemmat ilmastotavoitteet saavutettiin etuajassa ja kunnianhimon tasoa haluttiin nostaa. 

– Suomalaisten omistamana yritysryhmänä haluamme olla vastuullisuuden edelläkävijä kaikilla toimialoillamme. Strategiamme mukaisesti pyrimme sekä ihmisten että ympäristön kannalta kestäviin ratkaisuihin. Missiomme onkin tehdä yhdessä maastamme parempi paikka elää, kertoo pääjohtaja SOK:n Taavi Heikkilä

Teemme yhdessä paremman paikan elää.”

Tavoitteena 90 prosentin päästövähennykset

Hiilinegatiivisuus edellyttää lisäpanostuksia koko kaupparyhmässä. Vaikka paljon on jo tehty, ja päästöt ovat alentuneet noin 60 prosentilla vuoden 2015 tasosta, tämä ei vielä riitä. Uusi tavoite on vähentää oman toiminnan päästöjä 90 prosentilla vuoteen 2030 mennessä.

  – Olemme lisänneet sekä aurinko- että tuulivoiman käyttöä ja olemme suurin aurinkovoiman käyttäjä Suomessa. Aurinkopaneeliemme määrä nousee tänä vuonna 70 000 kappaleeseen. Uusiutuvan energian osuus sähkön kulutuksestamme on noin 60 prosenttia ja tavoitteenamme on, että vuonna 2030 kaikki käyttämämme sähkö on uusiutuvaa, toteaa pääjohtaja Heikkilä.

Energiatehokkuutta parannetaan

Pelkkä siirtyminen uusiutuvaan sähköön ei riitä tavoitteiden saavuttamiseksi, vaan vaatii monipuolisia investointeja energiatehokkuuteen. Kylmäkalusteita uusitaan vähemmän energiaa käyttäviksi ja niiden muodostamaa lauhdelämpöä käytetään aiempaa tehokkaammin kiinteistöjen lämmittämiseen, mikä vähentää lämmitysenergian käyttöä. Kylmäkalusteiden uusiminen pienentää ilmastopäästöjä myös siten, että kylmälaitteissa käytetään hiilidioksidia, jonka ilmastovaikutus on perinteisiä kylmäaineita merkittävästi pienempi. Myös valaistuksessa hyödynnetään uutta teknologiaa siten, että valaistus on tarpeenmukaista. 

Vaikka päästöjä vähennetään voimakkaasti koko S-ryhmässä, tarvitaan edelleen myös hiilensidontaa hiilinegatiivisuuteen pääsemiseksi. – Loput hiilidioksidipäästöistä sidotaan muun muassa metsiin ja maaperään menetelmillä, joiden teho on todennettua ja sertifioitua. Olemme mukana näiden menetelmien kehitystyössä mm. Baltic Sea Action Groupin vetämässä Carbon Action -hankkeessa, kertoo Taavi Heikkilä. 

Kaupallinen yhteistyö

Organisaation tiedot

S-Ryhmä

S-Ryhmä

Olemme asiakkaiden omistama suomalainen vähittäiskaupan ja palvelualan yritysverkosto, jolla on Suomessa yli 1 800 toimipaikkaa. Tarjoamme marketkaupan, tavaratalo- ja erikoisliikekaupan, liikennemyymälä- ja polttonestekaupan, matkailu- ja ravitsemiskaupan sekä rautakaupan palveluita. Lisäksi joidenkin osuuskauppojen alueelta löytyy autokaupan ja maatalouskaupan toimipaikkoja. Tarjoamme kaikille asiakasomistajille kattavat pankkipalvelut S-Pankin kautta.