Myös huonoa palkkaa ja/tai surkeita työolojaan valittavat työntekijät, kuten lastentarhanopettajat, saavat usein neuvon hakeutua muihin töihin, jos palkka ei miellytä. Ilmeisesti heidän työtään pidetään kuitenkin oikeana työnä, vaikka sillä tulee huonosti toimeen pääkaupunkiseudulla.
On helppo sanoa, että jonkun pitäisi "mennä" sinne taikka tuonne töihin, mutta harvassa ovat ne työpaikat, joihin tuosta vain mennään. Joka ei usko, yrittäköön hakea töitä muilta aloilta – katsotaan sitten, miten suu pannaan. Työnantajat eivät tunnu uskovan, että yli 25-vuotias voisi oppia uusia taitoja ja työtehtäviä, vaikka hänellä olisi liuta tutkintoja todisteena halusta ja kyvystä oppia uutta.
Oikeisiin töihin olisi tietysti helpompi hakeutua, jos tietäisi, mitä niillä tarkoitetaan. Niin sanonut setämiehet tarkoittavat arvatenkin miesvaltaisia, fyysisesti raskaita haalarihommia. Ne ovat oikeita töitä, toisin kuin naisten puuhastelu siisteissä toimistoissa. Naisten työ tuntuu olevan monen mielestä pelkkää puuhastelua, josta ei tarvitse maksaa kunnolla. Ehkä tiedostamaton asenne on, että naisella ajatellaan olevan hyvin ansaitseva mies huolehtimassa hänen elatuksestaan. Toisaalta moni mies ei voi sietää itseään menestyneempää ja paremmin ansaitsevaa puolisoa.
Kaikki eivät kykene tekemään raskasta ruumiillista työtä, eikä sitä kaikille riittäisikään. Sitä paitsi muitakin töitä tarvitaan. Onko oikea työ nimenomaan tarpeellista työtä? Joskus kuulee sanottavan, että kaikki työ olisi arvokasta, ellei peräti yhtä arvokasta. Tästä on helppo olla eri mieltä. Turhan muovikrääsän valmistaminen, mainostaminen ja myyminen ei ole arvokasta työtä, sehän vain kuluttaa luonnonvaroja, saastuttaa ja roskaa. Työ, joka perustuu toisten manipuloimiseen ja vedättämiseen, ei ole arvokasta. Tarkoitan lukuisia ”vaihtoehtohoito- ja ihmerohtokauppiaita", jotka saavat vapaasti puoskaroida itse keksityin tittelein, kuten yksisarvisterapeutti.
Onko oikea työ sellaista, joka vaatii erityisosaamista, pitkää ja kurinalaista harjoittelua ja sitkeää asennetta? Tämä pätee moniin taiteilijoihin mutta ei useimmiten näy heidän arvostuksessaan. Vaikuttaa siltä, että jos työstä nauttii, se ei enää ole oikeaa työtä vaan harrastus. Joihinkin ammatteihin liitetty erityisen kutsumuksen ja moraalisen moitteettomuuden leima on taannut niille heikon palkkakehityksen ja ylistystä lähinnä juhlapuheissa. Ilmeisesti suuren yleisön käsitys vaikkapa hoitoalan työoloista perustuu romanttiseen viihteeseen.
Oikean työn lisäksi ihannoidaan usein tuottavaa työtä, mitä se ikinä onkin. Ilmeisesti sillä tarkoitetaan työtä, joka tuottaa joillekin suuria rahasummia. Julkinen sektori nähdään tuottavuusdiskurssissa lähinnä turhana menoeränä eikä mitenkään tuottavana. Mutta syntyisikö minkäänlaista tuottavuutta ilman julkisin varoin järjestettyä päivähoitoa, esikoulua, koulutusjärjestelmää ja terveydenhoitoa? Siivoojan työtä ei pidetä tuottavana, mutta ilman sitä toiminta pysähtyisi niin elintarviketuotannossa kuin leikkaussaleissakin.
Taloudellinen tuottavuus ei voi olla ainoa inhimillisen toiminnan mittari. Työn arvottaminen on mitä suurimmassa määrin moraalinen kysymys. Onko moraalisesti hyväksyttävää, että kaikki eivät tule toimeen työllään, vaikka tekevät useaa työtä? Onko kenenkään työ oikeasti niin arvokasta, että siitä pitäisi maksaa esimerkiksi 100 000 euroa kuukaudessa?
Lukuvinkki
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/02/10/terveyshuuhaa-kukoistaa-netissa-nain-opit-tunnistamaan-sen
