Aidosti vastuullista it-tukea

Yritykset hakevat nyt kilpailuetua vastuullisista toimintatavoista ja kumppanuuksista sekä pienestä hiilijalanjäljestä. SwanIT:n toimitusjohtaja Tuulia Virhiän mukaan tarkastusketjusta kuitenkin unohdetaan valitettavan usein it-palvelut ja niihin liittyvät vastuullisuusriskit.

“Monessa yrityksessä voi jäädä täysin miettimättä ja selvittämättä, minne esimerkiksi vanhat tietokoneet päätyvät tai millaiset ovat ulkomailla helpdeskissä työskentelevien työolot”, toteaa SwanIT:n toimitusjohtaja Tuulia Virhiä.
“Monessa yrityksessä voi jäädä täysin miettimättä ja selvittämättä, minne esimerkiksi vanhat tietokoneet päätyvät tai millaiset ovat ulkomailla helpdeskissä työskentelevien työolot”, toteaa SwanIT:n toimitusjohtaja Tuulia Virhiä.

Ympäristö- ja yhteiskuntavastuu sekä mahdollisimman pieni hiilijalanjälki ovat tänä päivänä lähes jokaisen yrityksen agendalla. Samalla tuotantoketjuja ja kumppanuuksia on laitettu asiakkaille annettujen vastuullisuuslupausten mukaiselle tasolle.

Espoolaisen SwanIT:n toimitusjohtaja Tuulia Virhiän mukaan yksi kriittinen osa-alue on jää kuitenkin liian vähälle huomiolle. Yritysten it-palveluissa voi olla paljonkin vastuullisuuteen liittyviä epäkohtia, mutta niitä ei välttämättä osata tai edes haluta tunnistaa. 

– Yrityksissä voi jäädä kokonaan miettimättä ja selvittämättä, minne esimerkiksi vanhat tietokoneet tai älypuhelimet lopulta päätyvät. Parhaimillaan vastuullisuutta korostavan yrityksen vanha läppäri voi päätyä vaikka ojanvarteen toisella puolen maapalloa maahan, jossa ei ole asianmukaista jätehuoltoa, Virhiä toteaa.

Samalla tavoin hän kannustaa yrityksiä selvittämään, kuinka kestävästi ja vastuullisesti esimerkiksi ServiceDesk-palvelut on toteutettu.

– On hyvä tietää, vastataanko asiakkaan yhteydenottoon vastuullisesta yrityksestä, jossa palkkaus ja työolot ovat hoidettu asianmukaisesti vai yrityksestä, jossa nämä arvot ovat kyseenalaiset, Virhiä huomauttaa. 

 Irti perinteisen leasingin liekanarusta

SwanIT:n toimitusjohtaja tietää mitä puhuu, sillä hän on työskennellyt vuosia kehittyvien maiden IT-hankkeissa yritys- ja järjestökentässä ja nähnyt alueiden arkitodellisuutta. Sieltä löytyi myös kannustin aidosti vastuullisia IT-palveluja tarjoavalle yritykselle.

Skarppaamista olisi Virhiän mukaan myös alan leasing-käytännöissä, jossa yritykset usein sidotaan 2–3 vuoden sopimuksiin. Järkevästi toimien tästä toistuvasta tietokone- ja älypuhelinrumbasta selvittäisiin sillä, että laitteet uusitaan vain niitä aidosti tarvitseville. Samalla säästyy rahaa, resursseja ja luonnonvaroja. 

 – Valtaosa ohjelmistoista ja datasta on nykyisin pilvipalveluissa, mikä lisää myös koneiden käyttöikää, Virhiä muistuttaa.

 SwanIT:n toimintamallissa kaikki palvelut rakennetaan vastuullisuus- ja ympäristöseikat huomioiden. Samalla puristetaan myös hiilijalanjälki minimiin.

 – Leasing-sopimukset joustavat sen mukaan, mikä on asiakkaan kannalta taloudellista ja järkevää. Lisäksi me huolehdimme ja varmistamme, että vanhat laitteet päätyvät asianmukaiseen jatkokäsittelyyn viimeistä komponenttia myöten.

Teksti: Timo Sormunen

Kaupallinen yhteistyö

Organisaation tiedot

SwanIT

SwanIT

SwanIT toimittaa keskisuurille ja suurille yrityksille alan parhaat IT-infrastruktuuri ja -ylläpitoratkaisut.

Artikkelin asiantuntijat

Tuulia Virhiä

Tuulia Virhiä

toimitusjohtaja