Kuuntele sydäntäsi ja ole sitkeä

Ei ole mikään ihme, että Merja Rahkola-Toivasesta tuli yrittäjä jo 17-vuotiaana. Suvussa on paljon yrittäjiä ja hyvänä esikuvana toimi puuhakas isoäiti, joka oli perustamassa Lapin yrittäjänaisia. Tie 150 hengen työnantajaksi ei kuitenkaan ole ollut suoraviivainen, vaan matkan varrelle mahtuu opettavaisia ja innostavia vuosia työntekijänä.

Kuuntele sydäntäsi ja ole sitkeä

– Olen yrittäjähenkinen ja kiinnostunut monista asioista ja tykkään tehdä töitä ihmisten kanssa. Tuo kiinnostus moneen näkyy siinä, että minusta piti tulla konserttipianisti, opiskelin kaupallista alaa ja myös lentoemännäksi. Yritykseni oli lanseeraamassa Coca Cola Lightiä Suomeen ja päädyin vähän vahingossa Stockmannille apulaisostajaksi, kertoo Merkkuna paremmin tunnettu Merja nuoruusvuosistaan. 

Stockamannin vuodet osoittautuivat antoisiksi ja opettivat paljon, sillä esimiehet siellä olivat pääosin loistavia. 

– Opiskelin samalla markkinoinnin johtoa, sillä halusin kuitenkin kokeilla muuta ja päädyin mainostoimistoon projektijohtajaksi sekä johtoryhmän jäseneksi. Sieltä olikin helppo siirtyä perheyrittäjäksi mieheni aloittamaan yritykseen. Classic Pizza Restaurant on toiminut neljännesvuosisadan ja sitä ennen meillä oli ravintola Jonathan kolmen vuoden ajan Hangossa.

”Olemme paljon vartijoita”

Nykyisin Classic Pizza -ravintoloita on 17 ja Merkku on niiden kehitys- ja laatujohtaja vastaten mm. ketjun laajentumisesta. Se onkin kansainvälistynyt ja saanut paljon tunnustuksia. Kymmenen vuotta sitten hän perusti miehensä kanssa toisen ravintolaketjun, tuorepastoihin erikoistuneen Makaronitehdas Oy:n, jonka toimitusjohtaja hän myös on.

– Menestyksemme on mahdollistanut vain ja ainoastaan hyvä tiimimme. Keskustelemme asioista avoimesti ja haluan, että mahdollisimman moni tulee kuulluksi. Otan mielelläni vastapalloja ja näenkin, että yritykselle on vaarallista, jos johtoryhmä on liian homogeeninen. Omistajat tietysti päättävät lopullisesti, mutta monia päätöksiä tehdään yhdessä, selvittää Merkku johtamisensa periaatteita.Hän kokee työnantajana olevansa paljon vartijana, sillä yritys palkkaa jatkuvasti myös ensimmäiseen työpaikkaansa tulevia nuoria. 

– Haluan, että he kokevat millainen on hyvä työpaikka ja että he voivat myöhemmin analysoida mitkä tekijät siihen meillä vaikuttivat ja vaatia seuraavalta vielä parempaa.

Hyvä tiimi! Perheyrityksessä valtaa ja vastuuta jaetaan työntekijöille. Iso voimavaramme on eri ikäiset työntekijät, kertoo Merja Rahkola-Toivanen. Kuvassa myös Julia Rossi, Anu Tuovinen, Emmi Henritius, Laura Grönholm, Mikaela Simell, Sadiya Karaeva, Jaana Jokinen, Merja Rahkola-Toivanen, Susanne Lindblom.

Mene mukavuusalueesi ulkopuolelle

Merkku toteaa, että on kivuliasta ja hankalaa mennä oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Sinne kannattaa kuitenkin suunnata, sillä siellä oppii yleensä ne parhaat jutut elämässä. 

Tärkeää on myös kuunnella sydämen ääntä.

– Kun johonkin tekemiseen tuntee palavaa intohimoa, kannattaa sydämen ääntä seurata. Pitää kuitenkin myös muistaa, että vastoinkäymisiä tulee, eikä heti pidä lannistua. Pitkäjänteisyyttä ja kestävyyttä tarvitaan, sillä sydämen äänen kuunteleminen ei tarkoita, että elämä olisi silloin helppoa. 

Kaupallinen yhteistyö

Organisaation tiedot

Classic Pizza Restaurants

Classic Pizza Restaurants

Classic Pizza Restaurantia ja Makaronitehdasta yhdistää tinkimättömyys ruuan laadusta ja palvelusta. Aloitimme iloisessa ja rennossa Hangossa perheyrityksenä vuonna 1996. Nyt 25 vuotta ja lukemattomia pizzoja myöhemmin, ideamme toimii edelleen: Tarjoamme pizzaa jota ei muualta Suomesta saa. Makaronitehtaassa keskitymme yhteen asiaan: tekemään Suomen parasta tuorepastaa luomukananmunista. Sekä pizzamme että pastamme voit aina kruunata lasillisella aailman parasta pientilasamppanjaa (RL Legras).

www.makaronitehdas.fi