Täyden palvelun remonttikuiskaaja

Oman kodin uudistaminen tuntuu usein hankalalta aloittaa. Mitä valinnoissa tulee ottaa huomioon, mistä luotettavat aliurakoitsijat, mitä jos kaakelivalinnat kyllästyttävät jo vuoden kuluttua? Paras ratkaisu on silloin luotettava avaimet käteen -remontti.

Koti Valkonen ei oio remonteissaan vaan tekee kaiken juuri kuten pitää, täsmällisesti – mielellään vielä pykälän paremmin.
Koti Valkonen ei oio remonteissaan vaan tekee kaiken juuri kuten pitää, täsmällisesti – mielellään vielä pykälän paremmin.

Vuonna 2014 perustettu Koti Valkonen Oy on pirkanmaalainen täyden palvelun rakennusliike.

– Teemme kotitalouksille sauna-, kylpyhuone- ja keittiöremontteja sekä pienempiä pintaremontteja, lattiasta kattoon. Tarvittaessa autamme remonttien suunnittelussa, Koti Valkosen toimitusjohtaja Jaakko Orhanen selvittää

Koti Valkosen kotipaikka on Lempäälä. Yrityksen toimintasäde on pääasiassa Tampereella ja sen lähiympäristössä. Kotitalouksien lisäksi yhtiö tekee myös pintaremontteja sijoitusasuntoihin sekä taloyhtiösaneerauksia. 

Yllättävän isolla osalla kodinremontoijista ei Orhasen mukaan ole välttämättä selkää käsitystä siitä, mitä oikein haluaa. Lähtökohtana on usein perinteinen ”olisi kiva saada uutta ilmettä tai uutta eloa.” Se mahdollistaa ja tuo Koti Valkosen osaavalle remonttiryhmälle mukavasti haastetta.

– Palvelumme taipuvat avaimet käteen toimituksesta remonttikuiskaajan palveluihin. Kokemuksen perusteella tiedämme, mikä on niin sanotusti trendaavaa. Päätöksiä helpottamaan voimme teettää 3d-kuvia malleista ja vaihtoehdoista. Haistelemme tarkkaan asiakkaan mieltymyksiä ja 
tarpeita, ja rakennamme paketin juuri sellaiseksi, kuin asiakas haluaa. Koti Valkonen on laajentanut toimintaansa myös asunnonvälitykseen. Uuden palvelun avulla se haluaa auttaa sekä asunnon ostajia että myyjiä sellaisten asuntojen kanssa, jotka tarvitsevat stailauksen sijaan remonttia.

Vahva osaaminen takaa laadun

Koti Valkonen pyrkii erottautumaan joustavuudella ja innovatiivisuudella muista palveluntarjoajista. 

– Luomme itsellemme aina hyvän kokonaisnäkemyksen urakasta. Voimme hoitaa asiakkaan puolesta materiaalien hankinnat, logistiikan, remonttijätteen poiskuljetukset ja kierrätyksen, aliurakoitsijat, taloyhtiöilmoitukset sekä lopputarkastukset.

Laadun takaavat äärimmäisen osaavat tekijät. Orhanen kertoo, että yrityksen henkilöstön tähänastinen vaihtuvuus on käytännössä nolla. Kaikki kolme vakituista työntekijää ovat olleet yhtiön palveluksessa jo useamman vuoden ajan. Hyvästä työilmapiiristä pidetään huolta.

Koti Valkosen asiakkailtaan saama palaute antaa aihetta ylpeyteen. 

– Reklamaatioprosenttimme on liki olematon eli lähes nolla. Aina voi toki parantaa ja mahdolliset erimielisyydet on asiakkaan kanssa aina selvitetty yhteisymmärryksessä. Arvostamme kädenjälkeämme, ja meillä on todella korkea työmoraali. Panostamme siihen, että asiakkaan valinnat kestävät aikaa paitsi visuaalisesti, myös rakennusteknisesti. Hänen ei tarvitse olla huolissaan vastuukysymyksistä, jos asunto joskus myydään, Orhanen vakuuttaa.

Teksti: Maarit Seeling

Kaupallinen yhteistyö

Organisaation tiedot

Koti Valkonen Oy

Koti Valkonen Oy

KOTI VALKONEN on perinteistä rakennusliikettä joustavampi ja innovatiivisempi vaihtoehto. Kauttamme saat varmasti kustannustehokkaat ja laadukkaat rakennusalan palvelut.

- Perustamisvuosi: 2014
- Liikevaihto: n. 400 000 €
- Työntekijöitä: 3 kpl (2022)
- Liiketoiminta-alueet: asunto- ja huoneisto remontit sekä uudis- että saneerauskohteissa, erityisesti kylpyhuoneet, saunat ja keittiöt
- Päämarkkina-alue: Pirkanmaa, kohteita tehty myös Uudellamaalla

Artikkelin asiantuntijat

Jaakko Orhanen

Jaakko Orhanen

toimitusjohtaja, Koti Valkonen Oy

Yhteystiedot

Puh. 044 501 5229

Koti Valkonen Oy somessa