05.04.2022

Adapteo tuo markkinoille Älykoulun Suomessa

Adapteon uudet älykkääseen kouluun ja päivähoitoon suunnitellut mukautuvat rakennukset ovat nyt saatavilla Suomessa. Uusien koulujen kehityksessä on huomioitu viimeisin pedagoginen tutkimus. Kehitystyössä mukana ovat olleet maan johtavat oppimisympäristöjen asiantuntijat, arkkitehdit sekä Adapteon asiakkaiden edustajat useista Suomen kunnista. Erilaiset ja joustavat tilat mahdollistavat osallistavan oppimisen, jossa oppilaat kartuttavat tietojaan parhaalla mahdollisella tavalla.

Adapteo tuo markkinoille Älykoulun Suomessa

Suomi tunnetaan kansainvälisesti laadukkaasta koulutuksestaan, mutta viime vuosina sen sijoitus PISA-luokituksessa on laskenut. Koulutiloilla on suuri merkitys oppilaiden ja henkilökunnan viihtymiseen, hyvinvointiin ja lopulta oppimisen tuloksiin. Tästä syystä mukautuvien tilojen johtava tarjoaja Adapteo käynnisti keväällä 2021 innovaatioprosessin uusien rakennusten kehittämiseksi ihanteellista oppimisympäristöä varten - yhteistyössä alan johtavien asiantuntijoiden kanssa. Arkkitehtitoimisto Uki Arkkitehdit, jonka pääarkkitehtina on Joona Heikkilä, on suunnitellut joustavat Älykoulut. Lisäksi Adapteo on tehnyt läheistä yhteistyötä asiakkaidensa kanssa kerätäkseen käyttäjien näkemyksiä ja tarpeita haastattelujen sekä digitaalisten esittelytilojen avulla.

Älykoulu tukee oppilaiden optimaalista oppimista

– Olemme erittäin ylpeitä uudesta Älykoulustamme, joka on kehitetty käyttäjiemme, suomalaisten oppilaiden ja opettajien näkökulmasta. Yhteiskunta on muuttunut paljon viimeisten vuosikymmenten aikana. Tavoitteenamme on ollut luoda joustava ratkaisu, joka vastaa nykypäivän tutkimusta koskien lasten ja oppilaiden optimaalista oppimista. Sen lisäksi, että työmme on johtanut pedagogiseen tutkimukseen perustuvaan ratkaisuun, se on myös esteettisesti erittäin korkeatasoinen, kustannustehokas ja ympäristövaikutuksiltaan kestävä, sanoo Juha Kalliokulju, Adapteo Finlandin toimitusjohtaja.

Joustavammat tilat edistävät osallistamista

Opetustarpeista riippuen opettajat voivat mukauttaa Adapteon Älykoulujen huoneiden kokoa taitettavilla ja liukuvilla lasiseinillä. Pienemmät tilat auttavat oppilaita keskittymään ja rauhoittumaan, mikä on hyödyllistä luettaessa tai opeteltaessa esimerkiksi matematiikkaa. Oppimisvaikeuksista kärsivät lapset voivat myös hyötyä pienemmistä huoneista oppiakseen tehokkaasti. Suuret, avoimet tilat sopivat lasten aktiiviselle toiminnalle, esimerkiksi laulamiselle, leikkimiselle ja tanssimiselle. Arkkitehti Joona Heikkilän mukaan suuremmat ja joustavammat tilat edistävät osallistamista ja integraatiota.

– Yhteisöllisyys on osoittautunut olennaiseksi motivaatioksi oppimiselle. Ratkaisussamme on yhteinen oppimisyksikkö, jossa eri koululuokkien lapset voivat tavata toisiaan. Se luo myös turvallisuuden tunteen, sillä opettajat tarkkailevat yhteisiä alueita jatkuvasti. Neliönmuotoiset luokkahuoneet myös vähentävät hierarkiaa ja asettavat oppimisen keskiöön, sanoo Joona Heikkilä, Uki Arkkitehdit -arkkitehtitoimiston arkkitehti.

Ympäristöystävälliset rakennusratkaisut

Esteettisesti Älykoulussa on pelkistetty skandinaavinen muotoilu, puuverhous, harjakatto ja neutraali, harmoninen värimaailma. Rakenne perustuu modulaarisiin ja kierrätettäviin rakennusratkaisuihin. Se voidaan toimittaa yksi- tai kaksikerroksisena. Kuten kaikissa Adapteon mukautettavissa ratkaisuissa, paikalla valettua sokkelia ei tarvita. Siksi rakennusten ympäristövaikutukset ovat pieniä perinteisiin rakennuksiin verrattuna. Rakennukset voidaan laajentaa, pienentää tai siirtää tarpeen muuttuessa Adapteon kiertotalouteen perustuvan liiketoimintamallin mukaisesti. Puu on yksi tärkeimmistä, kestävää rakentamista edistävistä rakennusmateriaaleista. 

Tietoja Adapteon Älykoulusta

  • Suomen johtavat oppimisympäristöjen arkkitehtuurin asiantuntijat ovat suunnitelleet koulut
  • Pääasiallinen rakennusmateriaali on puu – ympäristöystävällinen rakennusmateriaali
  • Joustava ratkaisu, joka voidaan mukauttaa vastaamaan tarpeita – sekä sisä- että ulkopuolella
  • Modulaarinen rakenne mahdollistaa kustannustehokkaan rakentamisen
  • Laajuus: tyypillisesti kohteet ovat 500-10.000 brm2, varsinaista ylärajaa rakennuksen koolle ei ole 

Adapteon uudet rakennukset ovat saatavilla Suomessa keväällä 2022. Ratkaisu esitellään EDU Areena 2022 -messuilla 24. maaliskuuta ja Tulevaisuuden Sairaala 2022 -messuilla 26. - 27. huhtikuuta.

Kaupallinen yhteistyö

Organisaation tiedot

Adapteo Oy

Adapteo Oy

Adapteo on Pohjois-Euroopan johtava muunneltavien tilojen toimittaja. Kehitämme, rakennamme, vuokraamme ja myymme muunneltavia rakennuksia, joita voidaan muokata, käyttää uudelleen ja suurentaa tai pienentää asiakkaidemme muuttuvien tarpeiden mukaan. Tarjoamalla tiloja keskeisille toiminnoille kuten kouluille, päivähoidolle, hoiva- ja toimistotyölle ja majoitukseen luomme arvoa yhteiskunnalle. Modulaariset ratkaisumme ovat vuokrattavissa aina uudelleen luoden kiertokulkuja, jotka minimoivat materiaalien käytön ja edistävät kiertotaloutta. Kunnianhimoisella kestävän kehityksen ohjelmallamme pyrimme näyttämään alallamme tietä kohti vastuullisempaa tulevaisuutta. Innovoimme kestävää kehitystä varten, kehitämme ilmastoälykkäitä rakennuksia ja kannamme vastuuta arvoketjustamme. Näin rakennamme muuntautuvaa ja kestävän kehityksen yhteiskuntaa. Adapteon rakennuskanta on 1,3 miljoonaa neliömetriä ja toiminta-alueita ovat Ruotsi, Suomi, Norja, Tanska, Saksa, Belgia, Alankomaat ja Liettua. Valtaosa Adapteon liikevaihdosta tulee julkisen sektorin vuokrasopimuksista.

Artikkelin asiantuntijat

Joona Heikkilä

pääarkkitehti, Arkkitehtitoimisto Uki Arkkitehdit

Juha Kalliokulju

toimitusjohtaja, Adapteo Finland

Yhteystiedot

Äyritie 12 B,01510 Vantaa puh. 010 661 5500info.fi@adapteo.com

Adapteo Oy somessa