Rakentaminen

28.10.2019

Julkisivurakentamisen uusi aika

Rakennusten julkisivuihin ja viihtyvyyteen kiinnitetään entistä enemmän huomiota, rakennuksen edukseen erottumisen painoarvo kasvaa jatkuvasti. Moderni julkisivu on persoonallinen, mutta samaan aikaan alueen historiaa ja identiteettiä kunnioittava.

Julkisivurakentamisen uusi aika

– Julkisivurakentamisen konkreettista murrosta on hienoa seurata, olipa sitten kyse kuntakeskukseen nousevasta monitoimikeskuksesta tai teollisuusalueen toimitilasta, on julkisivuihin panostettu, toteaa Raklan toimitusjohtaja Pertti Lukkari. – Nopea ja edullinen rakentamisen perusprosessi ei selvästikään enää riitä, vaan rakennuksista ympäristöineen halutaan yksilöllisiä ja ympäristöön istuvia.

Osaoptimoinnista kokonaisuuden hallintaan

Tämä merkitsee jatkuvaa tarvetta löytää uudenlaisia ideoita julkisivurakentamiseen, sekä uusia rakennusteknisiä ratkaisuja ja toteutustapoja. Erityisosaamisen merkitys kasvaa, mutta myös rakentamisen kokonaiskuva on hallittava entistä paremmin.

– Julkisivut tulevat koko ajan moninaisemmiksi niin materiaalien käytön kuin muotojenkin osalta, ja samalla vaativimmiksi toteuttaa. Julkisivu on myös tärkeä tekninen kokonaisuus, jonka toimivuus on oleellinen osa tervettä ja aikaa kestävää rakennusta. Kokonaisuuden hallinnan ja samalla erityisosaamisen merkitys kasvaa, toteaa Teräselementti Oy:n projektipäällikkö Jani Nieminen.

Alalla turhankin perinteinen toteutuksen osaoptimointi ei välttämättä ole ratkaisu. Julkisivurakentamisen ammattilaiset peräänkuuluttavatkin alan toimijoiden tehokkaampaa yhteistyötä jo hankkeiden alkumetreiltä, jotta visiot ja toiminnallisuudet pystytään siirtämään tehokkaasti julkisivuihin.

Vuorovaikutus ratkaisee

Vaativissa julkisivuissa suunnitelmallisuus ja alkuvaiheen yhteistyön merkitys kasvavat entisestään. 

– Vaativissa julkisivuhankkeissa on hyviä kokemuksia mallista, missä yksi toimija vastaa julkisivukokonaisuuden toteutuksesta, eli erityisosaaja on valittu mukaan jo hankkeen alkuvaiheessa kehittämään ja suunnittelemaan ratkaisua ja toteutusta yhdessä hankeen muiden suunnittelijoiden kanssa, kertoo Nieminen. – Laadukkaaseen ja kustannustehokkaaseen lopputulokseen on päästy muun muassa hyvän suunnitteluyhteistyön ja kokonaishallinnan kautta.

– Julkisivurakentamisen ulkoasu on osattava integroida myös muuhun rakentamiseen, Lukkari lisää. – Arkkitehdin, taiteilijan, teknisten osaajien ja rakennuttajan vuorovaikutus on äärimmäisen tärkeää. Näkisinkin mielelläni nykyistä enemmän lean-periaatteiden soveltamista rakentamisessa; osapuolten toimiva yhteistyö vähentää virheitä, lyhentää toimitusaikaa ja parantaa toimitusvarmuutta.

—–

Esper Perhetalo Mikkelissä on Teräselementin ja Raklan yhteistyöprojekti, jossa Teräselementti on vastannut julkisivurakenteiden kokonaistoimituksesta ja Rakla julkisivutaidelasien valmistamisesta. Perhetalo -hankkeessa julkisivu on onnistuttu ottamaan osaksi elävää kaupunkiympäristöä. Taiteilija Lauri Nykoppin Koivupuisto-teoksen suunnittelun lähtökohtana oli menneen kunnioittaminen, ja taidelasin näyttävä käyttö yhdistää taiteen ja rakentamisen saumattomasti. Esper Perhetalo on myös erinomainen esimerkki siitä, kuinka julkisivu on tärkeä osa niin rakennuksen ulkonäköä kuin toiminnallisuuttakin.

Kaupallinen yhteistyö