Ihan kylmiltään ei CTN:kään maailmalle lähtenyt, vaikka vastikään kymmenen vuotta täyttänyt Cryotech Finland Oy aloittikin toimintansa kylmähoitolaitteilla. Pitkäjänteinen kehitystyö, maailmanlaajuiset patentit, vahva sopimusvalmistajien verkosto sekä taitava myynti saivat aikaan sen, että CTN:n huippukylmä- ja palautusmislaitteita löytyy tällä hetkellä yli 40 maasta. Yritys avasi hiljattain esittely-, myynti ja koulutuskeskuksen Euroopan urheilupääkaupunkiin, Alicantesssa sijaitsevaan La Nucíaan.
Jotain kertoo myös se, että yrityksen pääkallopaikalla, Vantaan CTN Centerissa saattaa kävellä vastaan maailmanluokan tähtiä kuten räp-artisti 50 Cent, Jäämies Kimi Räikkönen tai jalkapallologenda Thiago Silva – suomalaisista huippu-urheilijoista puhumattakaan. Olympiakomitean virallinen yhteistyökumppani CTN on ollut vuodesta 2021 lähtien ja siitä alkaen myös Paraolympiajoukkueen partneri.
CTN:n kasvu onkin ollut viime aikoina erittäin vauhdikasta; yritys on tuplannut liikevaihtonsa vuosittain ja sen tavoitteena on laitekannan kasvattamisen myötä jalansijan vahvistaminen maailmalla entisestään. Rajoittavana tekijänä kasvulle on ollut pandemia ja sen jälkeinen maailmanlaajuinen komponenttipula, mutta toimitusketjuongelmien ratkettua vauhtia kiihdytetään nyt entistä nopeammin.
Suomalaista huipputeknologiaa
CTN kehittää ja valmistaa Suomen ja Viron tehtaissa huippukylmähoito- ja palautumislaitteita, jotka edistävät paitsi urheilusta, myös kipu- ja stressitiloista toipumista. Huippukylmän, lihasstimulaation, ylipainehappiterapian sekä punavalohoitojen vaikutukset ovat tutkitusti mittavat ja ne perustuvat kehon omien luonnollisten paranemisprosessien aktivoimiseen.
Laitteet ovat helppokäyttöisiä eikä esimerkiksi huippukylmähoito CTN:n laitteilla edellytä kolmannen osapuolen valvontaa, kuten oli ennen välttämätöntä perinteisen typpeä hyödyntävän teknologian kanssa. Kaikki CTN:n laitteet toimitetaan lähes käyttövalmiina "plug&play" tuotteina ja ne toimivat kaikki normaalilla sähkövirralla ilman ulkopuolisen operaattorin tarvetta.
– Helppoutensa, tehokkuutensa ja turvallisuutensa ansiosta CTN:n huippukylmähoito- ja palautumislaitteita on toimitettu muun muassa urheilukeskuksiin, fysikaalisiin hoitolaitoksiin, kuntosaleille, uimahalleihin, kylpylöihin, kauneudenhoitolaitoksiin, asunto-osakeyhtiöiden kerhotiloihin kuin myös yksityiseen käyttöön. Muun muassa Suomen oma “jäämies” Kimi Räikkönen käyttää CTN cryoterapialaitteita kotonaan niin Suomessa kuin Sveitsissäkin, kertoo CTN:n myyntijohtaja Mare Oravainen.
Laitevalmistajasta palvelukonseptiksi ja uudeksi liiketoimintamalliksi
Laitteiden lisäksi CTN on kehittänyt ensimmäisenä maailmassa kokonaisvaltaisen ja helposti erilaisiin tiloihin integroitavan Recovery Studio -konseptin. Studio koostuu edellä mainituista CTN:n kehittämistä ja osin patentoimista innovaatioista yhdistettynä huipputeknologiaan ja sen tavoitteeena on toimia hyvinvointia lisäävien palautumispalveluiden edelläkävijänä niin Suomessa kuin maailmallakin. Studioita on tällä hetkellä Suomessa Vantaalla ja Helsingissä sekä Espanjassa La Nucian liikuntakeskittymässä. Niiden lisäksi pilottistudiot on tilattu jo Miamiin, Dominikaaniseen Tasavaltaan ja Kroatiaan.
– Tarkoituksenamme on rakentaa kattava maailmanlaajuinen palautumiseen ja hyvinvointiin keskittyvä Recovery Studio-ketju. Omien studioiden lisäksi olemme luomassa franchising mallia tukemaan maailmanlaajuista laajentumista, Mare Oravainen toteaa.

Palautumista ihan jokaiselle
CTN Recovery Technologies tarjoaa monenlaisia tuotteita palautumiseen. Milloin keho ja mieli tarvitsevat palautumiseen tukea, CTN:n myyntijohtaja Mare Oravainen?
Joka päivä ja erityisesti esimerkiksi ruuhkavuosien aikana, jolloin oma hyvinvointi voi jäädä vähemmälle huomiolle. Palautumisen tapoja on paljon erilaisia, esimerkiksi jooga tai hyvän elokuvan katsominen. Avantouintikin parantaa verenkiertoa ja edistää tutkitusti hyvinvointia monin tavoin. Myös teknologia mahdollistaa hyvin paljon uusia menetelmiä palautumisen lisäämiseen. Esimerkiksi huippukylmähoito on helppo, nopea, tehokas ja miellyttävä tapa saada kylmähoidon hyödyt. Palautuminen on hyvä ymmärtää laajasti. Se ei ole pelkästään poikkeusitiloista palautumista vaan kehon ja mielen hyvinvoinnin jatkuvaa edistämistä. Tuotteitamme käytetään myös kiputilojen lievittämiseen, virkistymiseen ja stressin vähentämiseen.
Mitä tuotteita valikoimaanne kuuluu?
Meiltä löytyy tuotteita kohdistettuun, paikalliseen huippukylmähoitoon, kokovartalohuippukylmähoitoon, lihasstimulaatioon, punavalohoitoon ja ylipainehappihoitoon.
Ovatko tuotteenne suunnattu huippu-urheilijoille ja ammattilaisille?
Ne sopivat ihan kaikille, ei pelkästään ammattikäyttöön. Rohkeasti kokeilemaan vaan!
Missä tuotteitanne käytetään?
Suurin osa on fysioterapia- ja osteopatiapalveluissa sekä kuntoutuskeskuksissa ja muissa hyvin varustetuissa hoitoloissa.
Sopvatko ne työhyvinvoinnin edistämiseen?
Useat yritykset ovat jo hankkineet tiloihinsa oman palautusmispisteen tai tilavan, monipuolisen Recovery Studion, jossa työntekijät pystyvät hyvin tauottamaan työpäiväänsä.
Missä tuotteenne suunnitellaan ja valmistetaan?
Ne suunnitellaan, kehitetään ja valmistetaan Suomessa.
Löydä lähin hoitolasi:
www.recoverystudio.fi
Jos laitehankinta kiinnostaa,
ota yhteyttä www.ctn.fi