Grano nostettiin Pohjoismaiden nousevaksi tähdeksi digitaalisten näyttöjen johtavassa tapahtumassa

Suomalainen Grano sai tunnustusta digitaalisten näyttöjen suurimmassa seminaaritapahtumassa European Digital Signage Summit 2022:ssa, joka pidettiin heinäkuun alussa Münchenissä. Painoliiketoiminnastaan parhaiten tunnetulle Granolle kyse on merkittävästä tunnustuksesta myös uusien aluevaltausten parissa, ja se aikoo jatkaa digitaalisten näyttöjen kautta uusia markkinavaltauksia Suomen rajojen ulkopuolelle.

Granon toimitusjohtaja Kimmo Kolari.
Granon toimitusjohtaja Kimmo Kolari.

Granon Rising Star -tunnustuksen myönsi toimialan merkittävin julkaisu, Invidis Intelligence, joka noteerasi Granon yhdeksi Pohjoismaiden kiinnostavimmaksi yritykseksi Digital Signage -ratkaisutoimittajien joukossa.

Granon toimitusjohtaja Kimmo Kolari on tyytyväinen Granon saamasta tunnustuksesta, sillä Grano on laajentanut toimintaansa digitaalisiin näyttöihin vasta muutama vuosi sitten.  

”Perinteisesti digitaalisten näyttöjen markkinalla on edetty teknologia edellä. Me olemme lähteneet aivan toisella tavalla: asiakkaan tarpeesta ja siitä, että mahdollistamme asiakkaalle toiminnan aidon kehittämisen”, Kolari toteaa.

Granon kokemuksen mukaan paperijulisteita ei voi korvata digitaalisilla näytöillä ilman mittavaakin toiminnan uudistamista.

"Perinteisesti digitaalisten näyttöjen markkinalla on edetty teknologia edellä. Me olemme lähteneet aivan toisella tavalla: asiakkaan tarpeesta ja siitä, että mahdollistamme asiakkaalle toiminnan aidon kehittämisen."

”Jos paperijulisteet päivitettiin kerran kuussa, asiakkaat odottavat, että digitaalisten näyttöjen sisältöä päivitetään ja vaihdetaan huomattavasti useammin, jopa useita kertoja päivässä. Tässä markkinointiprosessin optimoinnissa me haluamme auttaa asiakkaitamme, ja olemme siinä onnistuneet. Siitä kertoo myös nyt saamamme tunnustus”, Kolari toteaa.

Digitaalisten näyttöjen markkinalla on Euroopassa viisi isoa toimijaa, joista kaksi Pohjoismaissa. Näiden joukkoon Granolla on nyt kova halu.

”Haluamme tehdä markkinoinnille sen, minkä Uber teki taksialalle. Näemme digitaalisissa näytöissä ison markkinan, ja haluamme lähteä sitä kautta valloittamaan kotimarkkinan lisäksi, pohjoismaiden, ja Euroopan markkinoita”, Kolari toteaa.

Tunnustus annettiin maailman johtavassa Digital Signage -tapahtumassa, jonka teemana tänä vuonna oli Digital Signage Business Critical. Puheenvuorot ja esimerkit käsittelivät merkittävää muutosta: Digital Signagen nousu liiketoimintakriittiseen rooliin yritysten toiminnassa.

Kaupallinen yhteistyö

Organisaation tiedot

Grano

Grano

Grano on suomalainen monitoimialayhtiö. Toteutamme asiakkaan myyntiä, brändiä ja tulosta edistäviä markkinoinnin ja viestinnän ratkaisuja digistä printtiin. Ainutlaatuinen osaajayhteisömme hallitsee huipputeknologian ja taitaa käsityötaidon. Koko tuotantomme on Suomessa ja työllistämme noin 900 ammattilaista pääkaupunkiseudulta Lappiin.

Artikkelin asiantuntijat

 Kimmo Kolari 

 Kimmo Kolari 

toimitusjohtaja, Grano

Yhteystiedot

Kuortaneenkatu 1, 00520 Helsinki 029 1800 400 (arkisin 8.00-16.00) – 0,088 €/min + pvm

Grano somessa