Aavistus tulevasta räjäytti pankin

Metalliteollisuuden markkinakehityksen ennakointi kolminkertaisti metallintyöstökoneiden maahantuontiin ja huoltoon erikoistuneen FMS-Servicen liikevaihdon muutamassa vuodessa.

Aavistus tulevasta räjäytti pankin

Metalliteollisuuden levytyö- ja laserkoneiden huoltotarkoitukseen vuonna 2003 perustettu FMS-Service on kasvanut parissa vuosikymmenessä muutaman henkilön huoltopajasta uusinta teknologiaa hyödyntävien metallintyöstökoneiden kärkitoimittajaksi Suomen ja Viron markkinoilla. Globaalin laserteollisuuden suunnannäyttäjänä tunnettujen Bodor Laser -koneiden maahantuontipäätös oli yhtiölle kultakimpale. Investointi Kiinan markkinoiden suurimman kuitulaserleikkauskoneiden valmistajaan vuonna 2018 on nostanut yrityksen liikevaihdon miljoonasta kolmeen miljoonaan poikkeusoloista huolimatta, eikä kasvulle näy loppua. 

FMS-Servicen hallituksen puheenjohtaja Vesa Kivekäs antaa haastattelun Seinäjoelle investoiduista uudenkarheista tiloista koneiden pauhatessa taustalla. Käsiparit eivät meinaa riittää tekemiseen, vaikka henkilöstön määrä on viime vuosien aikana nelinkertaistunut.

Meille asiakas on aina ykkönen, mikä näkyy kustannustehokkaina ja viimeisintä teknologiaa hyödyntävinä laitteina sekä huoltovarmuutena, kertoo FMS-Servicen hallituksen puheenjohtaja Vesa Kivekäs. 

– Olimme aikaisemmin käytettyjen koneiden kauppias ja teimme pääasiassa huoltoa ja kunnossapitoa. Sittemmin maahantoimme länsimaisia koneita, mutta muutaman vahvan toimijan hallitsemien markkinoiden kilpailuun oli haastava päästä mukaan. Käännekohta tapahtui vuonna 2018, kun kiinalaiset hakivat Suomen markkinoilta huoltoyritystä maahantuojaksi. Päätös oli helppo, sillä olimme haistaneet kuitulaserleikkauskoneiden tulevaisuuden markkinat. Ennustuksemme osui oikeaan, jonka lisäksi olimme oikeassa paikassa oikeaan aikaan, Kivekäs avaa tarinaa voimakkaan kasvun taustalla. 

Kovan kysynnän seurauksena FMS-Service on lopettanut muiden kuin maahantuomiensa merkkien huolto- ja korjaustyöt.

– Resurssit eivät yksinkertaisesti riitä, Kivekäs avaa positiivista ongelmaa Bodor 
Laser -koneiden kovan menekin seurauksena.

Kovaa kestävyyttä

FMS-Service panostaa palveluun, kuten nimi antaa ymmärtää. Asiakasuskollisuus vahvistaa lupauksen ensiluokkaisesta asiakaspalvelusta. 

– 80 prosenttia alkuperäisistä asiakkaistamme on yhä edelleen asiakkaitamme. Meille asiakas on aina ykkönen, mikä näkyy kustannustehokkaina ja viimeisintä teknologiaa hyödyntävinä laitteina sekä huoltovarmuutena. Kaikki varaosat myymiimme koneisiin löytyvät suoraan hyllystämme, joten asiakkaidemme koneet eivät jää seisomaan sen vuoksi, että varaosia tai huoltoa ei ole saatavilla, Kivekäs vakuuttaa.

Kustannustehokkaiden metallintyöstökoneiden maahantuontiin ja huoltoon erikoistunut FMS-Service aikoo kulkea tulevaisuudessakin etukenossa metalliteollisuuden digimurroksessa.

Teksti: Mari Korhonen

Kaupallinen yhteistyö

Organisaation tiedot

FMS-Service Oy

FMS-Service Oy

FMS-Service Oy on perustettu vuonna 2003 huoltamaan metalliteollisuuden asiakkaiden levytyö- ja laserkoneita. Tavoitteenamme on tarjota alan kustannustehokkaimmat levytyökoneet sekä kattavimmat asennus-, koulutus-, tuki- ja huoltopalvelut asiakkaidemme koneisiin.

Artikkelin asiantuntijat

Vesa Kivekäs

hallituksen puheenjohtaja, FMS-Service Oy

Yhteystiedot

Tuottajankuja 1 A 8-9, 60100 Seinäjoki

FMS-Service Oy somessa