Pimatic edustaa kotimaista erikoisosaamista kansainvälisellä huipulla

Pneumatiikan erikoisosaaminen ja uniikki palvelu ovat tehneet kotimaisesta Pimaticista teollisuuden alan huippuyritysten ykköskumppanin Suomessa ja maailmalla.

Pimatic on alan ainoa aidosti kotimainen toimija. Yhtiöllä on tuotantolaitos ja teknologiakeskus Huittisissa ja toimipisteet Vantaalla sekä Pirkkalassa
Pimatic on alan ainoa aidosti kotimainen toimija. Yhtiöllä on tuotantolaitos ja teknologiakeskus Huittisissa ja toimipisteet Vantaalla sekä Pirkkalassa

Sovelletun pneumatiikan ja matalapainehydrauliikan erikoisosaajana mainetta niittäneen Pimaticin juuret ovat kaukana 70-luvulla, mutta katse pitkällä tulevaisuudessa. Viime vuosina kasvu on ollut nopeaa, ja aikomus on kasvaa merkittävästi lisää. Vuoden 2021 lopussa Pimatic osti toisen, Porvoossa sijaitsevan suomalaisen pneumatiikan ja instrumentoinnin erikoisosaamisen talon Sovellusmestarit Oy:n, joka täydentää koko yhtiön tarjontaa merkittävästi. 

– Pimaticilla on merkittävä asema Suomessa ja kansainvälisesti pneumatiikan erikoisosaamisessa, ja haluamme jatkossa kasvattaa asemaamme edelleen sekä kotimaassa että ympäri maailmaa, Pimaticin toimitusjohtaja Mika Virtanen sanoo. 

Vuosikymmenten kokemus alalta on tuonut huipputeknologian asiantuntijayritykseen osaamista, jollaista on vaikea löytää muualta. Tyypillisesti Pimaticin erikoisosaaminen alkaakin sieltä, missä se muilla loppuu.

– Olemme tehneet töitä pneumatiikan parissa 50 vuoden ajan ja työntekijöiden vaihtuvuus on ollut vähäistä, joten tietotaito on pysynyt talon sisällä. Teollisuuden alan toimijat kääntyvät yleensä puoleemme silloin, kun vakioratkaisut eivät ole riittäviä, Virtanen sanoo.

“Pienen tilavaatimuksen ja hyvän energiankulutustason vuoksi sovellettu pneumatiikka on pitänyt pintansa myös maailman murroksessa."

Pimaticin räätälöidyt ratkaisut parantavat muun muassa paperi- ja sahateollisuuden koneiden tehokkuutta, toimivuutta ja käyttöikää sekä mahdollistavat kaivosteollisuudelle kestävät laitteet ääriolosuhteisiin. Lisäksi pneumatiikan ja matalapainehydrauliikan erikoisosaamista hyödynnetään logistiikan alalla esimerkiksi juna- ja kuljetuskalustojen järjestelmissä. Energia- ja prosessiteollisuutta Pimatic puolestaan palvelee tarjoamalla monipuolisia ja tehokkaita sovelluksia ympäristöystävällisten paineilmaratkaisujen avulla. Uusia toimialoja yhtiön erikoisosaamisen hyödyntämiseen kartoitetaan jatkuvasti.

– Olemme luoneet kasvavassa määrin ratkaisuja myös esimerkiksi merenkulkuun, pelastusalalle ja kasvihuoneisiin. Pienen tilavaatimuksen ja hyvän energiankulutustason vuoksi sovellettu pneumatiikka on pitänyt pintansa myös maailman murroksessa. Tulevaisuudessa äly- ja mittausominaisuuksien lisääminen tuotteisiin tulee yleistymään, ja tulemme olemaan kehityksessä vahvasti mukana, Virtanen sanoo.

Pneumatiikan etuja ovat kustannustehokkuus, kestävyys ja ympäristöystävällisyys.

– Luomme asiakkaidemme kanssa energiansiirtoratkaisuja hyödyntämällä aineitta, joka ei lopu kesken. Rakennamme kestäviä ratkaisuja, jotka toimivat tehokkaasti vuosikymmeniä haastavissakin olosuhteissa, Virtanen kertoo.

Uniikkia palvelua

Pimatic ja Sovellusmestarit työllistävät yhteensä 65 henkeä.

– Oma suomalainen tuotanto ja pääosin kotimainen alihankintaverkosto mahdollistavat asiakastarpeeseen suunnitellut ratkaisut ja niiden valmistamisen tasaisena huippulaatuna myös pienemmissä erissä, Virtanen lupaa.

Teollisuuden alan kotimaisia ja kansainvälisiä huippuyrityksiä palveleva Pimatic toimii tiiviissä yhteisyössä pitkäaikaisten asiakkuuksiensa kanssa. Parhaat tulokset saadaan, kun yhtiö on tuotekehityksessä mukana alkumetreistä lähtien.

Huittisten alueella merkittävänä työnantajana tunnettu Pimatic etsii nyt riveihinsä lisää ratkaisukeskeisiä ammattilaisia yli logististen rajojen.

– Ratkaisemme asiakkaidemme haasteita yhdessä innovoimalla. Pitkät kumppanuussuhteet auttavat meitä pääsemään kiinni tuotteeseen ja asiakastarpeeseen syväluotaavasti. Pitkäjänteisesti yhdessä tekemällä asiakas pääsee vaikuttamaan ja verifioimaan ratkaisun toimivuuden, ja samalla me pääsemme kehittymään asiakasymmärryksessä, Virtanen kertoo yhtiön tavoista toimia.

Suurten teollisuuden alan yritysten keskuudessa arvostetaan Pimaticin erikoisosaamisen lisäksi matalahierarkkisen yhtiön nopeaa reagointikykyä. 

“Ratkaisemme asiakkaidemme haasteita yhdessä innovoimalla." 

– Aika on rahaa, ja pienenä yrityksenä valttikorttimme on vahvuus toimia nopeasti. Viime vuosina rutiinitöiden automatisointi on vapauttanut resurssejamme vaativimpiin asiakaspalvelutehtäviin ja minimoinut virheiden mahdollisuutta entisestään. Tämä on lisännyt toimintavarmuutta ja tehokkuutta, asiantuntijaorganisaation palveluksessa viihtyvä asiakaspalvelupäällikkö Tiina Mäki-Tasku kertoo.

Kasvava talo on täynnä mahdollisuuksia

Kansainvälistä kasvua hakevassa yhtiössä on monipuoliset mahdollisuudet kasvaa ja kehittyä ammatillisesti.

– Useat työtehtävät eivät ole toimipaikkasidonnaisia, joten työskennellä voi eri lokaatiosta käsin. Kuten asiakassuhteissakin, myös työnantajan roolissa olemme joustava. Kaikki ylimääräinen byrokratia on ajettu alas. Panostamme arjen hyvinvointiin ja luotamme asiantuntijoiden kykyyn johtaa itseään, Virtanen sanoo.

Pitkään talossa viihtynyt myyntipäällikkö Pauliina Kenni kiittelee työnkuvan monipuolisuutta.

– Talossa on hyvä vire tehdä töitä. Omaa päätä saa käyttää, ja jokaiselle annetaan mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä. Aiemmin työskentelin asiakaspalvelupäällikkönä ja keväästä 2022 lähtien myyntipäällikkönä. Joka päivä saa oppia uutta, Kenni päättää keskustelun hymyillen.

Teksti: Mari Korhonen

Kaupallinen yhteistyö

Organisaation tiedot

Pimatic

Pimatic

Pitkä kokemus ja vahva osaaminen sovelletun pneumatiikan alalta tekevät Pimaticista innovatiivisen ja ydinosaamiseensa keskittyvän kumppanin. Me kehitämme parhaan ratkaisun juuri sinun tarpeeseesi.

Asiakkaanamme voit aina luottaa, että tarpeesi ymmärretään. Tarjoamme sinulle lisäarvoa suorituskykyisten ja kustannustehokkaiden pneumaattisten ratkaisujen ja palvelujen avulla. Jos tarvittavaa komponenttia ei ole valmiiksi saatavilla, me kehitämme sen – tätä kutsumme uusien mahdollisuuksien luomiseksi.

- Henkilöstö: ~50
- Liikevaihto (2019): 9 miljoonaa euroa
- Pääkonttori, myynti, tuotanto, tuotekehitys: Huittinen
- Myyntikonttori: Vantaa, Pirkkala
- Omistaja: Dacke Industri Ab (osa Nordstjernan Ab:ta)

Artikkelin asiantuntijat

Mika Virtanen

toimitusjohtaja, Pimatic

Pauliina Kenni

asiakaspalvelupäällikkö, Pimatic

Tiina Mäki-Tasku

asiakaspalvelupäällikkö, Pimatic

Yhteystiedot

Klaavolantie 1, 32700 Huittinen +358 (0)207 709 501info@pimatic.fi

Pimatic somessa